Kun puhutaan koirien lisäravinteista, niin usein käsketään antamaan enemmän. Syynä on lähes aina sellainen mystinen kummajainen kuin imeytymisvara. Välillä voidaan käyttää vielä vieraampia termejä kuin bioaktiivisuus tai biosaatavuus, vaikka ne aidosti tarkoittavatkin hieman eri asioita. Koko ajan ollaan kuitenkin saman peruskysymyksen ääressä: onko annettava enemmän, koska kaikki ei imeydy.

Imeytymisvara tarkoittaa aina yliannostamista. Annetaan mitä tahansa enemmän kuin mitä koiran tarve on. Se tehdään aina ruuansulatuksen takia. Kaikki syöty ei sula, ja jos se haluttu ravintoaine on siinä sulamattomassa osassa, niin se on silloin menetetty ja jos koiralle annettava määrä on laskettu tismalleen samaksi kuin mitä sen tarve on, niin silloin jäädään vajaalle.

Suurimman osan tuntema käytännön esimerkki on luukakka. Se on sulamatonta kalsiumia, fosforia ja hiukan kaliumia sekä magnesiumia – mutta kalsiumia yleensä mietitään. Jos koiralle on annettu luuta täsmälleen sen verran, että siitä saadaan tismalleen vaadittu kalsiummäärä, niin ei naapurin iloksi aidan viereen väännetty ensimmäisen sateen jälkeen valkoiseksi muuttuva kasa kalsiumin suhteen koiraa auta yhtään. Siksi on annettava enemmän ja sitä, että kuinka paljon annetaan enemmän, kutsutaan imeytymisvaraksi. Voi sitä kutsua muullakin nimellä, mutta minä käytän tuota.

Tuo pätee aivan kaikessa. Koirien proteiinien tarve on laskettu kuivamuonilla määrätyllä sulavuudella eli siinä on jo mukana oletus, että osaa ei saada käytettyä. On siinä toinenkin syy ja se on välttämättömien aminohappojen tarve, ja koska kuivamuonissa on kehnompi proteiinien laatu kuin mitä koira aidosti tarvitsee, niin on annettava enemmän ja se nostaa tarpeeksi ilmoitettua määrää. Tämä menee jo jatkokurssimateriaaliksi, mutta aivan samasta siinäkin on kyse: on annettava enemmän kuin mitä koira tarvitsee, koska koira ei saa kaikkea käyttöön, ja sitä suurempaa määrää kutsutaan tarpeeksi ja koska maissi ei imeydy, niin on annettava vielä enemmän.

Kalsium esimerkkinä

Jos on hiukankaan penkonut koirien ruokintaa, niin on taatusti törmännyt väittämään, että ensin lasketaan koiran kalsiumin tarve joko määrällä 130 mg/kgME tai 80 mg/kgEP ja sitten se tuplataan, että saadaan imeytymisvaraa. Tuplaus tehdään siksi, että kalsiumkarbonaatin – eniten käytetty ”kalkin” muoto – imeytyminen on noin 40 prosentin luokkaa.

Tuo on yksinkertaistus, yleistys. Se tarkoitus on ollut, ja on edelleen, taata koiralle riittävä kalsiumin saanti. Olen sanonut tämän niin monelle, että se ei ole mikään salaisuus. Tai ei se koskaan ole ollut salaisuus, en ole vain selittänyt sitä aktiivisesti. Minulla on aina jokin agenda. Ihmiset luulevat turhan usein, että olen reaktiivinen möyhö. Möyhö voin olla, mutta en reaktiivinen, ellen sitä jostain selvästä syystä salli itselleni. Teen pääsääntöisesti kaiken harkitusti. Kalsiumin yliannostus on sellainen asia.

Jos annan ihmisille luvan joustaa kalsiumin annostuksessa, koska se ei ole niin tarkkaa, niin sitä aletaan hetken kuluttua käyttämään tekosyynä sille, että annetaan liian vähän tai ei anneta ollenkaan.

Tarve 130 mg/kgME pitää sisällään periaatteessa imeytymisen,

• jos kalsium saadaan kuivamuonasta
• ja jos kalsiumin muoto on kalsiumkarbonaatti
• ja jos ruoka on tyypillinen ylläpitoruoka
• ja jos kuitu ei ylitä 10 prosenttia
• ja jos koira on perusaktiivinen, perusterve, perusaikuinen
• ja jos ruuassa on matala D-vitamiinimäärä

Jos mikä tahansa muuttuu, niin tarve ei pidä paikkaansa. Siinä ei sinällään ole mitään uutta ja se aspekti on hyvin tuttu sairaille ja urheileville. Koiralla ei tarvitse olla kummoisiakaan iho-oireita, niin ensimmäiseksi yliannostetaan E-vitamiini, A-vitamiini ja sinkki. Kun agilitykoiralla on jotain jumeja, niin yliannostellaan magnesium (vaikka pitäisi yliannostaa kalium). Esimerkkejä on taatusti jopa enemmän kuin on koiria.

Kaikille tutuin tilanne olla piittaamatta tarpeista on koiran lihavuus tai laihuus. Lihavalle koiralle aliannostetaan rasvaa ja laihalle yliannostetaan. Itseasiassa imeytymisvaran huomioiminen, vaikka sitä ei sellaisena mietitäkään, on aivan jokaiselle koiranomastajalle tuttu: aletaan vaihtamaan ruokaa, koska kakkapussit eivät enää riitä ja ruokaa joudutaan antamaan lapiolla, että edes jotain jäisi kylkiin.

Kyse on siitä, että silloinkaan kukaan ei kysele tarkkaa määrää

50/50-ruokinnan kalsiumvaje

Vaikka kuivamuonat noudattavat NRC:n suosituksia, esimerkiksi kalsiumissa sitä 130 mg/kgME tarvetta, ja vaikka kalsiumtutkimukset ovat tuon arvon saaneet imeytyminen huomioiden (eli se vastaa annosta, joka on täytynyt antaa, ettei ole tullut puutteita), niin reseptiikassa on huomioitu myös läpipaskot ja muut, jotka eivät syö sitä määrää minkä valmistajan mielestä pitäisi. Mutta mukana on myös kysymysmerkki imeytymisestä ja se kysymysmerkki muutetaan pisteeksi yliannostamalla – eli laittamalla imeytymisvaraa.

20 kg koira saa 26/15 kuivamuonaa 200 grammaa päivässä ja siinä on 1,5 % kalsiumia. Se saa silloin päivässä 3 grammaa kalsiumia. Koiran tarve on kuitenkin 1,2 grammaa. Kuivamuona antaa silloin lähes kolme kertaa enemmän kuin mikä on tarve. Valmistaja on yliannostanut kalsiumin mm. imeytymisvaran takia.

Kun sanoin, että olen oikaissut mutkia kalsiumin annostuksessa, enkä ole kertonut sitä ihmisillä, ei aivan pidä paikkaansa. Tarkkasilmäisimmät huomasivat sen jo vuosia sitten ja rohkeimmat jopa kysyivät asiasta. Minä nimittäin olen monta kertaa sanonut, että aidosti meidän ei suuremmin tarvitse piitata imeytymisvarasta. Kyse on 50/50-ruokinnasta.

Sääntö on ollut, että edes kalsiumia ei tarvita, jos antaa ainakin sen 1/3 suositusannoksesta – eikä sanaakaan imeytymisvarasta. Sen sijaan olen sanonut tolkuttoman usein, että tuo johtuu siitä, että suositusannoksessa on mm. kalsiumia noin kolme kertaa tarvetta enemmän. Pari ihmistä on kysynyt minulta miksi tuossa ei piitata imeytymisestä ja muutama on onnistunut yhdistämään syyn muista asioista – olen nimittäin selittänyt sen mm. pentujen ruokinnassa.

Kyse on edellä mainitun listan kohta jos ruuassa on matala D-vitamiinimäärä. Kuivamuonien kalsiummäärät ovat sellaiset, että vielä hieman suositustakin alemmalla ruokintamäärällä saadaan passiivisella imeytymisellä, eli kalsium ikäänkuin omin voimin puskee suoliston läpi, tarve tyydytettyä. Tämä on pakollista siksi, että NRC:n suositus D-vitamiinille on tolkuttoman alhainen.

Kun annetaan enemmän D-vitamiinia, ja jos ruuan kalsiummäärä tipahtaa määrätyn rajan alle (tuo raja riippuu koirasta ja tilanteesta), niin D-vitamiinin avulla aloitetaan aktiivinen imeytyminen. Se on kehon oma turvajärjestelmä, jolla taataan riittävä kalsiumin saanti. Aktiivisen imeytymisen voi mieltää verkoksi tai trooliksi, jolla tehokas ryöstökalastus onnistuu.

Ei aktiivista imeytymistä evoluutio ole rakentanut luuston takia, vaikka niin usein kuvitellaankin. Se johtuu siitä, että kalsium on tärkein työkalu elimistön happo-emästasapainon, eli pH:n, säätelyssä. Luuston kalsiumhukkaa siedetään pitkään ilman, että osteoporoosi murtaa luita, mutta liika happamuus tappaa päivissä ja emäksisyys tunneissa. Asia, jonka jokaisen rasittavasti liikkuvan koiran omistajan soisi ymmärtävän. Ja huoli pois virtsatiekivikoirien omistajat, sillä tämä ei sinällään liity teihin mitenkään. Kun happamoitatte tai nostatte emäksisyyttä, niin teette sen virtsaan ja se onnistuu vain siksi, että elimistö on niin auringontarlla pH:sta ja poistaa ne haitalliset ionit virtsaan.

Aktiivisen imeytymisen takia niin monella närästävällä koiralla, tai IBD-tyyppisesti sairastavalla suolisto-ongelmaisella, voin puhelimessa silmää räpäyttämättä ohjeistaa kalsiumin leikkaamisen – kunhan D-vitamiinista huolehditaan.

Kuinka paljon yli?

Yleisin kysymys on, että kuinka paljon liikaa sitten pitäisi annostaa. Kuinka paljon tarvitaan yliannostamista. Et pidä vastauksesta, koska se riippuu. Etkä varsinkaan ilahdu siitä, että moisesta ei oikeastaan koskaan tarvitse edes piitata.

Ensinnäkin edes jonkin teoreettisen nyrkkisäännön rakentaminen edellyttäisi, että tiedetään mitä on aikoinaan aidosti tutkittu. Sitä ei nimittäin ole mitenkään standardisoitu. Mitä vanhempiin tutkimuksiin mennään (kyllä, monet koirien tarpeista perustuvat lähes esihistoriallisiin tutkimuksiin), niin sitä tyypillisempää oli kaksi tapaa:

• annettiin ruuassa liikaa ja liian vähän ja tarve laitettiin sitten puoleenväliin niitä määriä, joista ei tullut ongelmaa
• annettiin sellainen määrä, joka ei aiheuttanut ongelmia, ja mitattiin ulosteessa olevat määrät; erotus on sitten se, mikä nimettiin tarpeeksi

Molemmissa on periaatteessa jo imeytyminen mukana. Ensimmäinen oli tutkivinaan mikä on tarvittava annosmäärä ja jälkimmäinen mikä oli sulavuus. Huonot uutiset ovat, että kumpikin antaa hieman viitteitä väittämiinsä, mutta eivät todista sitä. Mutta muutakaan ei ole.

Nykyään käytetään tarkempia laitteita, kuten vaikka radioaktiivista markkeria. Silloin nähdään mikä määrä aidosti imeytyy ja käytetäänkö ainetta ylipäätään.

Ongelmaksi tulee se, että imeytymiseen vaikuttaa

• käytetty yhdiste (vanha kysymys malliin oksidi, sitraatti vai pikolinaatti)
• ruoka (rasva, kuitu, muut ravintoaineet kuten C-vitamiini ei-hemiraudan kanssa)
• sen hetkinen aito tarve

Magnesium on monille tuttu esimerkki. Tehdäänkö nyrkkisääntö imeytymisvarasta magnesiumoksidille, joka imeytyy niin huonosti, että se voidaan yleistää imeytymättömäksi, vai mietitäänkö magnesiumsitraattia, joka imeytyy huomattavasti tehokkaammin?

Hyvät uutiset ovat, että asiaa ei tarvitse miettiä. Kalsium on poikkeus säännössä, koska sitä tarvitaan grammoja ja se on helppo huomioida. Koira tarvitsee enemmän kaliumia kuin kalsiumia, mutta koska olet törmännyt vinkkiin lisätä kaliumia perusruokinnassa ja huomioida imeytyminen? Moinen koskee aina palautusjuomia. Tai rautalisä?

Ruoka pelastaa

Tarpeet kertovat kuinka paljon koiran on saatava ruuastaan. Käytännössä se tarkoittaa kuinka paljon kuivamuoniin on lisättävä. Toki sama tulee vastaan kotiruuallakin, jos se tehdään vajaasti.

• Kuivamuoniin ei sisällään tarvitse lisätä mitään eikä miettiä sekuntiakaan imeytymisvaraa
• Raakaruokaan tarvitsee lisätä muutamia peruslisiä, eikä niissäkään tarvitse miettiä imeytymistä, paitsi kalsiumissa, eikä aidosti siinäkään

On ymmärrettävä, että ruoka itsessään antaa yli tarpeen. Jos ei anna, niin ruuassa on vikaa. Toki silloin joudutaan laittamaan purkista lisää, mutta kukaan ei tiedä paljonko yliannostetaan. Mutta yleensä on syytä yliannostaa. Kyse on siitä, että rautalisän kanssa murehditaan yliannostusta ja imeytymistä, mutta ei lihalla. Kalsiumpurkin äärellä hikoillaan imeytymisvaraa ihmetellessä, mutta ei kun koiralle annetaan luita.

Se johtuu ensinnäkin siitä, että elimistö hoitaa yliannoksen. Plus useimmiten myös sietää vajaasaanteja – kysykää kaikilta, joiden mielestä koirien syömistä ei tarvitse miettiä, varsinkaan jos ei piittaa omasta ravinnostaan. Jos tulee ongelmia, niin se tulee itse lisästä.

Liha ei aiheuta raudan takia ripulia, vaikka annettaisiin liikaakin. Rautalisä aiheuttaa helpostikin, vaikka annettaisiin milligrammalleen sama määrä kuin mitä lihasta saadaan. Ongelma ei ole silloin rauta itsessään, vaan missä muodossa rauta annetaan. Silloin ei murehdita imeytymisvaraa, vaan rautaa antavan lisän ongelmia.

Luita on helppo antaa niin paljon, että saadaan aivan mieletön imeytymisvara. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, koira ei kuitenkaan saa kalsiumia paljon mitään, koska luut eivät sulaneet ja loppuosoite on eläinlääkärin leikkauspöytä tukoksen takia.

Raakaruokinnan peruslisiä ovat

• kalsium, koska luinen liha on riski, ja imeytymisvara lasketaan, koska voidaan eikä siitä ole haittaa
• sinkki, koska ruuasta ei saada riittävästi, mutta ei 2 mg/kgEP yliannostus suhteessa tarpeeseen johdu imeytymisvarasta, vaan koska tarve on matala; yksinkertaistus toki tuokin, sillä perusongelma tulee juurikin siitä, että sinkki imeytyy niin surkean huonosti ja 2 mg/kgEP on rakennettu siitä, mitä kuivamuonat aidosti antavat, mutta yhdisteen muoto on usein parempi)
• D-vitamiini, koska ruuasta ei saada tarpeeksi, mutta ei 0,7 µg/kgEP yliannostus suhteessa ilmoitettuun tarpeeseen liity mitenkään imeytymisvaraan, vaan että suositus on niin matala
• maksa A-vitamiinin lähteenä ja se noudattaa hyvin vahvasti suosituksia plus annostus 1,5 g/kgEP/viikko olettaa 80 % sulavuuden, joten sen verran siinä on imeytymisvaraa. Mutta kyse ei ole nimenomaan A-vitamiinin imeytymisestä, vaan maksan sulavuudesta
• merilevä jodin lähteenä, mutta ei senkään annostuksessa ole huomioitu imeytymisvaraa, vaikka nimenomaan pitäisi. Mutta se johtuu raaka-aineen ongelmista. On turha kikkailla jossain 10 % säädöillä imeytymisteorian kanssa, kun merilevissä voi olla satojen prosenttien heitot jodipitoisuuksissa.
• E-vitamiini purkista tai pullosta ja annostus on lähes aina vähintään kaksinkertainen suositukseen nähden, useimmiten nelinkertainen. Dramaattisemmilla numeroilla ilmaisuna, niin ei 400 % ylityksiä tehdä imeytymisvaran takia, vaan siksi mitä elimistö tekee E-vitamiinille ja useimmiten rasvan takia.

Se mitä yritän tähdentää, on että imeytymisvaraa ei mietitä yhdisteen takia. Annostusta muutetaan yli tai ali tarpeen aivan muista syistä. 

Urheilevien harha

Vinttikoirat, valjakot, agilitykoirat… jopa enenevissä määrin metsästyskoirat ovat vahvasti syyllisiä imeytymisvaran harhaan. Jos joku alkaa pohtimaan eri muotojen imeytymisiä ja miten moinen pitää ottaa huomioon annostuksen muuttamisessa, niin asialla on käytännössä poikkeuksetta jonkun urheilukoiran treenari.

Silloin unohdetaan totaalisesti kolme perusväitettä:

• urheilulisillä ei ole mitään tekemistä perusravitsemuksen kanssa
• annostus perustuu rajuhkoon yliannostukseen, koska aitoa tarvetta ei tiedetä
• kyse on koko ajan rahasta, saadaanko halvemmalla enemmän

Perusravitsemus hoituu ruualla treenin ja kilpailujen välillä. Treenissä olevan koiran on saatava aivan samalla tavalla ravintoaineensa kuin sohvalla makaavan laiskurin. Itseasiassa ne koirat, joiden kohdalla asiaa täytyisi aidosti miettiä vakavasti, löytyvät aivan muualta: sterilisoidut nartut, jotka syövät liian vähän.

Toki urheilu vaatii kokonaisuutena enemmän kuin perusruokinta. Mutta on ymmärrettävä, että emme tiedä kuinka paljon enemmän. Tai mitä edes tarvitaan enemmän.

Palautusjuomat tulivat jokin aika suureen huutoon ja käyttö lisääntyy entisestään. Olen osasyyllinen asiaan. Syyllinen siksi, että varsinaiset palautusjuomat ovat pääsääntöisesti turhia. Mutta palautusjuomista oli pakko aikoinaan puhua, koska se oli ainoa tapa saada ihmiset ylipäätään kiinnittämään palauttamisen tärkeyteen huomiota. Ihmisten perusynti on innostua teknisestä nippelistä ja ohittaa aito syy, enkä minä ole todellakaan immuuni samalle virheelle.

Ollaan samassa kuin kalsiumin imeytymisvaran kanssa. Jos olisin aikoinaan sanonut, että ei palautusjuomia tarvita kuin harvoin ja vain osalle, koska ruoka hoitaa homman, niin se olisi ollut sama kuin antaa vapaudu vankilasta kortti ja kukaan ei olisi piitannut ylipäätään palautumisesta. Kun lähdetään ensin keskustelemaan proteiinien ja kaliumin käytöstä palautusjuomissa, niin uuden asian vastustamisen jälkeen, kun aihe on eräällä tavalla arkipäiväistynyt, voidaan siirtyä selittämään kaliumin käyttöä ennen työtä ja miten proteiinit tehostavat palautumista iltaruuassa ihan ilman kikkailua palautusjuomien kanssa.

Tämä liittyy asiaan siten, että (turhan) usein kysytään paljonko proteiinia täytyy antaa. Ei sitä kukaan tiedä. Meillä on hiukan tutkimusdataa ihmispuolelta, ja vaikka niitä grammoja siirretään koiriin, niin ei kukaan tiedä määriä. Kukaan ei edes tiedä, että onko niistä ylipäätään mitään hyötyä, koska koiran aineenvaihdunta on silti osin erilainen kuin ihmisellä. Luultavasti kahden ääripään, greyhoundin ja valjakkokoiran, välillä on suuremmat erot kuin yleisellä tasolla koiran ja ihmisen.

Kyse ei proteiineissa ole niinkään imeytymisvarasta, koska tokihan ruuan proteiinit imeytyvät, jos ruoka sulaa. Urheiluproteiinilisät imeytyvät aina ja käytännössä kokonaan, jos ei tehdä aivan päätöntä yliannostusta. Mutta se, että annetaan 20 – 30 kg koiralle 12 – 24 grammaa BCAA-aminohappoja on vain arvaus ja toiveajattelua. Ei kukaan tiedä tarvitaanko niitä ylipäätään ja jos, niin kuinka paljon.

Koirien ravitsemuksesta löytyy suosituksia rasituksessa olevien proteiinien tarpeesta. Ne eivät aidosti perustu oikein mihinkään. Jollain voimaroduilla tai greyhoundeilla, joilla on poikkeuksellisen paljon lihasmassaa, proteiinien tarve on yli perustarpeen. Mutta aivan kuten ihmisilläkin, ero ei ole suuri. Yksi proteiinisuositus on tieteelliseltä näyttävää perua ja sillä estetään ns. urheilijan anemia; anemia, joka ei johdu raudan puutteesta, vaan proteiinien vähyydestä. Tieteellisyyttä pikkuisen syö se, että moisia tapauksia ei ole löydetty. Koskaan.

Kalium on tehokas työkalu estämään happokuormasta ja ylirasituksesta johtuvia ongelmia, jotka ovat pahimmillaan tappavia. Siksi kaliumia lisätään. Mutta ei sen annostus ole kovinkaan tieteellinen, vaan 600 mg annos on kokemusperäinen greyhoundeista ja se on sittemin väännetty 30 kg kauttaa per kilo määräksi. Vasta kokemuksen jälkeen on labratoriossa saatu vahvistus sille, että kalium toimii. 

30 kg koiran kaliumin perustarve on noin 1800 mg (vrt. kalsiumin 1700 mg). Silloin 600 mg on noin 30 % päivätarpeesta, mutta yli normaalin saannin. Ei kaliumia lisätä siksi, että perustarve sitä kaipaa, vaan koska rasituksen seuraukset sitä vaativat. Silti 600 mg ei liity mitenkään imeytymisvaraan. Se voisi olla myös 550 mg tai 800 mg, kumpiakin annoksia on käytetty. 600 mg on siksi, että silloinen markkinajohtaja uudestaanpakkasi ihmisten tuotteita – ei siinä sen vahvempaa tieteellisyyttä tai imeytymisen huomiointia ole (ei pakkaa enää, koska tuote on poistunut; heillä lipsahti kofeiinia joukkoon ja nipun dopingpositiivisten jälkeen bisnes oli siinä ja nyt puhutaan silloin maailman johtavasta koirien- ja hevosten lisien valmistajasta).

Kaliumin suhteen pitäisi muistaa sekin, että 600 mg haettiin depot-kapselissa. Nyt annetaan heti imeytyvää samaa määrää. Ei siinä kannata enää miettiä sekuntiakaan imeytymisvaraa.

Aikoinaan annettiin rautaa melkoisen tolkuttomia määriä. Kaikki pelkäsivät, jos ei raudanpuuteanemiaa, niin ainakin matalasta hemoglobiinista johtuvaa suorituskyvyn heikkenemistä. Suomen ensimmäinen koirien dopingtapaus tuli aikuisten Ramavitista, jota annettiin reippaalla kädellä nimenomaan rautalisänä. Samalla tuli ihan miehekäs annos kofeiinia. Tapaus kuvaa hyvin sitä tietotaidon tasoa miten urheilukoiria ruokitaan. Kaikki muut käyttivät silloin lasten Ramavitia, jossa ei ollut kofeiinia. Tämän treenarin logiikka oli, että jos kerta lasten Ramavit toimii hyvin, niin tupla-annos aikuisten Ramavitia toimii vielä paremmin.

Nyt tiedetään, että ainakaan greyhoundeilla rautalisä ei auta yhtään mitään hemoglobiinin nousuun, annosteli sitä sitten fiiliksellä tai imeytymisvaralla. Liikkuminen eli treeni, kokonaisuutena kunnossa oleva ruokinta ja perimä riittävät. Jos mikä tahansa tuosta kolmikosta pettää, niin ei sitä rautalisällä paikata. Samanlaistenkaan kesken ei saada etua rautalisästä. Ero tulee fyysisestä suorituskyvystä, jossa ero 218 ja 225 hemoglobiinin välillä on totaalisen merlityksetön – eikä agi-kelpien hemoglobiinia saada koskaan tuolle tasolle millään rautalisällä ilman EPO:n apua.

Se mitä rautalisillä kylläkin saatiin aikaiseksi, oli satunnaisia ripulikohtauksia. Mutta ei siinä ollut kyse imeytymisvaran huomioimisesta, vaan simppelistä yliannostuksesta juuri sitä nimenomaista tuotetta.

Urheilevilla koirilla annostelu aivan kaikessa on yliannostusta, eikä imeytymisvara ole se oleellinen asia – vaan että tuote ylipäätään imeytyy.

Lopuksi

Jos ravitsemus kiinnostaa huomattavan paljon teoriapuolella, niin voi penkoa koiratutkimuksia. Silloin saa hyvin nopeasti käsityksen siitä, että kannattaako jonkun ravintoaineen saantia ruokinnassa nostaa tai laskea. Samalla huomaa, että ne syyt ovat aivan totaalisen muut kuin imeytymisvara.

Jos jonkun imeytymisvaraa haluaa miettiä, niin se ajatteluaika kannattaa uhrata ruuan sulavuudelle. Nimittäin jos ruoka ei sula, niin on aivan totaalisen yhdentekevää mikä on jonkun yksittäisen hivenen imeytymisteho. Samaten jos ruoka sulaa, niin silloin mietitään ruokaa kokonaisuutena, ja taaskaan ei tarvitse miettiä sen saman hivenaineen imeytymistä, koska sitä saadaan kuitenkin riittävästi.

Ainoastaan yhdessä ja vain yhdessä tilanteessa täytyy aidosti hieman miettiä imeytymisiä: sairasruokinnoissa. Silloin oleellisempaa on pohtia sen määrätyn ravintoaineen tai lisäravinteen sopivuutta juuri sille määrätylle koiralle yksilönä. Jos pahasti vatsaongelmainen koira on rajoitetulla ruokavaliolla ja omistaja päättää hoitaa magnesiumin saannin sitraatilla, niin on aivan se ja sama vaikka laskisikin hieman magnesiumin annostusta, koska sitraatilla on korkeampi hyödynnettävyys kuin aiemmin tutkituilla kelaateilla, koira voi silti huonosti. 

Ongelmaa ei ratkaista sillä, että magnesiumsitraatissa on magnesiumilla korkeampi hyönnettävyys. Ongelma pahenee siksi, että sitraatissa on magnesiumia vain alle 8 prosenttia ja jotta saataisiin riittävä magnesiumin määrä, niin sitraatin määrä nousee korkeaksi. Sama kärjistyssuomeksi: annetaan ruokalusikallinen sitruunahappoa vatsahaavapotilaalle, koska leikitään joidenkin teoreettisten imentymisvaraprosenttien kanssa.

Kolme sääntöä:

• tavallisessa ruokinnassa annetaan ne lisät niissä määrin mitä neuvotaan
• sairasruokinnoissa mietitään kokonaisuutta ja sitä mihin pyritään, ei nippeliä
• urheilevilla mennään vahvoilla arvauksilla ja rajuilla yliannoksilla, joilla ei ole mitään tekemistä tarpeiden ja imeytymisvaran kanssa

Imeytymisvara on vain minun ja kaltaisteni työkalua pakottaa antamaan enemmän ja selittää, miksi jokin määrä ei olekaan toiminut. Sen kummallisemmasta ei ole kysymys.