Isoille koirille isot rakennusaineet

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:28.8.2010
  • Artikkelin kategoria:Koira

Kun koira rakennetaan aivan pikkupennusta toimivaksi, jaksavaksi ja aktiiviseksi aikuiseksi, niin tarvitaan rakennuspalikoita. Äidinmaidossa on runsaasti rasvaa ja proteiinia, koska itseasiassa vastasyntyneellä on se kiihkein kasvukausi – ei puolen vuoden paikkeilla, kuten virheellisesti luullaan.

Ihmisen pennun voidaan sanoa syntyneen valmiina (eikä sekään pidä paikkaansa), mutta koiranpentu on vajaakehittynyt syntyessään. Sen silmät ovat kehittymättömät, samaten kuulo ja myös suolisto. Se siis vielä kypsyy imetysvaiheessa, vähän samalla tavalla kuin vihertävät tomaatit. Siksi emänmaito on niin vahvaa ja ravitsevaa, siitä saadaan legopalikat. Mutta kun silmät ovat avautuneet, jalat kantavat ja hampaat pystyvät repimään ruokaa, niin ihminen – kasvattaja  päättää, että hän tietää paremmin.

Kun villit koiraeläimet jatkavat lihalla ja rasvalla, niin kotikoira siirretään köyhille viljoille tasapainoisen ruokinnan nimissä ja parhaimmassa tapauksessa yritetään jopa hidastaa kasvua ottamalla ravinnon legopalikat pois. Ollaan omaksuttu eräällä tavalla homeopaattinen ajattelu – vähemmän on parempi, ja nolla rakentaa eniten.

Kerron julkisen salaisuuden: vähemmän ON vähemmän, ja enemmän ON enemmän. Omituinen ajattelutapa, sillä luonto nimenomaan yrittää kasvattaa mahdollisimman nopeasti mahdollisimman nopean eläimen, sillä se jää henkiin. Ihminen tietää paremmin, ja teki aikuisenakin infantiilisti käyttäytyvän suden, jonka rakenne menee rikki rakennustarvikkeista. Kupla.

Proteiineista rakennetaan kudokset. Jos proteiineja ei ole tarpeeksi, niin rakennukselle käy kuin Turun Myllysillalle: se ei kestä. Jos proteiineja annetaan liikaa, niin ne hävitetään, viedään kaatopaikalle – koira poistaa ne munuaisten kautta virtsaan. Niillä ei siis ylirakenneta yhtään mitään.

Rasva on puhdas polttoaine. Sillä tuotetaan se energia, jolla systeemi pysyy käynnissä.

Kalsium on kaksikomponettiliiman kovete, jolla luusto pysyy ryhdissään.

Vitamiinit ovat katalyyttejä, jotka käynnistävät eri toiminnot – eräällä tavalla starttinappuloita siis.

Mutta sulava hiilihydraatti… sillä ei ole lihansyöjälle mitään roolia. Se on sekasyöjälle nopeaa hätäapuenergiaa. Onko ravintoketju tuttu? Vaikka se mielletään pyramidiksi, niin itseasiassa se on eläimille kaksiportainen. Toiset eläimet syövät kehnoa hiilihydraattia ja erittäin matalaa kasvisproteiinia ja lihottavat sitten itsensä. Toinen porras sitten syö nuo eläimet. Pedon kannalta katsottuna voitaisiin jopa sanoa, että kasvissyöjät ovat ainoastaan väliporras, joka muuttaa ruohon lihansyöjälle sopivaksi ravinnoksi.

Kaikkia tarvitaan, ja yhden palapelin osasen muuttaminen väärään muotoon tai poistaminen muuttaa ja pilaa koko kuvan.

The BAP activity, osteocalcin concentration, and CTXII concentration were greater during growth than at 18 months of age. The food that was proportionately higher in protein, calcium, n-3 fatty acids, and antioxidants increased lean body mass and may have positively affected cartilage turnover as maturity was attained. Whether the rate of cartilage turnover during growth affects development of orthopedic disease or arthritis in adulthood has yet to be determined.

Schoenherr et al 2010: Evaluation of body composition and cartilage biomarkers in large-breed dogs fed two foods designed for growth

 

You are currently viewing Isoille koirille isot rakennusaineet

Foorumin tuorein kommentti

  1. En vaivautunut tekemään linkitetystä tutkimuksesta yhteenvetoa. Saattaisi olla syytä kaivella sitä vähän syvemmin, mutta jätetään myöhempää ajankohtaan. Joten nakitin tekoälyn tekemään yhteenvedon.

    Tutkimusyhteenveto Tekoäly

    Mitä tutkittiin

    •	Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida kasvavien suurekokoruokkaisten koirien kehon koostumusta (lihaksisto vs rasva) sekä rusto- ja luumetabolian biomarkkereita, kun koirat saivat kahta erilaista “kasvua varten suunniteltua” ruokaa.  
    •	Tutkimukseen osallistui 43 suurirotuista koiraa, jotka aloittivat tutkimuksen 2 kuukauden iässä.  
    •	Koirat satunnaistettiin kahteen ruokaryhmään, ja ruokavaliota jatkettiin 18 kuukauden ikään asti. Tarkastuspisteet olivat 2, 5, 12 ja 18 kuukautta.  
    •	Mittauksina olivat mm. DEXA (kaksoisenergiamääritys, kehon koostumus), verikokeet (verisolut, biokemialliset profiilit), ja biomarkkerit kuten:
    •	C-propeptidi tyypin II kollageenista (CPII)
    •	Cartilage oligomeric matrix protein (COMP)
    •	Carboxy-terminal cross-linked fragment of type II collagen (CTXII)
    •	Bone-specific alkaline phosphatase (BAP)
    •	Osteokalsiini
    •	Lisäksi mitattiin ravintotekijöitä kuten tauriini, E-vitamiini, omega-3 rasvahapot, glutationiperoksidaasi.  
    •	Ruokavalioerot: toisessa ruokavaliossa oli suhteellisesti korkeampi proteiini, kalsium, n-3-rasvahappoja ja antioksidantteja kuin toisessa.  
    

    Mitä löydettiin

    •	Erityisesti koirat, jotka saivat ruokaa, jossa oli korkeampi proteiini, kalsium, omega-3-rasvahapot ja antioksidantit, näyttivät kehittävän pienemmän rasvaprosentin ja suuremman lihasprosentin 5, 12 ja 18 kuukauden iässä verrattuna toiseen ruokaryhmään.  
    •	Tämä sama ryhmä osoitti myös korkeamman CPII : CTXII-suhteen ja alhaisemman COMP-arvon 18 kuukauden iässä. (Korkea CPII/CTXII viittaa ehkä vilkkaampaan tai suotuisampaan ruston uusien komponenttien muodostukseen suhteessa kollageenin hajoamiseen; COMP on rustossa esiintyvä proteiini, jonka korkeampi arvo voi viitata kudosmuutoksiin)  
    •	Ajallisesti todettiin, että BAP-aktiivisuus (luuspesifinen alkalinen fosfataasi), osteokalsiini ja CTXII-konsentraatio laskivat iän myötä. Toisin sanoen nämä luun/ristarusto-metabolian markkerit olivat korkeampia kasvuvaiheessa kuin 18 kuukaudessa.  
    •	Sen sijaan COMP- ja CPII-konsentraatiot pysyivät suunnilleen samana ajanhetkestä toiseen kummassakin ruokaryhmässä.  
    

    Merkitykset ja pohdinta

    •	Tutkimus viittaa siihen, että ruokavalion koostumuksella (korkeampi proteiini, kalsium, onega-3-rasvahapot ja antioksidantit) kasvuvaiheessa voi olla vaikutusta sekä kehon koostumukseen että ruston aineenvaihduntaan.
    •	Suurempi lihasmassa ja pienempi rasvaprosentti ovat yleensä terveystekijöitä – kasvavilla koirilla tämä voi merkitä esimerkiksi pienempää kuormitusta nivelille ja parempaa liikuntakykyä.
    •	Ruston markkerien tulokset (korkeampi CPII/CTXII sekä alhaisempi COMP) antavat viitteitä siitä, että kyseinen ruokavalio voi ehkä tukea ruston rakentumista tai ylläpitoa kasvuvaiheessa. Tämä on merkityksellistä erityisesti suurekokorotuisilla koirilla, joiden nivelkuormitus ja kasvunopeus voivat altistaa ortopedisille ongelmille.
    •	Toisaalta tutkimuksessa todetaan, että vaikka ruokavalion eroja havaittiin, ei vielä ole varmaa, miten ruston aineenvaihdunnan ero kasvuvaiheessa vaikuttaa nivelten sairastumiseen aikuisena (esim. nivelrikko).  
    •	Lisäksi tulokset osoittavat, että luun kasvuvaiheen markkerit (BAP, osteokalsiini, CTXII) ovat aktiivisempia nuorilla koirilla kuin aikuisina — mikä on odotettua, mutta tämä tutkimus vahvisti sen ruokavalion näkökulmasta.
    

    Rajoitukset

    •	Tutkimus kohdistui suurikokoisiin koiriin ja kahteen spesifiseen ruokavalioon – se ei välttämättä ole suoraan yleistettävissä kaikkiin koirarotuihin tai ruokavalioihin.
    •	Vaikka biomarkkereita mitattiin ja eroja havaittiin, tutkimus ei seurannut koiria riittävän pitkään selvittääkseen, johtavatko nämä erot todellisiin kliinisiin ongelmiin (esim. nivelrikko) myöhemmin elämässä.
    •	Koska kyse on päiväkirjoitetusta ruokavaliosta ja kasvuvaiheesta, muiden ympäristötekijöiden vaikutus (liikunta, painonhallinta, rotuominaisuudet) on rajallinen.
    

Jatka keskustelua aiheesta foorumilla

Osallistujat

Avatar for Jagster Avatar for katiska

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen