Agilityn riskit

Agility on hauska sekä vauhdikas harrastus, harrastettiin sitä sitten SM-tasolla tai omaksi ja koiran iloksi. Hauskuus tuo omat kysymysmerkkinsä mm. ylitreenaamiseen suhteen ja vauhdikkuus asettaa vaatimukset koiralle ja sen lihashuollolle. Se mikä usein unohdetaan, on että koira ei tiedä omistajan motiiveja tai harrastamisen tasoa. Rasitus ja työ on koiran keholle sekä lihaksistolle aina samaa riippumatta käydäänkö porukalla hallilla arki-iltana vai ajaako koira SM-finaalin uusintarataa.

AGI-FAKTORI on agililityharrastajille suunnattu klinikkatapaamisten sarja, jotka on toteutettu pienryhmässä. Sarjan ykkönen haarukoi agilityn riskejä niin treenissä kuin siihen liittyvässä yleisemmässä elämässä. Panos tulee harrastajilta, ja luennoitsija Jakke Lehtonen ohjaa ja opastaa siinä miten riskejä voitaisiin pienentää.

 

Klinikka ei käsittele ruokintaa, yleistä lihashuolto, lihaskuntotreeniä siltä osin miten se kannattaa toteuttaa tai valmistautumista kilpailuihin, vaan se on vahvimmin riskien oivaltamista, niiden huomioimista ja ennakointia. Tarpeellinen siten jokaisella, joka haluaa vähentää tulevaisuuden lääkäri- ja hierojakuluja sekä harrastaa mahdollisimman pitkään.

Tutustu tähän: Ehjänä eläkkeelle

Luento on jaettu neljään pääosioon:

  • Treeni, jossa käsitellään lajitreenin riskikohtia
  • Infrastruktuuri huomioi treenialueen merkityksen
  • Fysiikka käsittelee lihaskunnon merkitystä mm. hyppytekniikalle
  • Lopuksi summaus yleisistä asioista, joita kannattaa tehdä etukäteen

 

Voit ladata luennon havainnekartan tästä:

Lataa “Agilityn riskit”

agilityn-riskit.pdf – Ladatty 461 kertaa – 1,20 Mt

 

 

 

Agilityn riskit voidaan jakaa kahteen luokkaan. Ensimmäinen on omistajan mielipaha ja turhautuminen, jos koira ei kehity sille tasolle, mitä siltä odotetaan. Tämä on osaksi koulutuksellinen kysymys, osaksi rotuvalintaa, eikä luento etsi siihen vastauksia. Sen sijaan riskien toinen aspekti, koiran loukkaantumisriskit ja jaksaminen, ovat webinaarin aiheena.

Riskit keskittyvät kolmeen pääryhmään:

  • treeni; se mitä koiran kanssa tehdään
  • infrastuktuuri; se missä koiran kanssa tehdään
  • fysiikka; se mitä koiran keho reagoi siihen mitä tehdään – voidaan myös yksinkertaistaa: miten koiran kanssa töitä tehdään

Riskien estäminen perustuu myös kolmeen pääryhmään, eräällä tavalla vastavaikuttajiin:

  • opettelu ja osaaminen;  tehdään tieten miettien etukäteen mitä, miksi ja milloin
  • vaativa asiakas ei tee töitä koiran kanssa, jos ympäristö ei ole kunnossa; pätee myös talkooympäristössä
  • lihaksiston toiminta ymmärretään

 

Treenin riskit agilityssä

Suorituksen hajoaminen niin pahasti, että se aiheutti loukkaantumisriskin, voidaan keskittää kolmeen pääryhmään:

  • fokus – kun koira ei keskity siihen mitä tekee
  • kontaktit – kun koira suorittaa esteen väärin
  • hypyt – niin alastulo, kuin esteeltä etenemissuunnan jyrkkä muutos

 

 

Treeni pitää sisällään lajitreenin, mutta pääosin kyse on nimenomaan hallitreenistä, jolloin opetellaan jooko jotain määrättyä osa-aluetta (kontaktit, hyoyt, ohjaus, jne.). Pahimmaksi riskiksi loukkaantumisten ja muiden ongelmien suhteen pidettiin hyppykorkeutta.

Hyppykorkeus sinällään ei ole ongelma, vaan hypystä alastulo. Mitä korkeamman esteen koira joutuu ylittämään, niin sitä suuremmalla voimalla ja jyrkemmällä kulmalla koira tulee alas. Matalammilla esteillä hyppyyn tulee enmmän pituutta, riippuen täysin koiran vauhdista ja ponnistusvoimasta. Se aiheuttaa ongelmia ohjaukselle, mutta koiran vartalolle se on turvallisempaa.

Hyppyjen riskin varsinainen ”syypää” on kuitenkin toistojen määrä.

Eniten vammoja syntyy etupäähän: ranteisiin ja olkapäähän. Myös ojentajien lihakset saattavat olla kovilla, koukistajat saavat revähdyksiä harvemmin, mutta nekään eivät ole poikkeuksellisia. Pahin ongelmakohta koiran toipumisen suhteen ovat jännevammat niiden kehnon paranemisennusteen vuoksi.

On syytä muistaa, että suurin osa vammoista ja loukkaantumisista on ylirasituspohjaisia – ollaan oltu liian ahneita ja teetetty koiralle liikaa töitä. Osa johtuu myös törmäämisistä esteisiin sekä alustaongelmista, mutta ne ovat vähemmistönä.

 

Radan ja esteiden riskit agilityssä

Hallien ja kenttien huono kunto tai kehnohko hoito aiheuttaa omat riskinsä, mutta myös sekin miten koiraansa hoitaa ennen ja jälkeen suorituksen, lisää riskejä.

  • Odotus – mitä tehdään ennen suoritusta. mutta myös suosrituksen jälkeen
  • Esteet – jos este on mekaanisesti rikki, kuten että puomi ei putoa, tunneli kaatuu tai pinnat ovat kuluneet, on suora riski.
  • Alusta – löysä hiekka tai hiekka keinonurmella aiheuttaa vakavan riskin nivel- ja lihasvammoille

 

 

Treenialueen infrastruktuuri, eli miten esteet on rakennettu, millainen halli tai kenttä, miten alusta on hoidettu ja mihin autot saa parkkiin, on selvä riskitekijä – jos ne eivät ole kunnossa. Sen sijaan hyvin toteutetuissa paikoissa on ilo treenata, koska ei tarvitse murehtia sellaisia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa kuin maksavana asiakkaana valitessaan paikan mihin rahansa vie.

Ehdottomasti tärkeä yksityiskohta on alusta ja se toteutus. Koiran työkalut ovat jalat ja tassut, ja niiden kannalta on lattiapinta paljon tärkeämpi kuin A-esteen ulkonäkö tai kahvion olemassaolo.

Tiina Bång teki 2012 opinnäytetyönä agi-koirien loukkaantumisista mielenkiintoisen selvityksen. Se on taatusti tuttu SAGI:n aktiiveille, mutta jos et ole sitä lukenut tai haluat kerrata, niin saat ladattua sen tästä:

Lataa “Agilityn vammatilastot ja ehkäisy”

Agilityn-vammatilastojen-analysointi-ja-vammojen-ennaltaehkaisy.pdf – Ladatty 398 kertaa – 4,66 Mt

 

Palauttaminen ja fyysinen treeni vähentää riskejä aglityssä

 

Paras tapa ”suojautua” vammoilta (hyvän tuurin lisäksi) on panostaa kahteen asiaan:

  • palauttamiseen
  • hyvään fyysiseen voimaan ja nopeuteen

Ylikunto sekä rasitusvammat, kuten jänneongelmat, osa nivelvammoista ja käytännössä kaikki lihasvammat, johtuvat liiasta ahneudesta, kun koira laitetaan tekemään enemmän kuin mihin sen fysiikka ja elimistön palautumiskyky riittävät.

Harvakseltaan tekevät harvemmin saavat ylirasitusvammoja, mutta koordinaation ontumisesta johtuvat horjahtamiset ja juoksulinjavirheet sen sijaan saattavatkin laittaa koiran sairaslomalle.

Koordinaatio-ongelmat, lähinnä teknisessä suorituksessa kuten hypyissä, ovat kolmanneksi yleisin murehtimisen kohde. Ne ratkeavat yleensä vaihtelevalla liikkuttamisella jossain muussa ympäristössä kuin agi-kentällä.

Tärkein asia muistaa: koiran fysiikan täytyy olla parempi kuin mitä kilpailusuoritus vaatii!

Suositus: Urheilukoiran palauttaminen

Suositus: Agilitykoiran lihaksisto

Suositus: Agility ja koiran nivelet

Suositus: Agility: Liikkuvan koiran ruokinta

 

Riskien minimointi

Kun on oivaltanut pahimmat riskikohdat ja miksi ne ovat potentiaalisen vaarallisia koirille, niin ratkaisut ovat ilmiselviä. Kyse riskien minimoinnisessa onkin asenteiden muutoksessa. Kyse ei ole ajatuksesta pelätä kaikkea kaikkialla ja yrittää pitää koira lasipallossa, vaan tehdä realistiset muutokset. Vaikutetaan niihin asioihin joihin voidaan vaikuttaa. Se, että sallii huonosti hoidetun rata-alustan siksi, että koira voi juosta metsässä puuta päin, ei ole mitään muuta kuin pään työntämistä pensaaseen.

 

 

Riskien minimointi perustuu omaan osaamiseen. Kaiken minkä tekee, täytyy hyödyntää harrastusta laajalla merkityksellä, ei siis pelkästään mitattavalla menestyksellä. On myös tiedettävä mihin tekeminen perustuu: tietoon, luuloon vai perinteisiin.

Osaaminen ja kokemus antaa vahvimmat työkalut arvioida mitä kannattaa tehdä, ja tärkeimpänä, mitä ei kannata tehdä. Kunhan tekee mahdollisimman paljon itse ja hyödyntää ”vierasta työvoimaa” vain sellaisten ongelmien ratkaisuissa, joita ei itse pysty oppimaan tai tekemään.

Laiskuus olla tekemättä vaikka lihashuoltoa, ei ole muuta kuin säälittävää oman vastuun kieltämistä. Jos ollaan valmiita maksamaan koulutuksen opettamisesta ja uhrataan aikaa eri tekniikoiden opetteluun, ja samaan aikaan ollaan piittaamatta lihaksiston perusteista ja ruokinnan tärkeydestä, niin omat prioriteettilista on pielessä. Se, että olet seurannut webinaaria tähän asti, tosin kertoo, että olet oikealla suunnalla itsesi, koirasi ja harrastuksen mielekkyyden takia.

Suositus: Koiran lihaksiston tarkistaminen

 

Kysyttävää?

Heräsikö kysymyksiä tai komentoitavaa? Jaa ajatuksiasi sivun kommentoinnin kautta. Muista kuitenkin, että varsinaisia koirakohtaisia neuvoja ja ohjeita korjaamiseen on mahdotonta antaa yleisellä tasolla. Hyödylliset ja sinua sekä koiraasi auttavia vinkkejä varten pitää tietää syvemmin koirasi historiaa, mitä ja miten on tehty, miten koira on ruokittu… Tehokkaimman avun saat Katiskan puhelinpalvelun kautta. Anna ammattilaisten auttaa!

Agilityn riskit 1

 

You are currently viewing Agilityn riskit

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen