Kookosöljy

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:3.9.2015
  • Artikkelin kategoria:Koira

Kookosöljy on ollut jo pidempään suuri hitti superfood-maailmassa, koska se on huomattavasti terveellisempää kuin muut rasvat. Paitsi, että se on hyväksi sydämelle ja parantaa ihoa, niin se myös laihduttaa. Nuo ovat lupauksina jo niin kovia, että on ihme ettei kookosöljy ole jos reseptillä apteekeissa. Ja koska kookosöljy on terveellistä omistajalle, niin sitä annetaan myös koirille, koska ne ansaitsevat vain parasta. Vertaillaan kookosöljyä hieman muihin rasvoihin ja katsotaan millaisesta terveyspommista on kyse.

Unohdetaan tällä kertaa kokonaan se tosiasia, että aikoinaan kookosrasvaa käytettiin labrabeagleilla nostamaan kolesterolia, kun tehtiin ihmisten kolesterolitutkimuksen perustyötä. Se oli lääkkeitä halvempi tapa sotkea koiran ihmisistä poikkeavaa rasva-aineenvaihdunta, jotta koirille saataisiin ongelmia aiheuttava korkeampi kolesteroli aikaiseksi.

Olen verrannut Finelin tietoja kookosöljyn ja rypsiöljyn välillä sekä ottanut ikään kuin verrokeiksi myös broilerin ja silakan rasvan. Broilerin ja silakan suhteen vertailu on sinänsä huono, koska laskin määrät suhteessa rasvaan, en eläimen syötävän osan kokonaismääriin – silakkaa saisi siis popsia melkoisia määriä saadakseen nuo grammat. Toisaalta, ei kukaan kookosöljyäkään juo litraa kerralla – toivottavasti. Jos tukee terveyttään kovalla kookosrasvalla, niin määrissä on pienet heitot verrattuna öljyyn ja se on suora seuraus rasvan olomuodosta. Kovassa on hieman korkeammat määrät tyydytettyä rasvaa sekä minimaalisen vähän omega-3 ALA:aa.

per 100 g rasvaakookosöljyrypsiöljybroilerisilakka
tyydyttyneet86,5 g5,7 g27,1 g13,8
omega-6 LA1,8 g22,1 g13,6 g3,0 g
omega-3 yht.-10,93,4 g13,8 g
ALA-10,9 g2,1 g1,2 g
EPA--0,3 g3,5 g
DHA--0,5 g7,4 g
sterolit86 mg695 mg--
E-vitamiini< 0,1 mg18,9 mg(0,7 mg)(2 mg)

 

Vertailu kertoo oikeastaan aivan kaiken oleellisen, eikä sinällään vaadi edes avaamista. Kookosrasva hävisi aivan kaikessa, eikä siitä löytynyt rasvan osalta yhtään mitään mikä tukisi siihen kytkettyjä terveysväitteitä. Periaatteessa se voisi laihduttaa, koska kookoksen rasva koostuu suurimmaksi osaksi keskipitkistä ketjuista, joita käytetään herkemmin ns. käyttöenergiaan, ei läskin muodostamiseen. Mutta koska se on lähes köyhä välttämättömistä rasvahapoista,, jonka takia ruuassa on oltava muuta rasvaa reippaanlaisesti, niin etu meni siihen ja kaupan päälle ollaan saamassa ongelmia.

Se, että kookosrasva toimii kuitenkin lihotuksessa, johtuu vain ja ainoastaan rasvan kokonaismäärän nostamisesta ja että kookosöljy on käytännössä kaikilta muilta osin hyödytön elimistölle.

Kookosrasvan hyötyjen perustelu sellaisilla tekijöillä, joita ei siinä ole, on hyvin paljon samaa kuin väittäisi sokerin korvaava proteiinit. Joten käytetään kookosrasvaa tulevaisuudessakin vain ihorasvana ja munkkien paistoon, niihin se sopii hyvin.

You are currently viewing Kookosöljy

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen