Venla kävi toisilla rokotuksillaan ja sai rokotusreaktion: perhana puri minua. Parempi varmaan hampaat minun ranteessani kuin lääkärin kädessä.
Venla opetteli jäällä kulkemista, omalla pihalla. Siksi keskustellaan hieman aiheesta alusta-arkuus, uuden oppiminen ja ensimmäisten kokemusten merkitys jatkolle. Juttelen podcastissä myös ohimennen aiheesta penturokotusten aikataulu ja miten emän vasta-aineet eivät todellakaan suojaa 12 viikkoiseksi asti. Itseasiassa suojaa ei enää ole edes luovutusiässä.
Koiranpentujen rokotukset kehittivät tehokkaammin vasta-aineita ja vastustuskykyä, kun emä sai enemmän antioksidantteja.
Rokotusten tarpeellisuudesta käydään jatkuvaa keskustelua. Sen äänensävyt ja kiihko eivät seuraa, paradoksaalista kyllä, tautitilannetta, vaan muita terveyskysymyksiä. Vaikka pentuja sairastuu ja kuolee jatkuvasti parvoon ja penikkatautiin, niin rokotuskriittisiä ei huolestuta sairaudet.
Rokotuskriittisyys lisääntyy koirien omistajienkin parissa. Ollaan sitä mieltä, että hatusta heitetty uhka allergioista on suurempi riski kuin aito uhkakuva vaikkapa penikkataudista tai parvosta. Jostain kumman syystä kaikilla niillä, joilla oma tai kaverin koira on sairastunut, jopa menehtynyt, noihin tauteihin, on alentunut sietokyky rokotuskriittisyyteen. Heidät on eräällä tavalla rokotettu hihhuleita vastaan, jotka uskovat korkeimman johdatukseen – että mitään pahaa ei tapahdu nimenomaan omalle koiralle, ainoastaan naapurin rakille.