134: FDA ja lihojen jäämät (podcast)

Yhdysvaltalainen ruokaturvallisuusvirasto FDA oli löytänyt rehulihoista salmonellaa ja listeriaa sekä jäämiä rauhoitusaineista. Kuulostaa pahalta, mutta aidosti kyse on jenkkiläisestä arkipäivästä eikä vaikuta Suomessa mihinkään. Lisäksi on muistettava, että USA:ssa myös kuivamuonien jäämät ja takaisinvedot ovat valitettavan arkipäiväinen asia.

Asiasta ei kuitenkaan saa suurtakaan draamaa Suomessa. Ensinnäkään lihatuotteita ei tuoda Yhdysvalloista Suomeen ja kaikesta hälinästä huolimatta tällä kertaa oli kyse vain yhdestä tuottajasta. Toiseksi, ylipäätään koirien rehujen tuonti USA:sta Suomeen alkaa olla vähäisempää kuin raakaruokinnan osuus markkinoista.

Lääkeainejäämänä oli tällä kertaa rauhoitteet, mutta FDA on aikojen saatossa löytänyt kovempiakin lääkkeitä sekä hormonijäämiä ja voitaisiin jopa sanoa, että antibioottijäämät, huolimatta niiden merkityksestä kansantaloudelle, ovat sieltä vähäisimmästä päästä.

Lääkejäämiä ei kannata murehtia. Eivät ne syöjään vaikuta. Sen sijaan iso määrä kilpirauhasen jauhamista rehulihoihin voisikin pitää ongelmana, koska ne saattavat vaikuttaa kuin tyroksiinilääkitys. Niitäkin tapauksia Yhdysvalloista on löytynyt.

Salmonella ja listeria taasen kertovat prosessista. Ei kenellekään pitäisi olla uutinen, että muualla maailmassa elintarviketurvallisuus on huomattavan heikommassa kunnossa kuin Suomessa. Siksi turisteja varoitetaankin syömästä majoneesia ja raakoja vihanneksia. Keskustellaanko aiheesta missä kunnossa juomavesi on useissa paikoissa kehittyneitäkin maita? Siihen verrattuna Nokian viemärivesi vesijohtoverkossa oli kuitenkin pikkujuttu.

Briteissä noin 20 prosenttia ihmisille myytävästä broilerista on salmonellan raiskaamaa. Ei ongelmia tuota kauempaa tarvitse hakea.

Vaikka meitä koko ajan varoitetaan raakaruokinnan riskeistä, vaikka kampylobakteerista, niin realismia kuitenkin on, että normaali terve keittiöhygienia riittää. Ei Suomessa tarvitse pelätä, vaan teurastamot ja tuottajat ovat luotettavia. Puhumattakaan siitä, että valvonta – niin oma valvonta kuin viranomaistoiminta – toimii.

Yhdysvaltalaisiin uutisiin kannattaa suhtautua oho-mentaliteetilla, ei sen vakavammin.

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
134: FDA ja lihojen jäämät (podcast)
Loading
/
You are currently viewing 134: FDA ja lihojen jäämät (podcast)

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen