150: Sairastuttaako elintaso koirat (podcast)

Ikiaikainen väite on, että ennen koirat olivat terveempiä. Yhtä vanhan vastaväitteen mukaan koirien sairauksia vain diagnosoidaan nykyään enemmän. Luultavasti molemmat väitteet ovat yhtä oikein ja yhtä väärin. Tai ehkä entisaikojen terveemmät koirat ovat romantisoituna uskomuksena hivenen väärempi. Silti on mahdollista, että koiria heikentää niiden omat elintasosairaudet.

Koirien yleisimmät sairaudet lienevät

  • hiiva
  • kutina
  • närästys ja muut suolisto-oireet

Niistä syytetään yleisimmin ruokaa, jalostusta tai molempia yhdessä. Eläinlääkärit diagnosoivat siihen tahtiin tuohon kolmikkoon liitettyjä koirien atopioita ja ruoka-aineallergioita, että jokainen rotu olisi tuossa tapauksessa niin autoimmuuniongelmien raiskaamia, että yhtään ainutta rotua ei saisi enää pennuttaa. On hämmästyttävää, että vakuutusyhtiöt eivät vielä ole lakanneet korvaamasta noita hoitokäyntejä. Ehkä siksi, että siinä tapauksessa loppuisivat asiakkaat.

Diagnoosien järkevyydestä voidaan keskustella, mutta tapausten määriäkään ei voida ohittaa olankohautuksella. Kyse ei ehkä olekaan vain somen tuomasta vääristymästä tai koirakannan kasvusta. Ehkä koirat ovatkin tosiaan huonovointisempia kuin entisajan pihakoirat, vaikka elinikä onkin noussut.

Voitaisiinko ajatella, että koirien sairaudet eivät johtuisikaan pelkästään surkeasta jalostuksesta tai koirille sopimattomasta huonolaatuisesta ravinnosta. Ehkä taustalla jyllääkin elintason aiheuttama oireilu.

Podcast arvuuttelee mahdollisuudella, että taustalla olisivat

  • henkinen oireilu, koska koirat eivät enää elä koiramaista elämää
  • terveydellinen oireilu, koska koirat liikkuvat aika ajoin jopa vähemmän kuin laiska omistajansa

Jotta saataisiin kärjistys vietyä loppuun asti, niin samaan tahtiin kyseenalaistetaan osan omistajien sopivuus ylipäätään koiranomistajiksi.

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
150: Sairastuttaako elintaso koirat (podcast)
150: Sairastuttaako elintaso koirat (podcast) 1
/
You are currently viewing 150: Sairastuttaako elintaso koirat (podcast)

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen