Yleisin perustelu olla ruokkimatta koiraa raakaruokinnalla (liharuokinta olisi parempi nimi) on kuivamuonien helppous. Ei tarvitse laskea, ei tarvitse miettiä ja riittää, että kaataa ruokaa kuppiin.

Aina kysymys ei ole pelkästään laiskuudesta tehdä noin kolme kertolaskua, jotka raakaruokinta vaatii, vaan epävarmuus. Ei uskalleta siirtää koiraa raakapohjaiselle liharuokinnalle, koska pelätään puutoksia. Ja puutosten pelkääminen on kiertoilmaisu omalle tietämättömyydelle sekä täydelliselle itseluottamuksen puutteelle.

Koska kuivamuonat ovat täysruokia, niin on taattua, että koira saa aina kaiken tarpeellisen. Silloin kuivamuonat antavat omistajalle

• vapauden olla ottamatta vastuuta tekemisistään
• koiralle täydellisen ruuan
• halvan logistiikan ilman pakastista ja kylmäketjua
• helpon ja yksinkertaisen tavan saavuttaa kaikki edellä mainittu

Siitä huolimatta kuivamuonista on niiden markkinaosuutta enemmän kyselyjä ja pohdintoja. Mikä ruoka sopii ja mikä ei? Miksi koiralla on vajaasaannin oireita? Miksi koira lihoaa tai laihtuu? Ostetaanko ruoka koiran värin, koon, rodun, aktiivisuuden tai iän perusteella? Tai pahimmillaan, minkä sairauden ruokaa voi ostaa?

Ehkä kuivamuonat eivät olekaan niin helppo asia. Paitsi ehkä annostuksen yksinkertaisuudessa: kaadetaan kuppiin ja annetaan koiralle. No, siltäkin osa-alueelta löytyy kysymyksiä; turvotetaanko, syötetäänkö lattialta vai tasolta, voiko annossuosituksiin luottaa…

Tiedän, osa mainituista ongelmista koskee myös liharuokintaa. Mutta siinä onkin koko kupletin juoni. Jos kokee jonkun ruokintatapaan sinällään liittymättömän asian vaikeaksi nimenomaan liharuokinnassa, niin silloin se on yhtä suuri kysymysmerkki kuivamuonissa. Ja kääntäen – kuivamuonissa oleva ongelma saattaa tulla vastaan myös kun koira siirretään raakaruokinnalle, eikä mikään helpotu.

Vastuutonta vastuuta

Vastuu on vaikea asia, monellakin tavalla. Minä teen elääkseni koirien ruokintaneuvontaa, niin terveillä kuin sairaille hännänheiluttajille. Minulla on vastuu siitä mitä teen. Osa vastuusta on juridista, melkoisesti isompi osa on moraalista puolta.

Jostain kumman syystä minun vastuutani kyseenalaistetaan paljon useammin kuin allergiadiganoosin verikokeella tehneen eläinlääkärin vastuuta hänen myydessään ruokasäkin asiakkaan mukaan.

Huomattavan harvoin kysenalaistetaan ylipäätään koiranruokayritysten – niin valmistajien kuin myyjien – vastuuta tuotteesta ja varsinkin ruokiin kytketyistä (usein muuten laittomista) terveysväitteistä.

Omistajalla on vastuu eläimestään. Aivan kaikesta mitä sille tehdään ja mitä sille annetaan. Ihmiset eivät pidä koiran vertaamisesta tavaraan, mutta silti kyseessä on aivan sama kuin auton kanssa.

Kun auto menee rikki, niin vastuu sen korjaamisesta on korjaamolla. Minulle vastuullisuutta on korjata se minkä osaan ja kun osaaminen loppuu (autojen kohdalla minulla aikaisemmin kuin koirissa), niin minun on itse ymmärrettävä hankkia apua.

Korjaamon vastuullisuus tulee esille siinä, että he eivät keksi polttoainesuihkutuksen vikaa, kun ongelma on tukkeutuneessa suodattimessa. Tai että he eivät vaihdata koko etupään ripustusta siksi, että rengas on toispuolisesti kulunut. Vastuuta on sekin, että minulle ei myydä bulkkiosaa merkkituotteena moninkymmenkertaisella katteella.

Se, että minulle voidaan yrittää kaupata erikoisöljyä tai polttoaineen kulutusta vähentävää erikoislisää, onkin vaikeampi asia. Kauppa se on mikä kannattaa ja ostajana minullakin on oma vastuuni tajuta edes alkeet siitä mitä minulle kaupataan.

Tuossakin törmätään myyjän vastuuseen. Kun tuote tai asia on sellainen, että sen osaaminen ja ymmärtäminen ei kuulu peruskoulun läpäisseen asiaa harrastavan perussivistykseen, niin myyjän vastuu moninkertaistuu. Varsinkin siinä vaiheessa, kun myydään terveyttä – tai tässä: moottoriin pidempää elinikää vähemmällä rahalla ja paremmilla tehoilla.

Kuuluuko koiran ruokkimisen perusteet eläintenomistajan vaadittaviin perustietoihin? Taatusti kuuluu ja siksi vegaanikoirat saavat niin vähän ymmärrystä. Tai jos antaisin hevosille pelkkää olkea, koska onhan se ihan samannäköistä kuin heinä, niin en minä syytöksiltä pelastuisi vain siksi, että en tiennyt – enkä ottanut selvää!

Koirien ravitsemus sen sijaan ei enää kuulu perustaitoihin. Kun myydään ruokaa, josta sanotaan sen olevan koiralle riittävää ruokaa sellaisenaan, niin sen on oltava sitä. Omistajan ei oleteta tietävän mitä moinen väite pitää sisällään eikä selvittävän sitä omatoimisesti.

Vastuu on silloin valmistajalla JA myyjällä – jossa kauppa haluaa aktiivisesti unohtaa oman roolinsa. Mutta koska tiedetään, että kun raha ja vastuu törmäävät, niin vastuu häviää. Siksi ani harvoin luotetaan moraaliseen vastuuseen yksistään, ja vastuunkierrosta on olemassa selvät oikeudelliset sanktiot.

Omistajan vastuu on vaikeammissa asioissa aina seurauskohtainen. Myyjällä on vastuu myydä ruokaa, joka täyttää myyntiväitteet. Omistajalla on vastuu muuttaa ruokintaa ja hakea koiralle apua, jos ruoka ei sovi sille. Vasta myöhemmin selvitetään, että johtuivatko ongelmat ruuasta, koirasta vai omistajasta – kyllä, kaikki nuo kolme vaihtoehtoa ovat mahdollisia eivätkä kuivamuonat valheellisesta mainonnastaan huolimatta ole kategorisesti pahoja.

Tuo kaikki kuitenkin tarkoittaa sitä, että koiranomistajan on pakko opetella koiransa nimeä enemmän koiranpidosta, mukaanlukien perusteet ravitsemuksesta. Uuden oppiminen ja asioiden selvittäminen kuuluvat kaikkeen harrastamiseen. Jos kulutustavaraa haluat, niin osta halpatuontivaatteita. Kuivamuonien niskaan ei pysty kaatamaan koko vastuuta epäonnistumisista, kuten ei myöskään onnistumisista.

Kuivamuonat eivät poista tai vähennä omistajan vastuuta koiran ruokinnasta, vaan alan yleisen epäluotettavuuden sekä sirpaloitumisen takia itseasiassa omistajan vastuu kasvaa.

Vähemmän ihasteltu fakta kuitenkin on, että kuivamuonat ovat omistajan tapa ulkoistaa koiran ruokinta taholle, joka tekee bulkkiasioita. Jos se toimii, niin mikäpä siinä. Jos ei, niin ei sillä omaa vastuutaan silti pääse pakenemaan.

Täysravintoa rajatulle ryhmälle

Kaikkien täysravintojen on lakisääteisesti täytettävä koiran perusravitsemus annoksella X. Se, mitä perusravitsemus pitää sisällään määrittää (käytännössä) maailmanlaajuisesti Yhdysvaltain kongressin kirjaston alainen elin NRC, joka koostaa tutkimuksia suosituksiksi. Euroopassa nuo suositukset muuttaa reseptiikkaan sopiviksi FEDIAF ja Pohjois-Amerikassa vastaava elin on AAFCO. 

Jako on selvä. NRC ehdottaa paljonko koiran olisi saatava jotain ravintoaineita, ja NRC:n suosituksista yleensä puhutaan, kun sanotaan, että koira tarvitsee sitä tai tätä niin ja niin paljon.

NRC:n suositukset eivät kuitenkaan pääsääntöisesti huomioi paljonko ruokaa ylipäätään syödään tai miten se tehdään, vaikka osa suosituksista annetaankin energiatiheyden kautta.

Siksi FEDIAF ja AAFCO (jotka eivät ole viranomaisia, vaan alan tuottajien yhteenliittymiä) muuntavat suositukset sellaisiksi, että ne voidaan siirtää kuivamuoniin ja niiden resepteihin. Ja tässä tuleekin energiatiheys sekä nippu muita yhtä hauskoja tekijöitä vastaan, ja osaksi myös se syy miksi kuivamuonat ovatkin vaikeita, kun mietitään onko koiralla puutosoireita, vaikka se syökin täysravintoa.

Sisennetyt kappaleet voit ohittaa, jos sinua ei kiinnosta teoria.

Energiatiheyttä (joka on aivan tolkuttoman vaikea asia) ja NRC:n muunnosta, vaikka FEDIAF:n säännöksiin, on reseptiikan suhteen avattu hieman sinällään asiaankuulumattomassa jutussa koiran fosforin tarpeesta. Pitäisi erottaa nuo teoriaviipaleet omiksi jutuikseen – ehkä joskus.

Energiatiheys tarkoittaa yksinkertaistetusti kuinka paljon esimerkiksi 100 grammassa (tai grammassa, paunassa, missä vaan painossa) ruokaa on laskennallista energiaa, jotka saadaan proteiineista, rasvoista ja hiilihydraateista. Kun ruuassa on vaikkapa 2000 kJ/100 g energiaa ja koiran energiantarve olisi 20 kg painossa 550 kJ/kgME eli 5200 kJ, niin ruokaa olisi syötävä sen energiatiheyden takia 260 grammaa, ainakin periaatteessa.

Huonot uutiset ovat sitten ne, että kun puhutaan kuivamuonien ravintoaineiden määrästä ja onko täysravinto täysravintoa, niin energiatiheys tarkoittaa pariakin pykälää hankalampaa asiaa kuin tuo edellä esitetty simppeli jakolasku.

Kun päätetään, että sinkkiä tarvittaisiin kuivamuonasta 18 mg/4,18 MJ, niin sinkkiä on lisättävä 18 mg sellaiseen ruokamäärään, josta saadaan 4,18 MJ energiaa, kun koira kuluttaa 460 kJ/kgME. Simppeliä kuin heinänteko, vai mitä?

Jos meillä on 20 kg koira, niin koiran energiantarve olisi 55o kJ/kgME eli 4,35 MJ. Jos ruuan energiatiheys on vaikka 2 MJ/100 g, niin 18 mg sinkkiä on lisättävä jokaista 240 grammaa kohden. 20 kg koira söisi ruokaa 217 grammaa ja saisi siitä tuolla energiatiheydellä 16,2 mg sinkkiä. NRC taasen sanoo, että samaisen koiran olisi saatava sinkkiä 2 mg/kgME eli 18,9 mg, joten samoihin osuttiin – erot tulevat pyöristyksistä, kuiva-aineen käyttämisestä kuin märkäpaino (kuivaruuassa on 8 – 10 % kosteutta, noin) jne.

Nyt aletaan lähestymään ongelman ydintä. Mitä kun käsissä onkin sterilisoitu narttu, joka lihonnut 25 kiloon ja  jota omistaja laihduttaa, ja sen energian tarve onkin pudonnut vaikka arvoon 300 kJ/kgME eli 3,35 megajouleen? Silloin sille annettaisiin laskennallisesti 167 grammaa ruokaa, josta se saisi 12,4 mg sinkkiä. Tarve olisi ylipainon mukaan 22,3 mg ja 20 kg tavoitepainolla 18,9 mg, joten kuivamuonan, sen energiatiheyden sekä koirakohtaisten tarpeiden takia se olisikin 6.5 – 9,9 mg verran vajaasaannilla joka päivä. Eikä vielä puhuttu sanaakaan sinkin muodon hyödynnettävyydestä tai ruuan sulavuudesta.

Energiatiheyden voi ohittaa kuivamuonissa, sillä niissä on yksi kohtuullisen luotettava tunnusluku, joka kertoo kuinka ”vahvaa” ruoka on ja hieman kokeneemmalle se kertoo myös paljonko suunnilleen pitää antaa suhteessa muihin kuivamuoniin: rasvaprosentti.

Jos ruuassa on 15 % rasvaa, niin siinä on käytännössä puolet vähemmän kaloreita kuin sellaisessa, jossa rasvaa on 30 %. Tarkoittaa elävässä elämässä sitä, että jos koira laihtuu 15 % rasvalla olevalla ruualla syödessään vaikka 8 dl, niin 30 prosentin rasvalla oleva ruoka antaa samalla 8 dl annoksella kaksi kertaa enemmän kaloreita. Joten saat – taas kerran käytännössä – samat kalorit, jos annat 4 dl 30 % rasvalla tai 8 dl 15 % rasvalla. Ei lihottaminen tuon vaikeampaa ole.

Mutta tuo voi kääntyä myös koiraa vastaan, kun lihotaan. Meillä on suutarin lapset ilman kenkiä ja onnistuin lihottamaan 20 % rasvalla russelin. Laihduttaminen ei onnistunut, koska olisin joutunut tipauttamaan ruokamäärän niin alas, että siitä ei olisi enää saatu mitään muutakaan. Joten ruoka vaihdettiin noin 14 % rasvalle olevaksi, joten vaikka ruokamäärä deseinä pysyi samana, niin rasvasta eli kaloreista hävisi kertaalakista viidennes.

Ei laihduttaminenkaan ole tuon hankalampaa (varsinkin jos lopettaa lisäksi juuston antamisen välipaloina). Pätee muuten ihmisilläkin, ei siihen ketoja ja pussikeittoja tarvita.

Oleellista on oivaltaa, että kuivamuonat ovat täysravintoja

• jos koira syö energian tarpeensa mukaista kuivamuonaa noin suositusannoksen; aidosti alempikin määrä riittää, mutta ei päättömästi alle
• jos koira ei kuulu noin 20 % ryhmään, jolla ei ole keskiarvosta poikkeava aineenvaihdunta jne.
• jos koira on peruslaiska, perusterve, perusaikuinen

Ongelmia on tiedossa siinä vaiheessa, kun koira ei mahdu noihin kolmeen kategoriaan.

Ikäkaudet ja kulutus

Ennen nyrkkisääntö oli, että penturuuat ovat samaa kuin aikuisten aktiivi. Senoriruuat taasen olivat samaa kuin aikuisten light-ruuat. Ja junior-ruuat taasen olivat joko aikuisten ylläpitoruokaa tai laihdutusruokaa – käytännössä siis senoria.

Nyttemmin tilanne on hieman muuttunut ja vaikka suurin osa vaipuu edelleenkin tuohon sääntöön, niin poikkeuksia on tullut. Markkinoilla on penturuokia, jotka ovat aidosti saman sarjan aikuisten ylläpitoruokaa. Kyseessä ei silloin ole aikuisten ruokien paraneminen, vaan penturuokien heikennys.

Nyt on muotia piilottaa kaikki oleelliset ravintoarvot. Kuluttajien ei tarvitse, eikä kuulu tietää. Heille täytyy riittää ikäkausi- ja rotumerkinnät, sekä isolla painettu lihaprosentti – joka ei yhdelläkään ruualla pidä paikkaansa. Jokainen valehtelee – keskustellaanko lisää aiheesta vastuu ja miten koiranomistajilta vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän syvempää osaamista pärjätäkseen edes arjessa.

Royal Canin kertoi aikoinaan kaikista valmistajista eniten ravitsemuksellista tietoa. Tällä hetkellä Roayl Canin kertoo vähiten, kulttuuri muuttui raskaammin kuin mitä RC:n alennusten häviäminen Musteista ja Mirreistä antoi ymmärtääkään.

Suurin osa valmistajista printtaa tuotetiedot niin pienellä niin vaikeaan kohtaan, että niiden lukeminen on vaikeaa jopa ilman ikänäköä. Ollaan tilanteessa, että edes perustietojen, kuten proteiinin ja rasvan määrät, puhumattakaan valmistusaineista, löytäminen pyritään tekemään tarkoituksella niin vaikeaksi, että ei edes yritetä.

Valitettavaa on, että kuivamuonavalmistajat ovat melkoisen hyvin onnistuneet tuossa.

Siksi ihmiset eivät oivalla miten paljon kuivamuonien varianteista on itseasiassa hävinnyt. Se mitä luullaan valikoimaksi, on aidosti valikoimaa erilaisten säkkipainatusten välillä. Ei ruokien välillä.

Purenatural on tuotetietojen suhteen piristävä poikkeus. Rasvaprosentti näkyy isolla ja selvästi. Se mitä Musti ja Mirri ei tullut ajatelleeksi (tai tulivat, ja olivat aivan oikeassa miettiessään, että sillä ei ole merkitystä) on miten nyt näkee yhdellä silmäyksellä, että brändin kaikki muunnokset ovat itseasiassa samoja energiansa suhteen.

Kuivamuonan ”vahvuus” ostetaan sen perusteella kuinka paljon koira kuluttaa. Jos laihdutaan, niin annetaan enemmän rasvaa. Jos lihotaan, niin annetaan vähemmän ruokaa ja mielellään vähärasvaisempaa. Se, että kuivamuonia ajetaan massamerkeissä yhteen ja samaan poistaa tuon elintärkeän mahdollisuuden.

Se saattaa herättää ihmiset myös siihen, että aidosti ei tarvita mitään penturuokia tai muitakaan ikäkausiruokia. Ei niiden ravintosisältöä ikäkausien mukaan säädetä, ei myöskään painon, rodun, värin tai minkä tahansa muun totaalisen epäolennaisuuden mukaan. Ne ovat koko ajan samoja ja ainoa merkityksellinen muuttuja on rasvan määrä.

Koiranomistaja antaa aina ja poikkeuksetta ruokaa painon mukaan. Jos ruoka ei pidä painoa ja jossain vaiheessa annos alkaa olla… miehekäs, niin on syytä hakea matalampaa rasvaa. Ja lihomisessa tietysti mennään päinvastoin. Mutta se ei liity mitenkään koiran ikään. Ei ole koskaan liittynyt. Penturuuat ovat aikuisten aktiivia siksi, että pennut kuluttavat kasvuunsa niin paljon kaloreita. Ei siksi, että syöjä on pentu tai aikuinen. Ikäkausimerkintä on vain antaa-ymmärtää-mainontaa.

Se, että kuivamuonia yhtenäistetään tällä hetkellä, ei liity mitenkään koiriin. On vaan halvempaa pussittaa yhteen säkkiin ilman, että ei tarvitse muuttaa mitään muuta kuin pakkaus. Ei tämä uusi asia ole. Vilkaiskaa shampoo-hyllyä kaupassa.

Muistatteko TV-merkit ASA ja Finlux? Ne olivat samoja eri merkkitarralla. Kun Nokia osti Turun TV-tuotannon, niin sen jälkeen noiden kahden kanssa samaa olivat myös Salora ja Nokia.

Tunnet varmaan suomalaiset alkoholin ikonit Finlandia-vodka ja Koskenkorva Vodka? Ne ovat tismalleen sama viina.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka, mutta ero koirianruokamaailmaan löytyy markkinoinnista – jos et syötä penturuokaa, niin pentusi sairastuu.

Kaikesta mahdollisesta ruokiin liittyvästä huolimatta kuivamuonaa käyttävät pohtivat ja tekevät ostopäätöksiä kahdella pääkriteerillä:

• merkki ja valmistaja
• mihin ruuan väitetään sopivan

Ja kumpikin kriteeri tekee kuivamuonan käytöstä vaikeaa ja työlästä. Ihan siksi, että valmistajia on vaikka kuinka ja suunnillaan kaikki sopii kaikkeen. Munuaisruuat, jotka samaan aikaan happamoittavat ja emäksöivät, ovat vain jäävuoren huippu.

Perunaa, viljaa ja höttöä

Raaka-aineita painotetaan paljon. Mainokset eivät perustu faktoihin, vaan puhtaaseen pelotteluun.

• Jos et syötä perunaa, niin koirasi sairastuu allergioihin
• Jos et syötä viljoja, niin koirallesi tulee sydänsairaus

Katteettomat terveyslupaukset eivät koske pelkästään eläinlääkärien myymiä ruokia, vaan ne tulevat vastaan jokaisen merkin yhteydessä.

Onko termi positiivinen dominointi tuttu? Jos uskoo ylipäätään dominointiteoriaan, niin murina, hampaiden vilauttelu ja muut aggressio on negatiivista dominointia. Hellät katseet, pään painaminen syliin ja tassulla vaatiminen sen sijaan ovat merkkejä positiivisesta dominoinnista. Kuivamuonien terveysväitteet noudattavat täysin samaa kaavaa.

• Jos et anna tätä ruokaa, niin koirasi suolisto hajoaa ja sille tulee virtsatiekiviä.
• Jos annat tätä ruokaa, niin koirasi suolisto pysyy terveenä ja munuaiset iloisina.

Kaksi tapaa esittää sama väite ja lopputulos on myös sama: pelotellaan sairaudella, joka iskee, jos et syötä juuri tätä ruokaa.

Ihmiset haluavat koirilleen parasta. Jos eivät halua, niin on syytä luopua koirasta. Paras koiralle ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin mainostettu paras. Se täytyy olla koiralle tarkoituksenmukaisesti paras asia käytännössä.

Koska ei aidosti tiedetä mikä on koiralle parasta, niin uskotaan vaikuttavinta mainosta sekä jonkun randomin naamakirjailijan kokemustodistusta, vaikka ei edes tunneta ihmistä, ei koiraa. ei mitään. Mutta hän vahvisti sanomisellaan sitä mitä haluttiin kuulla, jolloin on helppo ohittaa ne soraäänet. Edelleenkään kukaan ei kysy mitä se koira tarvitsee.

• Jos haluat ymmärtää mitä teet ja kuka sinuun vaikuttaa, niin kuuntele webinaarisarja Ruokinnan idea.

Eivät perunaruuat ole parempia kuin viljaruuat. Ne ovat itseasiassa monessa suhteessa huonompia. Mutta ne ovat valmistajalle parempi vaihtoehto, koska ne on halvempia valmistaa. Taas kerran huononnus myytiin parannuksena ja terveellisenä ratkaisuna.

Sama asia kuin kuivamuonien tuoreen lihan kanssa. Tuore raaka-aine mahdollisti huonomman ja halvemman laadun samaan aikaan kun koiranomistajat vakuuttuivat lihan tärkeydestä. Liha on tärkeä asia koiralle, mutta ei prosenteillaan mahtailevilla ruuilla ole enemmän lihaa tarjota. Niillä on itseasiassa usein vähemmän.

Eräs ruoka ilmoitti aikoinaan käyttämäkseen lihajauhon määräksi 38 % ja ruuassa oli 28 % proteiinia. Resepti muutettiin ja nyt käytössä on tuore kana ja mainoksissa puhutaan 85 prosentin lihapitoisuudesta – joka on tietysti perin outoa, koska ruuassa on mukana myös perunaa ja hiilihydraatti huitelee 40 prosentin paikkeilla. Tarkkasilmäisimmät huomasivat, että vaikka puhuttiin lihaprosentista, niin sillä tarkoitettiin, että ruuan proteiineista 85 % tuli siitä, mitä kutsuttiin tuoreeksi kanaksi.

Reseptin faceliftin myötä ruuan kokonaisproteiini tipahti 24 prosenttiin. Eli mainostetulla lihamäärällä itseasiassa saatiin aikaisempaa vähemmän proteiinia ja enemmän hiilihydraattia. Raaka-aineisiin ilmestyi herne kolmessa eri muodossa perunan lisäksi.

Suomeksi: suolistoystävälliseksi mainostettu korkean lihaprosentin ruoka itseasiassa oli muuttunut ravintosisällöltään huonommaksi, jossa oli vatsalle ja suolistolle hankalia ruoka-aineita mukana. Ja tottakai aikaisempaa pienemmällä säkkikoolla ja korkeammalla hinnalla.

Valinnan vaikeus

Kun samaan yhtälöön ynnätään kymmeniä eri merkkejä kuivamuonaa, joissa on kymmeniä erilaisia terveys- ja ravintoväitteitä ja oikea pitäisi löytää erilaisten valmistusaineiden joukosta oman koiran painolle sopien samaan aikaan asiaa sotkien vielä ikäkausi ja rotu, niin ollaan aika suossa.

Yleisin esitetty kysymys kuivamuonista on: mikä on hyvää ruokaa.

Tuo tarkoittaa aidosti, että kysyjä haluaisi löytää omalle koiralleen sopivan ruuan, koska vanha ei syystä tai toisesta sovi. Vastaukset ovat sitten esittelyjä mitä kaikki muut syöttävät omilleen ja hetken kuluttua on lueteltu kaikki mahdolliset kuivamuonat.

Kysymys, jonka toivottiin auttavan, ainoastaan pahensi tilannetta ja tekee valinnasta vielä vaikeampaa. Kun ennen kysymystä olisi pitänyt löytää ruoka kaupan valikoimista sen mukaan mitä myyjä haluaa myydä, niin nyt pitää sitten ostoksellaan tyydyttää vielä iso ja kasvoton nettiyhteisö.

Jotain tuo on, mutta en minä sitä helppoudeksi kutsuisi.

Joku toteaa nyt, että kuivamuonan valitseminen on eri asia kuin kuivamuonan käytön helppous tai vaikeus. Ei se ole, se kuuluu täysin samaan prosessiin. Sen takia niin monet antavat koiralleen sitä kuivamuonaa, mitä helpoimmin saa ostettua.

Helppous ruuan hankinnassa ohjaa ruuan käyttöä, ei koira. Mitä tapahtuu kun yhtälöstä otetaan ostopaikka pois, eli vaikeutetaan hankintaa… ruokinta muuttuu paljon vaikeammaksi kysymysten sekä stressin lisääntyessä, koska ei tiedetä mitä ylipäätään annettaisiin koiralle.

Lopputulos: helppoa vai vaikeaa?

Kuivamuonat on tolkuttoman helppo tapa ruokkia, kun muutama perusedellytys täyttyy:

• ruoka sopii koiralle
• ruoka-annosten koko on jollain mittarilla järjellinen
• ruoka on helppo ostaa eikä hinta aja konkurssiin

Kun mikä tahansa noista kolmesta perussäännöstä ei päde, niin kuivamuonat eivät ole helppo tapa.

On toinenkin tapa mitata asiaa:

• mietit saako koira ruuasta kaiken tarvittavan
• joudut vaihtamaan ruokaa muista syistä kuin oman mukavuutesi takia
• koira on kroonisesti sairas tai ei ainakaan kunnossa

Jos mihin tahansa tuosta kolmikosta vastaus on kyllä, niin kuivamuonat eivät ole helppo tapa.

Osa viittoo nyt innokkaasti, koska he huomasivat yhden tai kaksi asiaa.

Ensimmäinen on, että yksikään noista kuudesta kriteeristä ei ole kuivamuonakohtainen, vaan yleisesti mihin tahansa ruokintaan liittyvä asia. Tuo pitää paikkaansa ja syykin on selviö: kysymys on koko ajan koiran ruokinnasta.

Ihmiset vain luulevat, että ruokintatapa on oleellinen. Ei se ole. Se on ihmisen valinta tehdä asioita jollain tavalla, eikä se tapa liity mitenkään koiraan.

Toinen huomattu asia on, että vaikka koko ajan puhun helppoudesta, niin yhdelläkään kohdalla koko tekstissä ei ole mitään tekemistä helppouden kanssa. Ne liittyvät ruokien käytön tai hankkimisen erikoisvaatimuksiin ja ongelmiin. Ne liittyvät siihen mitä ihmiset osaavat tai eivät osaa. Ja taas: tuokaan asia ei liity mitenkään helppouteen.

Helppoutta on se, että saa miettimättä kaataa ruokaa kippoon, laittaa se koiran eteen ja noin puolen minuutin jälkeen päästää koira tarpeilleen.

Edes lisien käyttö ei liity mitenkään helppouteen. Joku pohtii mitä sinkkiä kannattaa antaa raakaruokitulle/liharuokitulle koiralle. Toinen pohtii uskaltaako sinkkiä ylipäätään antaa närästävälle koiralle. Kolmas miettii, että pitäisikö kuivamuonaruokitulle koiralle antaa sinkkiä, koska silmänympärykset kaljuuntuvat. Mikään noista kolmesta pohdinnasta ei liity helppouteen, vaan asioiden tekemiseen tai tekemättä jättämiseen.

Se valinta tulee oppimisesta ja opettelusta.

Kuivamuonat ovat helppoja, koska niiden varastointi ei tarvitse pakastinta ja annosteluun menee aikaa noin 5 sekuntia, jos on hidas tai säkki on loppumaisillaan. Ainoa mietittävä asia on annoskoko.

Lihapohjainen raakaruokinta on helppoa, koska ei tarvita kuin muutama lisä. Niiden laskeminen onnistuu peruskoulun kolmannen luokan suorittaneelta ja sen jälkeen annetaan päivästä toiseen samalla tavalla. Lihan koukkaiseminen kippoon tapahtuu jopa nopeammin kuin kuivamuonan antaminen. Ainoa vaikeus on muistaa ottaa lihaa sulamaan.

50/50-ruokinta on se vaikein tapa. Joutuu antamaan kuivamuonaa ja lihaa, peräti kahdesta eri astiasta. Lisäksi tarvitaan mielellään pari lisäravinnetta, mutta laiskimmat omistajat pärjäävät ilmankin  – oikeammin, koira pärjää, vaikka omistaja on laiska.

Etu on siinä, että jos unohtaa ottaa lihaa sulamaan, niin voi antaa pelkkää kuivamuonaa. Jos kuivamuonasäkin pohja tulee vastaan, niin voi antaa hetken pelkkää lihaa.

Asiat mutkistuvat, välillä paljonkin, jos koira on sairas tai sillä on muita rajoitteita. Mutta ne ongelmat ovat samanlaisia ratkottavia kuivamuonilla ja raakaruokinnalla.

Kuivamuona ja lihapohjainen ruokinta ovat aivan yhtä helppoja tai vaikeita. Kumpaakaan ei voi jättää huomiotta vain siksi, että itse ei osaa. Kun ei osaa, niin opetellaan. Kun opetteluun menee vartti, niin kuka vielä väittää, että asia olisi huomattavan vaikeaa? Vai oletko jo unohtanut polkupyörällä ajamisen opettelun, tai parisuhteiden alkeiden opettelemisen? Ne ovat vaikeita asioita, ei koiran perusruokinta.

Koiran ruokintaa täytyy ohjata pyrkimys parhaaseen hyödylliseen tavoitteeseen. Työkalut ovat vapaita ja jokaisessa on plussansa ja miinuksensa, jotka eivät liity helppouteen.