Hyttynen pistää, mäkärä viiltää

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:14.7.2011
  • Artikkelin kategoria:Koira

Suomessa on noin 40 eri hyttyslajia, joista kymmenkunta imee verta ja niistä noin puolet on todella inhottavia. Pahimmat luojan meille ja koirille langettaman kiusankappaleet ovat Aedes-suvun metsähyttynen, Aedes communis, ja korpihyttynen, Aedes punctor.

Etelä-Suomessa pistäjä on lähes aina metsähyttynen, Keski-Suomessa lajeja on suunnilleen yhtä paljon ja pohjoisempaan päin siirtyessä kiusanhenki on luultavammin korpihyttynen tai taigahyttynen, Aedes pionips. Muitakin verenimijöitä hyttysistä löytyy, mutta ne ovat vähemmistönä. Mäkärä (Simuliidae) kuuluu hyttysten kanssa samaan sääskien alalahkoon, mutta eri heimoon. Mäkäröitäkin löytyy Suomesta kymmenkunta eri lajia.

Hyttysellä on pätevä suunnistusvälineistö. Ensin se haistaa uloshengitetyn hiilidioksidin noin sadan metrin päästä. Valitettavasti hengityksen pidättäminen ei auta, sillä hyttynen haistaa koko hajuarsenaalimme. Pelkästään ihmisen hien haju sisältää yli 270 eri tekijää, eikä edes tiedetä mitkä kaikki niistä hyttystä houkuttelevat. Päästyään kymmenkunnan metrin päähän se tunnistaa näöllään ja kolmesta metristä otetaan lämpöhaku päälle, jonka ”hienomekaaninen” osa ohjaa inisijän suoraan suonen päälle.

Hyttynen työntää imuputkensa ihon läpi ja siinä olevan toisen putken kautta se siirtää pistokohtaan sylkeään, joka estää verta hyytymästä. Toisella putkella se imee verta, jopa kaksi kertaa oman painonsa verran. Syljen sisältämät proteiinit ovat syy näppylöihin, pahkuroihin ja kutinaan – ne ovat allergisia reaktioita. Siitä syystä parhaat lääkkeet kutinaan ovat jo jonkun aikaa ennen verenluovutusta otettu antihistamiini sekä kutinaan (hydro)kortisoni. Doping-säännöstö on kuitenkin hyvä muistaa ennen lääkitystä.

Osa ihmisistä ja koirista saa olla melkoisen rauhassa samalla kun joku toinen on elävä itikkamagneetti. Tämä ei ole luuloa, vaan perustuu kahteen syyhyn. Ensimmäinen on syyltään tuntematon. Toiset vain maistuvat hyttysten mielestä paremmalta. Syy on luultavasti hajuissa, mutta kukaan ei ole kyennyt selvittämään miksi. Mutta kokeissa ollaan havaittu, että näin käy. Toinen onkin helpompi selittää, mutta siitä ei ole jollekulle muulle suurtakaan apua. Koska hyttysen pisto aiheuttaa allergisen reaktion ihon syöttösoluissa, niin kuten aina, osalla on parempi vastustuskyky. Heitä kylläkin pistetään, mutta he eivät saa reaktiota. Ylipäätään reagoimisherkkyys paranee kesän akana elimistön tottuessa, mutta tuota on vaikea nopeuttaa. Paitsi ehkä antamalla hyttysten syödä urakalla. Kehnompi puoli tässä on vain se, että moinen siedätyshoito auttaa vain oman alueen hyttysiin – muualla Suomessa reaktioita tulee. Pahimmilla Lapin alueilla osa saa niin paljon pistoksia, että kehittävät jopa elinikäisen immuniteetin, eräiden arvioiden mukaan noin joka toiselle ihmiselle käy näin – koirista ei tiedetä.

Mäkärä on toinen luonnon ihanuus. Noin kaksi milliä pitkä pieni öttiäinen, joka liikkuu suurissa parvissa. Ryömii paitojen ja housunkaulusten alle. Kun hyttynen puuduttaa – yleensä – pistokohtansa tehokkaasti, niin mäkärä on toista maata. Se ei pistele mitään, vaan viiltää haavan ja imee sitten siitä. Kuten hyttyselläkin, niin ihoreaktion aiheuttaa sen syljen proteiinit. Mutta viillon takia ruokailukohta saattaa jopa jonkun aikaa jälkeenpäin vielä vuotaa verta. Mäkärän puremat ovat yleensä hyttysenpistoa tuskallisemmat ja kutisevat huomattavasti enemmän.

Hyttys- ja mäkäräiskarkottimia on vaikka kuinka. Täysin turhia ovat niin sanotut biokarkotteet, jotka ovat joko uutettuja kasvishajusteita tai eteerisiä öljyjä. Niiden periaatteena on peittää ihmisen tai koiran hajuja. Niiden teho on tutkimuksissa ollut hyvinkin lähellä nollaa. Siksi lääketeollisuus on tuonut markkinoilla ns. hyttysmyrkyt.

Varsinaisissa kuluttajapuolen myrkyissäkin on eroja. Kokeilemalla selviää mitkä toimivat, mitkä ei. Mutta kerrotaan muutama käyttäjäkokemus etelän ihmisiltä ja koirilta – mäkärien suhteen Haukiputaan Virpiniemen greyhoundradalta ja hyttysten suhteen Iin alueelta. Mainittakoon lisäksi, että mitään taloudellisia kytköksiä tuotteisiin tai niiden valmistajiin ei ole. Muuta kuin että niitä on ostettu.

Offin hyttysprayt ovat melkoisen turhia. Ne toimivat kyllä hyttysiä vastaan aika hyvin, ja kohtuullisesti mäkäriin, mutta teho hiipuu nopeasti. Saa olla suihkuttamassa koko ajan, jolloin ne tulevat käytössä kalliimmiksi.”TV:stä tuttu” uusi hajuton valmiste oli aivan turha, niin hyttysiä kuin mäkäriä vastaan. Toki siinäkin on aitoa vaikuttavaa ainetta, mutta se haihtuu alle kahden tunnin. Parhaiten toimi Offin punkki/mäkärä-öljy. Suojasi parhaiten ja kesti pisimpään.

Luojan luomana hyttyskesänä 2010 koitettiin myös Bayvanticin spot-on’ia. Pohjoisen harrastajat olivat kehuneet sitä, joten kokeiltiin, koska hyttysöljyjen kanssakin läträäminen on työlästä – koiraa on hankala pitää suojattuna koko aikaa. Bayvantic laitettiin neljälle greyhoundille ohjeen mukaisesti neljään kohtaan pitkin selkää. Päinvastoin kuin mitä meillä yleensä tehdään, niin tällä kertaa annostelua ei säädelty, vaan jokainen koira haarukassa 24 – 36 kg saivat yhden pipetillisen jokainen. Hoito tehtiin neljä päivää ennen Pohjanmaalle lähtöä.

Bayvantic toimi. Ei se ihmeaine ole, mutta helpotti suunnattomasti koirien elämään. Hyttyset ja mäkärät kävivät kokeilemassa ja pörräsivät ympärillä, mutta suurin osa ei aterioinut. Joko lyhyen vaikutusajan, rodun tai annostelutavan takia koko koira ei ollut suojattuna. pää, häntä ja nivuset kelpasivat, mutta paikkoihin ei hyökätty tuhansittain, vaan ainoastaan muutama rohkea. Kun malttoi vetää punkki-mäkärä-öljyä päähän, häntään ja nivusiin, niin koirat saivat olla todella rauhassa.

Bayvanticin ongelma oli se, että uusintakäynnillä noin kuukauden kuluttua Bayvantic ei enää toiminut. Varsinaisia pesuja ei tehty välillä, mutta kylläkin normaalia kevyttä suihkutusta starttien välillä; puhutaan noin kahdesta kerrasta viikko. Toki syy saattaa piillä greyhoundin aineenvaihdunnassa ja/tai kehon matalassa rasvaprosentissa, jolloin muilla roduilla kesto saattaa olla parempi. Me emme kokeneet järkeväksi maksaa Bayvanticin kuukauden suojasta, koska kotona etelässä sen suurempaa häätötarvetta ei ollut. Offilla ollaan pärjätty.

Törmäsin radalla muutamaan hassuun tapaukseen. Toinen oli hankkinut koiralleen shootagin, mutta hänellä itsellään oli spraytä ihossa. Koiraa syötiin urakalla. Toinen taasen kehui laittaneensa koiralleen eläintarvikeliikkeestä ostettua, taatusti myrkytöntä karkotinta. Toimi kuulemma kuin junanvessa. Jos toimiminen pitkäkarvaisella koiralla tarkoitti noin tuhatta kuppaavaa mäkäräistä nivusissa, niin sitten vertaus oli osuva. Itseensä omistaja läästi hyttysöljyä, sellaista myrkyllistä.

 

Kuva: Wikimedia commons

You are currently viewing Hyttynen pistää, mäkärä viiltää

Foorumin tuorein kommentti

  1. Nyysin tämän Facebookin puolelta:

    Laitan tän nyt monen pyynnön jälkeen tännekin. Oli jo omalla seinällä, instassa ja “retkeily/vaellus koiran kanssa” -ryhmässä. Oon saanut ihan hirveästi viestejä ettei kukaan muukaan ole tiennyt että näinkin voi käydä. En tiennyt itsekään, joten tuntuu nyt tärkeältä kertoa. Tekstissä ei ole tarkoituksella mainittu missä oltiin, koska minusta sillä ei ole väliä; ötököiden esiintyminen on aika paikoittaista ja niitä voi kyllä olla missä vaan. Tämä kesä on kuulemma erityisen paha.


    Mäkäräiset vs me 1000-0

    “Ainahan niitä on”, ajattelin kun 24. vaellukselleni lähtöä tein. Koiriin hain karkottavat valeluliuokset Bayvanticit ja lisäksi meillä oli suihkutettavia myrkkyjä mukana. Hyttyshatutkin on, mutta ei sellaisen kanssa voi kävellä. Ei me olla sokerista ja kyllähän niistä selviää ensin huitomalla ja sitten raapimalla.

    Eka päivä meni ok, mutta toisen päivän iltana niitä oli ilma sakeanaan. Mudi (karvainen keskikokoinen koira) meni täysin paniikkiin, kirkui ja ryntäili puskasta toiseen yrittäen suojata mahaansa. Russeli (pieni lyhytkarvainen koira) ei tehnyt oikein mitään. Lyötiin teltta pystyyn että päästiin evakkoon miettimään seuraavaa siirtoa.

    Mudi kieltäytyi syömästä ja juomasta ja kun se siirtyi teltassa, näytti ettei se pysy pystyssä. Russeli meni shokkiin; vitivalkoiset ikenet, se oksensi kaaressa kaiken (onpahan sekin nähty mitä tehdään kun makuupussi, alusta ja kaikki on täynnä koiran oksua…), ei pysynyt sisällä vesikään, eikä se ottanut jaloilleen lainkaan, se vain könötti istumassa huonossa asennossa ja yrjösi tai huohotti ja kramppasi kyljellään.

    Mahat näytti tietenkin siltä että itketti katsoa niitä, verta tihkuvia kraatereita täynnä. Äitin naamassa patteja oli noin 50 ja myös ne tihkui verta. Hän on “onneksi” allergisoitunut monelle asialle ja meillä oli siksi varulta tosi reilusti kortisonia ja antihistamiinia mukana. Ei hajuakaan niiden oikeasta annostelusta 8kg ja 17kg koirille, mutta varsinkin russeli näytti siltä että se kuolee käsiin, niin aivan sama jos se sitten kuolee lääkkeisiin. Ei varmaan tartte sanoa että kenttää ei tietenkään vuorokauteen ollut puhelimessa ollut… Annoin niille myös tulehduskipulääkkeet, se oli sentään koirien omaa tuotetta ja annostelu tiedossa.

    Itselläni oli puremia lähinnä jaloissa, ja siinä missä mutsi näyttää siltä että se on saanut viikon turpaansa ja on hakattu koko kropasta, mulla niitä laikkuja on vain kymmenkunta per kinttu. Otin kyllä satunnaisia kortisoneja ja antihistamiineja itsekin, mutta ei ne patit mua niin vaivanneet. Ihme miksei ne pure kaikkia samalla tavalla?

    Aamuun mennessä koirat voi vähän paremmin ja russelikin kykeni kävelemään. Olin viettänyt unettoman yön miettien mitä jätän rinkasta pois että saan koiran kannettua autolle, oli se sitten elossa tai raato. Tankkasin ne täyteen lääkkeitä, kumpikaan ei suostunut syömään mitään mutta ne joi kyllä, kortisonihan onneksi janottaa ihan sekona. Russeli vaan yrjösi kaikki vedetkin ja sai taas pestä alustoja ja telttaa…

    Mutta päästiin matkaan takaisin päin, lopulta autolle ja helvettiin sieltä. Itse en ottanut enää lääkkeitä kun ei ollut mitään oireita, kaikki muut kyllä söi maksimiannoksia kaikkea; kortisonia, antihistamiinia ja tulehduskipulääkettä.

    Iltaan mennessä mulla alkoi karmea vatsakipu, joka tuntui ruokamyrkytykseltä, mutta mitään ei ruvennut tulemaan ulos kummastakaan päästä. Oltiin jo hotellissa ja soitin kahdesti paikalliseen päivystykseen. Kipu säteili välillä rintaan, mutta oli selkeästi vatsasta, niin en vaivannut päätäni sillä oonko saamassa sydärin. Lopulta sain lääkärin langan päähän ja hän diagnosoi mäkäräiskuumeen.

    Mun virhe oli olla ottamatta niitä lääkkeitä vuorokauteen ja siksi myrkytys pääsi kehittymään, klassiset oireet päänsärky, pahoinvointi, vatsakipu ja kuume. Sitä kesti 1,5vrk, mutta lopulta lääkärin ohjeilla elämä alkoi voittaa. Äiti kävi apteekista erilaisia lääkkeitä sekä ihmisille että eläimille ja apteekkari oli parkaissut hänet nähdessään, ettei koskaan ole nähnyt noin kamalaa naamaa.

    Muutama mäkäräinen on lähinnä ärsyttävää ja siitä selviää raapimalla. Mutta sitten kun niitä on satoja miljardeja ja ilma on mustaa, kaikki karkottavat myrkyt on yksi vitsi vaan ja ne muuttuu hengenvaarallisiksi. En tiennyt tätä, ja kirjoitin tästä instassa ja facessa ja oon saanut kymmeniä viestejä että kukaan muukaan ei ole tiennyt miten pahasti voi käydä.

    Sitä sanotaan, että heinäkuussa Lappiin ei pidä mennä, mutta meillä nyt vaan olosuhteiden pakosta yhteinen loma sattui tähän. Kuulemma viikkoa aiemmin olisi vielä ollut ihan hyvä tilanne, helle räjäytti ne. Meilläkin se eka päivä oli vielä “normaali” ja vasta toisen iltana niitä tosiaan oli yhtäkkiä ihan vitukseen.

    Halusin vaan kertoa että ne oikeasti suurissa määrissä on hengenvaarallisia. Itse en ole allerginen millekään enkä paljoa saa mitään tarttuvia tauteja, mulla on siis hyvä vastustuskyky. Järkytyin miten huonoon kuntoon pelkät ötökän puremat minut vei. Älkää pliis kukaan leikkikö näillä asioilla. Hirveä syyllisyys siitä että vein heidät kaikki sinne, ja ei koskaan enää heinäkuussa mihinkään. Jos lomaa ei muuhun aikaan saa, ollaan sitten kokonaan menemättä.

    • Jos Facebook-linkin esikatselukuva näyttää arabialaiselta, niin se on joko foorumisoftan tai Facebookin sekoilua. Linkki vie kotimaiseen Vaellus-ryhmään ja julkisesti näkyvään alkuperäiseen postaukseen
  2. Just mietittiin että pitäiskö lähtee käymään Lapissa kun ilmatkin on mitä on mutta taidetaan jäädä kotiin :flushed:

  3. Ei sinne kannata lähteä ennen ruskaa.

  4. Millä annoksella ja mitä lääkettä, kannattaa lähtee koiraa tommosessa tilanteessa sit hoitaa? Kyytabletti?

  5. Kyytabletti tuli itellekin ekana mieleen ku juttua luin.
    Vaikkei niitä itse tarveis niin kyllä ne todella kannattaa kaapissa ja reissussa olla varuilta mukana edes koirien takia. Ja aina ylimääräinen pullo tai pkt koirien särkylääkettäkin.

    Harvemmin tulee otettua koirille reissuun lääkkeitä mutta nyt tästä lukeneena ja oppineena ei ne paljon siellä kassissa paina.

  6. Kortisonia juu. Eli kyytabletti. Antihistamiineja voi kokeilla omistajalle, mutta koirilla niistä ei ole mitään iloa.

  7. Alunperin julkaistu chat-kanavalla Chatti
    Jonnap

    Onko muuten muualla päin Suomea sellasia kiukkusia mäkäräisiä tjsp metsässä? Täällä on nyt tällä viikolla ollut ja se mikä siitä tekee outoa niin ei niitä oo muina kesinä ollu tollasta määrää :face_with_spiral_eyes: lenkki mentiin aika ripeästi kun jos hetkeksi pysähtyy niin 100 ötökkää kimpussa. Hyttysiä sitten taas ei ole ollut.

    Jagster

    Mulla on käsitys, että tämä 2024 viipyilevä kevät, joka räjähti käyntiin kolmessa päivässä olisi suosiollinen mäkärälle. Polttiaiset tulee sitten loppukesästä, mutta noinkohan polttiaisia edes on täällä etelässä :thinking:

    Ja hyttysethän taitaa kuoriutua vasta ensi viikolla — mutta tämä kuivuus saattaa olla niille ongelma.

    Jonnap

    Ei haittaa yhtään jos niitä ei edes tulisi :grimacing: paitsi viikonloppuna kai satelee vettä että ehkä nekin sitten riehaantuu.

  8. Ja mittakaavoista:

    Elinkeino- ympäristö- ja liikenneviraston kahden vuoden takaisen arvion mukaan jo pelkästään Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan suoalueilta tulee vuodessa noin 21 tuhatta miljardia hyttystä, joista juhannuksen tienoilla lentää noin seitsemän tuhatta miljardia.

    Ja

    Yhteen hyttysen nauttimaan veriateriaan mahtuu noin viisi mikrolitraa ihmisverta. Yksi hyttynen ei siis saa imettyä ihmistä kuiviin. Aikuisen mieheen mahtuu noin viisi litraa verta, shokkioireita voi syntyä jos menettää siitä viidenneksen. Siihen tarvittaisiin noin 200 000 hyttystä.

    Tuon tarjosi Yle.

    Mutta.

    Äh. En jaksakaan laskea itse.

    @Leelia jos lennossa on seitsemän tuhatta miljardia hyttystä, ja jos 200 000 hyttystä riittäisi tappamaan miehen, niin kuinka monta miestä saataisiin hengiltä, jos koko hyttysmäärä hyökkäisi miehiä vastaan? Ja kuinka monta miestä Suomessa on?

  9. Jos seitsemän tuhatta miljardia hyttystä hyökkäisi ihmisiä vastaan, ne voisivat tappaa noin 35 miljoonaa miestä. Suomessa on kuitenkin vain noin 5,5 miljoonaa ihmistä, joten hyttysiä olisi enemmän kuin tarpeeksi tappamaan koko väestön useaan kertaan.

Jatka keskustelua aiheesta foorumilla

Osallistujat

Avatar for Leelia Avatar for Jagster Avatar for katiska Avatar for Dafne Avatar for Jonnap

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen