Koiran kuivamuonien tasapainoinen tarjonta
Koirien kuivamuonat antavat kaikkea enemmän kuin mitä koiran tarve on.
Koirien kuivamuonat antavat kaikkea enemmän kuin mitä koiran tarve on.
Raakaruokinnassa lihoiksi lasketaan kaikki (myös sydän ja kieli) paitsi maksa, haima ja munuainen (ja toki maha ja keuhkot, jotka ovat pelkkää sidekudosta). Valitset jonkun lihan jota annat. Yhden kerran viikossa laitat noin puolet siitä sisäelinseosta tai maksaa (nauta) noin gramman per EPkg ja yhden-kaksi kertaa viikossa korvaat sen kalalla (lohi, seiti, silakka, muikku mikä nyt sattuu maistumaan). Vaihda lihaa aina välillä, niin että koira saisi monipuolisesti kaikkea. Tarkkaa se ei kuitenkaan ole, meillä mennään sen mukaan mitä on pakkasessa milloinkin.
Tiede kertoo tutkitusti mitä koira tarvitsee. Mutta tiede on myös hidas kehittymään ja osaamatta tulkita, sen perusteella voidaan myös heikentää koiran ravitsemusta.
Koiran on saatava ruuastaan kaikki tarvitsemansa vitamiinit, hivenaineet ja rasvat.
Koiran pitäisi tietää mistä sillä on puutetta ja siksi se syö milloin mitäkin. Ei tiedä, ja siksi se kaikkea mahdollista kivistä tupakantumppeihin,
Kalsium on eniten mietitty, murehdittu ja laskettu mineraali koirien ruokinnassa. Siitä huolimatta, että se on helpoin ja yksinkertaisin.
Barf on tutkitusti ruokintavirhe. Samalla on muistettava, että koiran raakaruokinta ei tarkoita barffia.
Voiko koiranruokaa antaa kissalle? Yleinen perusvastaus on, että kissanruokaa voi antaa koiralle, mutta ei toisinpäin.
Käytän nykyään usein otsikon mukaista triplaperuslitaniaa, kun haluan tarkentaa ruokinta- ja saantimäärissä kyseessä olevan perustason saantisuositus tai siihen liittyvät ruokintamäärät.
Biosaatavuus kesrtpoo kuinka paljon koira kykenee hyödyntämään vitamiinia tai mineraalia.
Koira tarvitsee A-vitamiinia ja D-vitamiinia maksasta, kalasta tai lisäravinteena.
K-vitamiini rakentaa koiran luustoa ja hyydyttää verta. On epäselvää saako koira riittävästi K-vitamiinia suolistobakteereilta.
Koiran kokonaisenergiantarve muodostuu kaikesta siitä energiasta, jota tarvitaan
Melkoisen monet kuivamuonaa käyttävät ruokkivat koiriaan valmistajan ruokintasuositusten mukaan. Kertoo valitettavan selvästi siitä miten koiria pidetään manuaalien avulla näkemättä itse eläintä. Suositusmääriin on kuitenkin suhtauduttava erittäin suurella varauksella. Niitä voi pitää enintään ohjeellisina, jos edes sitäkään. Valitettavan usein ne palvelevat brändin markkinointia, eivät koiranomistajaa.
Koiran lisäravinteista sinkki on ehkä tärkein. Sitä saadaan heikosti ruuasta, mutta hormonitoiminta sekä vasta-aineet rakentuvat usein sinkille.
Monia askarruttaa koiran ruokinnassa proteiinien määrä. Harvemmin kysytään, että saako koira liian vähän, vaan yleensä murehditaan liikasaantia. Toistetaan taas kerran: liika proteiini ei aiheuta munuaisvikaa. Liika siis merkityksessä aminohappoja enemmän kuin mitä koira käyttää. Usein tämä murehtiminen kulkee myös käsi kädessä lihomispelon kanssa.
AAFCO on Yhdusvalloissa toimiva teollisuuden oma elin, joka määrittelee rehujen ravintosisällön.
Magnesium (Mg) on erittäin tärkeä kivennäisaine energia-aineenvaihdunnalle, lihasten supistumiselle, hermojen toiminnalle sekä proteiinien ja nukleiinihappojen muodostukselle. Elimistön magnesiumvarasto on luusto, jossa on noin puolet määrästä. Suurin osa lopuista on lihaksissa ja noin prosentin verran solun ulkoisissa nesteissä. Magnesium aktivoi ainakin 300 entsyymiä, jotka osallistuvat mm. ATP:n muodostamiseen, glukoosin hajoituksessa glykolyysissä, rasvahappojen hajoituksessa ja muodostuksessa, proteiinien muodostuksessa ja tiamiinin aktivoinnissa TPP:ksi. Magnesiumin tarve on NRC:n mukaan 19,7 kgME.
Kuivamuonamarkkinoilla on kohtuullisen pitkään ollut ikäkausiruokien lisäksi myös roturuuat. Koirien jalostuksessa ja lajin evoluutiossa ollaan tultu siihen pisteeseen, että ei voida enää puhua lajityypillisestä ruuasta, vaan tarvitaan rotutyypillistä ruokaa.
Vesi (H2O) on elämän perusta. Elimistöstä noin 60 prosenttia on vettä. Siitä 2/3 osaa on solujen sisällä ja loput soluja ympäröivässä ulkoisessa nesteessä. Soluissa nestettä sitoo kalium, ulkoisessa nesteessä natrium ja plasmassa natriumin lisäksi proteiinit. Kaikki solujen aineenvaihduntareaktiot tapahtuvat vesiliuoksessa, jonka määrä ja koostumus pyritään pitämään vakiona hormonaalisesti.
A-vitamiini on ehdottoman tärkeä koiran terveydelle, eikä sitä saa kuin eläinperäisistä ruuista. Myrkytystä tai yliannosta ei tarvitse pelätä.