162: Makupalat, koiran elämän suola (podcast)

Koiralle ei saisi antaa makupaloja, koska se lihoo ja oppii kerjäämään. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. Koira kerjää luontojaan aina, ilmentymä vain vaihtelee. Koiran lihomisen aiheuttavat liiallinen ruoka ja välipalat, ei pienet snacksit.

Koira tuntee mielenkiintoa omistajansa syömisiin kahdesta syystä:

  • ihminen syö ja silloin koko lauman pitäisi syödä
  • ihmisen syömiset haisevat vastustamattoman houkuttelevalta

Omistaja syö koiraansa useammin, koska ihminen on sekasyöjä, sekä toki myös ihan ahneuttaan — tekee mieli jotain. Koira on lihansyöjä, karnivore, ja syö siksi harvemmin ja myös erilaista ruokaa. Me jossain vaiheessa jalostimme sudesta infantiilin aikuisen ja aloimme kutsumaan sitä koiraksi. Mutta laumavietti jätettiin, koska siitä oli hyötyä — sama laumavietti yhdistettynä koko elämänkaaren kestävään pentumaiseen ahneuteen aiheuttaa myös sen, että koira haluaa osallistua lauman yhteiseen aktiviteettiin: ihmisen syömiseen.

Kerjääminen on luontaista koiralle. Jokainen koira kerjää aina. Aivan samoin kuin jokainen narttu tulee aina kiiman jäljeen valeraskaaksi. Se, että osalla koirista kerjäämisen ilmeentyminen on erilaista, on vahvasti yksilökysymys, ja jossain määrin koira on myös oppinut, että aktiivinen vaatiminen on turhaa ajanhaaskausta.

Aika ajoin omistaja myös syö sellaista, joka ei koiraa kiinnosta. Sen makumaailman mukaan ihminen syö jotain käsittämätöntä totkua, jolla ei ole ruoka-arvoa.

Makupaloja saa antaa, jos haluaa. Jos taasen valitsee tehdä omasta elämästään hieman työläämpää ja samalla koiran olosta tylsempää, niin sitten ei anna. Ihminen sen valinnan tekee. Mutta komenteleville ja iholle tuleville kerjääjille kannattaa toki opettaa, että

  • ihminen päättää koska saa, mitä saa ja kuinka paljon saa
  • vaatimalla ei saa mitään

Makupalat eivät lihota koiraa koskaan. Sen sijaan välipalat saattavatkin olla merkityksellinen kalorilähde. Ero on määrässä. Makupala on vähän, ja sillä tyydytetään hajumaailman tuoma halu (tyydytetään… oikeammin, anna jotain vastineeksi). Välipala taasen on isompi ja alkaa käyttäytymään kuin ruoka-annos.

Pienemmille paahtoleivän kulma ja nokare kinkkua on makupala. Koko paahtoleipä kinkulla ja juustolla on lähellä täyttä annosta. Määrä siis erottaa makupalan välipalasta.

Kun koiralle annetaan jotain, jota se haluaa, niin ehkä sitä ei kannattaisi antaa ilmaiseksi. Laitetaan koira tekemään jotain ruokansa eteen. Jollekin se tarkoittaa volttia, toiselle rauhoittumista edes muutamaksi sekunniksi ja yhdelle riittää, että on söpö ja tuijottaa omistajaansa silmät täynnä ehdotonta ahneutta rakkautta.

Luotettavaan tapaan podcast ei ole aivan noin koottu, vaan ajatus hukkantuu aika-ajoin ja loikitaan myös koulutuksellisiin asioihin sekä palveluskoiriin.

 

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
162: Makupalat, koiran elämän suola (podcast)
Loading
/
You are currently viewing 162: Makupalat, koiran elämän suola (podcast)

Foorumin tuorein kommentti

  1. Yhtä asiaa en ymmärrä yhden meiän koiran kohdalla: herkkuja jaksaa odottaa paikallaan vaikka kuinka kauan mutta ruoka pitäis saada aina just heti, melkein jo eilen olis pitänyt. Komentaa ja hyppii ruokaa kuppiin laittaessa :woman_shrugging:

  2. Ruuan kanssa on enemmän nälkä, mutta sen kohdalla koira myös taatusti tietää saavansa. Muiden kohdalla ei pysty ennakoimaan. Noin veikkaisin.

Jatka keskustelua aiheesta foorumilla

Osallistujat

Avatar for Jagster Avatar for katiska Avatar for Jonnap

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen