Eräällä tavalla yleisten lisäravinnetutkimusten lisäksi yksi kiihkeimmistä tutkimustyötä teettävistä elämän osa-alueista on urheilu ja urheilijoiden ravitsemus. Voisi kysyä, että miksi urheilijoihin uhrataan melkoisesti aikaa ja varoja, kun valtaväestön suhteen tyydytään epidemiologisiin tutkimuksiin sekä meta-analyyseihin – yleensä urheilututkimuksen puolelta. Tuon kuitenkin sen verran epäreilu kysymys ja kysymyksenasettelu, että jätetään se rauhaan. Pääasia kuitenkin on, että urheilututkimuksen kautta saadaan tietoa myös tavisten käyttöön makasivat he sohvalla tai harrastavat edes jotain kuntoliikuntaa. Kaupan päälle saadaan urheilu- ja harrastekoirien käyttöön jotain teoriantynkää.
(lisää…)