72: Varmojen päivien äitiys (podcast)

Sukupuolissa on eronsa. Nartuilla kiimakierto ja riski pentuihin tuo oman lisämausteensa, varsinkin tuoreemmilla omistajilla.

72: Varmojen päivien äitiys (podcast) 1

 

Säännönmukainen kysymys kiimojen suhteen on, että koska uskaltaa lähteä kiimaisen nartun kanssa vaikka koirapuistoilemaan.

Oikea vastaus on, että mieluummin myöhään kuin liian aikaisin, eli jos et ole varma, niin älä luota vuodon loppumiseen, vaan odota vaikka ainakin neljä vuodotonta viikkoa. Muutoin on riski siihen, että kiima muuttaa nimensä juoksuajaksi, kun narttu pinkoo metsän siimekseen naapurin karhukoirauroksen kanssa.

Podcastissä muistutetaan myös terminologiasta, eli kiima ei ole kuukautiset eikä narttu tule raskaaksi, vaan kantavaksi tai tiineeksi. Ja aivan viimeiseksi muistutetaan kohtutulehdusriskistä.

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
72: Varmojen päivien äitiys (podcast)
Loading
/
You are currently viewing 72: Varmojen päivien äitiys (podcast)

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen