Pentujen ja kasvavien nuorten ravitsemus on hankalaa, jopa vaikeaa. Ei pelkästään siksi, että aiheeseen on kytketty niin paljon uskomuksia sekä kuvitelmia. Onneksi elämä helpottuu koiran vanhetessa. Tai sitten ei. Vielä 80-luvulla ei ollut paljoakaan tutkittua tietoa vanhuskoirien ravitsemuksellisista tarpeista, mutta tutkimusmäärä lisääntyy koko ajan. Myös koirilla on eräällä tavalla suuret ikäluokkansa, jotka ovat siirtymässä eläkkeelle. Ainakin koirien elinaikaodote pitenee koko ajan, jos kasvattajat hoitavat leiviskänsä.

Aikaisemmin uskottiin, että vanha koira on vain väsyneempi aikuinen, eikä sen ruokintaan tarvitse panostaa suuriakaan. Jatketaan kuten ennenkin, ehkä jopa laatua heikentämällä. Paikoin valkuaisen määrää tipautettiin, koska uskottiin munuaisten vahingoittuvan ja koska vanhalla koiralla on vanhat munuaiset, niin turhaan niitä kiusattaisiin. Pieleen mentiin tässäkin. Proteiini ei riko munuaisia, ei nuorilla eikä vanhoilla.

Mutta sitä mukaa kun koiratkin urbanisoituivat ja fyysisyys muuttui korvienvälin aktivoimiseksi sekä kerran viikossa tapahtuvaksi piipahdukseksi koira-aitauksiin, että koira voisi hoitaa sosiaaliset kaverisuhteensa (mikä laumakäyttäytyminen?), niin tapahtuu sama kuin emännälle tai isännälle sosiaalisessa mediassa: pullukoista pikkupennuista tulee lihavia aikuisia, jotka viettävät ylilihavan vanhuksen jonninjoutavaa elämää, kunnes kuolevat pois – joko rikkoutuneiden nivelien, sydänvian tai diabeteksen takia. Kaikki hyvinvointiyhteiskunnan pahoinvointitauteja, koirillakin.

Vanhuus ei tule koskaan yksin ja vanha on vanha, koirissakin.

Koiranruokateollisuuden vastaisku oli lisätä ikäkausiruokien tarjontaa ja tuoda senior-ruuat markkinoille. Pääsääntöisesti sahajauhoa viljapohjaisia ruokia, joissa oli vähemmän lihaa kuin pahamaineisissa markettiruuissa, sekä erittäin matala proteiini- ja rasvaprosentti. Koiran hengissä säilymisen minimimäärän alarajaa pidettiin brändipuolella niin suurena markkinointisaavutuksena, että sitä käytetään jopa mainoslauseena säkeissä: rajoitettu proteiini.

Onko iäkäs vanhus

Kuluttajat olivat siltä osin tyytyväisiä, että selvästikin koirasta huolehditaan sen koko elinkaaren ajan. Mutta ongelmia tuotti hieman ikärajat – usein seniorin rajapyykki vedettiin seitsemännen ikävuoden kohdalle. Mutta onko koira todellakin vanhus silloin, ja mitkä ovat sen aidot ravitsemukselliset tarpeet.  Monet tanskandoggit ja irlanninsusikoirat ovat valitettavasti tuhkauurnassa omistajan kirjahyllyssä tuon ikäisinä. Osa greyhound-nartuista jatkaa siitosuraansa vielä iloisesti 7v täytettyään. Jotkut whippetit vetävät kolmen päivästartin vauhdilla parivuotiaita turpiin radalla oikein urakalla seitsenvuotissyntymäpäivänään. Naapurin sylikoira pohtii seitsemää synttärikynttiläänsä popsiessaan, että kuinka pitkä matka on keski-ikäisyyden kynnykselle, koska tuurilla takana on peräti jo kolmasosa elämästä.

Onko näillä kaikilla koirilla samanlaiset vaatimukset ja tarpeet ruokintansa suhteen vain siksi, että ne sattuivat syntymään samaan aikaan – jättirotujen edustajilla tarpeet ovat luonnollisista syistä johtuen usein aika minimaaliset.

Vanhusta ei voida määritellä iän perusteella suoraan, koska roduissa ja yksilöissä on niin suuret erot. Käytetään siis kahta erilaista mittaria. Koira on siirtynyt vanhuuteen, kun se on odotettavissa olevan eliniän viimeisellä kolmanneksella (12 v odotuksella kahdeksanvuotias) tai sillä on selviä ulkoisia vanhuuden oireita  – selvä vanhan koiran harmaantuminen, heikentyneet aistit, iästä johtuva väsyminen ja rauhallisuus jne.

Elimistön erot keski-ikäiseen

Vanhan koiran elimistössä tapahtuu selviä eroja verrattuna nuoreen tai jopa keski-ikäiseen – selviö, jota ei ole tarvis selittää kokeneemmille (iäkkäämmille) koiranomistajille. He näkevät ja varsinkin tuntevat samat muutokset omassa kehossaan. Ero tulee siinä, että kun ihmisillä lähinäön heikkenemiseen herätään vasta kun näkö on heikentynyt 10 vuoden aikana hiljalleen niin kehnoksi, että koiranruokasäkin analyyseista ei saa selvää, koska ei jaksa pitää suorilla käsillä 15 kilon säkkiä tarpeeksi kaukana, niin koiralla täm eräänlainen iän tuoma rappeutuminen tapahtuu huomattavasti nopeammassa aikataulussa. Puhutaan kuukausista – vanha muistisääntö koiran seitsenkertaisesti nopeammasta vanhenemisesta saa taas – pentuajan jälkeen – aivan uuden mittarin.

Vanhuskoiralla solujen massa ja vesimäärä vähenee, kehon proteiinivarastot pienenevät (lihaskato) ja rasvavarastot kasvavat. Seurausta jossain määrin heikkenevästä ja hidastuneesta aineenvaihdunnasta. Itse asiassa keski-iän jälkeen myös rasvavarastot alkavat vähentyä, mutta kun proteiinivarastot pienenevät nopeammin, niin rasvakudoksen osuus säilyy korkeana (Masoro, 1985¹). Ihmisillä T-lymfosyyttien erilaistumisen muutosten myötä myös vastustuskyky heikkenee. On hieman epäselvää, että tapahtuuko sama myös koirilla, mutta koska oletetaan, että sama koskee kaikkia nisäkkäitä, ja koska koira on nisäkäs, niin tuolta osin myös koirien immuniteetti kärsii (Ross, 1989²; Morris, 1994³). Se kuitenkin tiedetään jopa ilman in vivo ja in vitro -kokeita, että vanha koira saa tartuntatauteja helpommin ja sen haavat ja muuta vammat paranevat hitaammin. On myös oletettu, raportointien ja ihmisten perusteella, että tärkeimpien elinten, kuten keuhkojen, maksan, munuaisten sydämen ja ruuansulatuksen, toiminta heikkenisi iän myötä. Tosin koirilta puuttuu kissoilla tutumpi keski-iän jälkeinen krooninen munuaisvika. Vaikka koirilla kehon jätteenpuhdistus toimisikin paremmin vanhempana, niin sen sijaan koirilla tuttuja ongelmia ovat sydänviat. Erään epidemiologisen tutkimuksen mukaan (Bronson, 1982⁴) yleisimmät luonnolliset kuolinsyyt ovat syöpä, munuais-, haima- ja sydänviat.

Ruokinnan säätö

Vanhalla koiralla ei itseasiassa ole niin kummallisia vaatimuksia ruuan suhteen. Muutamia muutoksia lukuun ottamatta seniorin aineenvaihdunta ei muutu niin paljoa, että sillä olisi suuriakaan ravitsemuksellista merkitystä. Käytännön ero tulee rasvassa ja valkuaisessa.

Liian moni koira on lihava. Jopa ylilihava. Läski vyötäröllä altistaa koiran aivan samoille sairauksille kuin ihmisenkin, kuten sydänvaivoille ja nivelkulumille. Koska vanhuksen aineenvaihdunta einen hidastuu, ja varsinkin koska sen halu liikkua rasittavasti vähenee, niin ruuan kokonaisenergian on pudottava. Rasvan määrää on siis laskettava. Barrette (1990⁵) väitti, että vanha koira tarvitsee saman kokoiseen nuoreen verrattuna 20 % vähemmän energiaa. Koska aineenvaihdunnan teho hieman heikkenee, niin vaatimus rasvan laadulle sen sijaan kasvaa – mikäli koira on muutoin koko ikänsä mennyt kehnommalla rasvalla. Laatu on huomioitava siksi, että aivan samat kehon huollon vaatimat rasvahapot ja muut rasvan osat on saatava alemmasta grammamäärästä kuin aktiivisena aikana. Sinänsä vanhan koiran kyky hyödyntää rasvaa ei kuitenkaan heikkene (Meyer 1983⁶).

Kun kaksi kolmesta energianlähteestä putoaa, niin yhden on noustava – ellei sitten lisätä veden osuutta. Vanha koira tarvitsee aikuista enemmän proteiinia (Wannemacher ym. 1966⁷). Puhtaasti grammatasolla ei voida pelata, sillä laatu on myös otettava huomioon (Meyerh ym. 1989⁸). Jos unohdetaan liiallisen hiilihydraatin muut ongelmat, niin se myös vaikeuttaa proteiinien imeytymistä suolistossa ja eräällä tavalla pakottaa imeytymisen pidemmälle suolistoon (Meyerh ym. 1989), jolloin ravinnon proteiinit alkavat ravitsemaan suuremmissa määrin myös paksusuolen bakteeriflooraa. Tämä lisää bakteerien metaboleja, jotka on myös imeytettävä ja sen jälkeen poistettava elimistöstä. Näiden metabolien, eli esim. ammoniakki ja urea, vähentämiseksi proteiinien on oltava korkealaatuista eläinvalkuaista. Ravinnossa pitäisi olla yhden näkemyksen mukaan hyödynnettävää raakaproteiinia 4,5 g/MEkg, joka on noin 50 % enemmän kuin mitä tarvitaan aikuisen koiran vähimmäisylläpitoon (Meyer 1983). Toinen tapa laskea proteiinin määrä on energian kautta, jolloin 25 % kaloreista pitäisi tulla valkuaisesta (Laflamme DP. 2005⁹ tai 7 g proteiinia/100 KcalME (Laflamme DP. 2008¹⁰). Useissa aikuisten kuivamuonissa tähän määrään päässee.

Myös hiilihydraattien määrän on pudottava, olkoonkin, että varsinainen vahinko on jo tehty edeltäneiden vuosien aikana – liika hiilihydraatti aiheuttaa ihmisten tavoin koirillekin ongelmia insuliinin kanssa, vaikkain kakkostyypin diabetes on koirilla tuntematon. Koska hiilihydraatteja ei voida välttää, ainakaan kuivamuonissa, niin pitäisi yrittää löytää sellainen tuote, jossa sulavuus on mahdollisimman hyvä, jo pelkästään proteiinien imeytymisen takia. Puuroa keittävien kannattaa harkita viljojen määrän vähentämistä ja puhtaan kypsän tärkkelyksen hyödyntämistä, jos hiilihydraatteja on pakko antaa. Muilla raakaruokkijoilla tätä ongelmaa ei ole, sillä esim. barffaajien käyttämät sokerit hedelmistä imeytyvät nopeasti.

Vaikka koko ajan puhutaankin vanhusten jossain määrin heikentyneestä tai hidastuneesta aineenvaihdunnasta, niin ikä ei kuitenkaan vaikuta koiran ruuansulatuksen tehoon. Se saattaa jopa parantua iän myötä. Sheffy ym. (1985¹¹) totesi vertaillessaan 10-12 vuotiaita beagleja vuotisiin, että vanhusten ruuansulatus oli tehokkaampi kuin nuorilla. Buffington ym (1989¹²) eivät taasen löytäneet eroja 2-3 -vuotiaiden ja 16-17 -vuotiaiden beaglejen välillä.

Vanhan koiran vitamiinien saannista ei tiedetä riittävästi. Tilanne on siis sama kuin aikuisillakin koirilla. Mennään suurella tunteella, luulolla ja selkäytimellä. Sen verran jo tiedetään, että A-vitamiinin määrä vähenee maksassa vanhemmiten (Meyer 1983). D-vitamiini on suuri kysymys ylipäätään, mutta luultavaa on, että määrää kannattaa lisätä yli kuivamuonien antaman. Melkoisen laajalle levinnyt tapa antaa koiralle 0,7 µg/kg D-vitamiinia on varmasti riittävä vanhuksellekin.

Hiven- ja kivennäisaineiden määristä ei ole myöskään tietoa. Tutkimusten mukaan vanhan koiran seerumin kupari– ja sinkkitasot ovat alemmat, joten molempia kannattanee lisätä yli normaalin aikuisten tarpeen (Keen ym. 1981¹³. Kalsium on aina suuri kysymys, mutta osteoporoosioireita löytyy koiraltakin (Weigel ym. 1981¹⁴) ja oletettavaa on, että imeytyminenkin heikkenee iän myötä. Siksi kalsiumlisää kannattaa harkita vakavasti. Mutta johtuuko kalsiumin väheneminen heikentyneestä kalsiumin hyödyntämisestä, heikentyneestä mineralisaatiosta vai liian vähäisestä D-vitamiinin saannista on vielä auki.

Nämä vaatimukset laittavat mielenkiintoiseen valoon suurimman osan markkinoiden senior-ruuista.

1. Masoro, E. J. (1985). Metabolism. In Handbook of the Biology ofAgeing, pp. 540-563 [C. E. Finch and E. L.Schneider. editors]. New York: Van Nostrand Reinhold.[↩]
2. Ross, L. A. (1989). Healthy geriatric cats. The Compendium ,for Continuing Education 11, 1041-1044.[↩]
3. Morris, J. G. (1994). Feeding the senior cat. Veterinary Medicine. Spring issue.[↩]
4. Bronson, R. T. (1982). Variation in age at death of dogs of different sexes and breeds. American Journal of Veterinary Research 43,2057-2059.[↩]
5. Barrette. D. (1990). Feeding older cats and dogs. Canadian Veterinary Journal 31, 784-785.[↩]
6. MEYER,H., ed. (1983) Ernährungdes Hundes. Verlag E. Ulmer, Stuttgart.[↩]
7. WANNEMACHER, R. W. & McCoY, J. R. (1966) Determination of optimal dietary protein requirements of young and old dogs./. Nutr. 88: 66-74.[↩]
8. MEYERH, ., AR.NDT,J., BEHFELDT,., ELBERSH, . & SCHÃoeNEMANN, C. (1989) Prececal and postileal protein digestibility. In: Contributions to Digestive Physiology of Dogs (Meyer, H., éd.)p,p. 59-77, Verlag Paul Parey, Berlin.[↩]
9. Laflamme DP. (2005) Nutrition for aging cats and dogs and the importance of body condition. Vet Clin North Am Small Anim Pract. 2005 May;35(3):713-42.[↩]
10. Laflamme DP. (2008) Petfood safety: dietary protein. Top Companion Anim Med. 2008 Aug;23(3):154-7.[↩]
11. Sheffy. B. E., Williams, A. J., Zimmer, J. F. & Ryan. G. (1985). Nutrition and metabolism of the geriatric dog. Contell Vekrinariart 75. 324-347.[↩]
12. Buffington, C. A,, Branham, J. E. & Dunn, G. C. (1989). Lack of effect of age on digestibility of protein, fat and dry matter in beagle dogs. In Nutrition of the Dog and Cat. WALTHAM Sjvnposium no. 7, p. 397 [I. H.
    Burger and J. P. W. Rivers, editors]. Cambridge: Cambridge University Press.[↩]
13. KEEN,C. L., LONNERJDABL., & FISHERG, . L. (1981) Seasonal variations and the effects of age on serum copper and zinc values in the dog. Am. J. Vet. Res. 42: 347-350.[↩]
14. WEIGELJ, . & ALEXANDERJ,.W. (1981) Aging and the musculoskeletal system. Vet. Clin. North Am. Small Anim. Pract. H:749-764.[↩]