Koirilla on dopingvaroajat harrastuksissa. Liittojen välillä on eroja varoaikalistoissa ja Kennelliitto on tiukin doping-vaatimusten suhteen. Tiukkuus löytyy kuitenkin vain säännöistä, ei toiminnassa.
Blogi koiraharrastuksen ja koiran kasvatuksen arjesta, sekä motivaatiosta tai sen puutteesta.
Meillä opettelee uusi sukupolvi jumppapallon käyttöä. Ne, joiden mielestä se on kivaa, muuttuvat addikteiksi yhden kokeilun jälkeen. Tolkkua ei ole ja jos sitä ei ihmisen puolelta keskeytä, niin puuhaavat itseltään jalat alta. Se on nimittäin kaikessa helppoudessaan päättömän raskasta. Kultainen perussääntö on, että sitä treenataan mitä tarvitaan ja pikajuoksijoilla jumppapallon kanssa könyäminen on siinä rajoilla, mutta palvelee lihasvoimaa ja nimenomaan lähtönopeutta. On siitä muutakin etua, koiralle ja suoritukselle.
Vaikka julkaisupäivä on mitä on, niin pentujen kanssa tuli käytyä kävelemässä peltoa ympäri Vapun korvilla. Valitettavasti, siis videon kannalta, pennelit pääsivät purkamaan suurimman virtansa ennen kuin kuvaus oli käynnissä. Joten saatte nauttia hortoilevista pennuista ja minun höpinöistäni pentujen liikuntamääristä ja luuston kovettumisesta. Videottomat sekunnit loppupuolella ovat harkittu ratkaisu. Eli materiaalia ei riittänytkään puheen vertaa.
Leikin hieman iPadin kanssa. Oikeammin kokeilin onko siitä videoeditointiin kuten mainostetaan. On siitä, erittäin huomattavan yksinkertaisiin projekteihin. Eli käytännössä ei ole. Vuonna 2013 olimme greyhound racingissä käytännössä voittamattomia. Pari kertaa jäimme kakkoseksi, mutta ne olivat tilastotappioita. Heinäkuun alussa juostiin Oulun Virpiniemen radalla 520 metrillä greyhoundien Suomen Mestaruudet – kummallekin sukupuolelle oma. Veimme molemmat. La Tua Cantante paransi (taas) matkan RE:tä voittaen nartut ja sen emän täysveli Zefyros vei urosten mestaruuden erinomaiselle ajalla. On meillä ollut parempiakin päiviä, mutta ei montaa.
Ruotsissa rata-greyhoundeille tehtiin sääntömuutos, joka sallii kiimassa olevan nartun kilpailevan. Koska organisaatiot ovat siellä hieman erilaiset kuin koto-Suomessa, ja greyhoundit pyörittävät Kennelklubin muidenkin vinttirotujen (hyvin vähäistä) ratakilpailua, niin sääntömuutos koskennee myös niitäkin. Sääntömuutos tuli ruotsalaisille yllätyksenä liittokokouksen jälkeen, joka kertoo vain ja ainoastaan länsinaapurin harrastajien aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta järjestötoimintaa kohtaan. Sääntömuutosesitykset kun ovat kiertäneet jäsenyhdistyksissä. Toisaalta, ei Suomessakaan ole täysin poikkeuksellista, että hallitukset ja parhaimmassa pahimmassa tapauksessa kokousedustajat päättävät itsenäisesti omasta äänestyskäyttäytymisestään.
Erään FB-ketjun haarassa kyseltiin jalostuksesta ja jalostuskäytännöistä. Pitäisikö jalostuksessa jälkeläisten olla aina vanhempiaan parempia, vai riittääkö, että jälkeläisnäytössä ylitetään rodun keskiarvot. Ensinnäkin jälkeläisarvostelu on aina jälkiviisautta, ja vaikuttaa vain tulevaan käyttöön seuraavalla sukupolvella, paitsi jos siitoskoirilla on jo edeltävää näyttöä – silloinhan niiden omat tulosnäytöt eivät ole enää merkityksellisiä kuin mainosteksteissä. Ja jos pyrkimyksenä on jalostaa menestystä, niin keskiarvon ylittäminen ei riitä: on tähdättävä huipulle. Kantaa toki keskiarvojalostus parantaa, paitsi jos kannassa on suuret vaihtelut ns. kehnojen ja huippujen välillä. Greyhoundit ovat ”helppoja” jalostettavia, koska mitattavia ominaisuuksia ei ole montaa ja ne ovat geneettisiä – huippuviritys ja geneettisen potentiaalin saaminen käyttöön on toki ihmisen ansiota.
Tuulen koirat on (oli, se foorumi ei kestänyt aikaa) vinttikoiraorientoitunut foorumi. En ole enää aikoihin roikkunut siellä, koska ainakin aikoinaan siellä oli hyvinkin omituinen moderointikäytäntö – sellainen kotiinpäin vetävä – mutta se lienee kuitenkin netin suurin suomenkielinen vinttikoirayhteisö.
Ei, nyt ei ole kyse koira jahtaa kissaa videosta. Eikä raflaavammasta kissa jahtaa koiraa. Earth Unplugged kuvasi huippulaatuista slow motion videota greyhoundin laukasta ja sitä verrattiin gepardin liikkumiseen. Gepardihan kykenee parhaimmillaan optimiolosuhteissa noin 100 km/h vauhtiin – käytännössä maastossa ei noin lujaa päästä – ja greyhound taasen myöskin optimilosuhteissa päälle 80 nopeuteen; kummassakin puhutaan siis normaalia nopeimpien huipuista, ei tyypillisestä nopeudesta.
Turku Classic on kauden ainoa greyhoundien pitkän matkan klassikko, ja Turun Metsämäessä taivallettavaa matkaa 0n 785 metriä. Vuoden 2013 koitosta sponsoroi Vetman.
Lips Memorial on järjestetty kilpailuissa tapaturmaisesti menehtyneen greyhoundnarttu (Nordic) Lipsin kunniaksi, ja sen tarkoitus on nostaa narttujen kilpailuarvostusta ja antaa niille mahdollisuus kovaan keskinäiseen koitokseen. Lips Memorial on kuuden nartun suora finaali, johon etuisuus on Vuoden koira-listan yläpäästä – eli eräällä tavalla korkeimmalle rankatuille. Palkinnot on saatu lahjoituksina ja erittäin suuren osan lahjoituksista ovat tehneet kanssaharrastajat.
Greyhoundien kilpailukauden 2013 viimeinen keskimatkan klassikko, EGU Open, on saatu pakettiin. Kilpailu eroaa muista arvokilpailuista yhdellä oleellisella tavalla: finaaliin pääsevät alkuerien kuusi nopeinta. Tyypillisestihän jatkoon pääsy määräytyy alkuerien sijoitusten perusteella. Tällä on kaksi merkitystä. Sillä pyritään saamaan alkuerien nopeimmat loppukamppailuun vaikka eräjakona käytetty ns. siksak-järjestys epäonnistuisikin ja alkuerin keskinäiset tasoerot olisivat suuret – yksi alkuerä olisi finaaliluokkaa toisen ollessa miehitetty hitaammilla. Toisaalta se ei anna anteeksi virheitä, epäonnistumisia ja huonoa tuuria. Muissa kilpailuissa voit päästä jatkoon ruuhkajuoksustakin, kunhan koira saa nostettua itsensä sijoituksissa tarpeeksi korkealle, mutta EGU Open ei armoa tunne – jos aika ei riitä, niin jopa alkuerävoitto on kevyttä valuuttaa.
Koirarotujen jalostusta ei pilannut koiranäyttelyt, vaan että siitoseläimiä ei enää valikoitu. Roduista tehtiin samanlaisia.
Greyhound vastaan Mazda on niin eilispäivää. Mutta mitä sitten, kun laitetaan ihminen, tai pari miestä, keskimatkan kopeille juoksemaan pyöreät 90 metriä ja greyhoundit starttaavat lyhyen 275m matkan kopeilta? Eeppinen kilpailu, se siitä tulee.
Sen jälkeen kun Laura (La Tua Cantante) voitti Finnish Greyhound Derbyn, eli maan suurimman arvokilpailun, niin se sai ihan itse valita mitä se halusi palkinnoksi. Pienten tulkkausongelmien jälkeen tulimme siihen tulokseen, että se vaatimalla vaati itselleen uuden jumppallon – vipukat kun rikkoivat vanhan. Ja senhän se tietenkin sai.
Minulta kysytään säännönmukaisesti, että miksi Nordicin greyhoundit pärjäävät. Miksi me olemme vuosi toisensa jälkeen Suomen huipulla.
Rata-greyhoundit ovat Irlannissa iso kilpailulaji ja tärkeä maatalouden sivuelinkeino.
Vietimme vuoden 2011 isäinpäivää Helsingin Messukeskuksessa. Lemmikkimessut taisi olla tapahtuman nimi. Olimme kahden greyhoundin ja yhden whippetin kanssa promoamassa Greyhound Racing Liittoa ja greyhound racingiä koiraurheiluna.
Minkään muun rodun ruokintaa ja ravitsemusta ei ole rotutasolla tutkittu yhtä paljon kuin greyhoundien. 1900-luvun puoleen väliin asti sekarotuiset olivat hyvinkin edustettuja, ja toki labrabeagleistä löytyy paljon. Suomalaisia valjakkoja on tutkittu myös jonkun verran, mutta niilläkin varsinaiset tutkimukset jäävät kouralliseen. Greyhoundien käyttöä tutkimustyöhön helpotti amerikkalainen suljettu kilpailusysteemi. Muutamalla sopimustreenarilla olivat kaikki koirat radalla, ne asuivat samanlaisissa kenneleissä, syötettiin samalla tavalla, hoidettiin samalla tavalla ja kilpailutettiin samalla tahdilla – jenkkiläistä tehokkuuta parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mutta se antoi hyvän pohjan ruokintatutkimuksille, päinvastoin kuin yritykset seurata kotikoirien ruokintaa.
Ihmisillä suositellaan kilpailudieetiksi hiilihydraatteja hieman enemmän kuin proteiineja ja rasvan saantia rajoitetaan voimakkaasti. Ihmisillä tällä saavutetaan nopeampi palautuminen, lihasten kasvu ja säilyvyys sekä painokontrolli. Koira ei ole kuitenkaan ihminen.
Ruotsin Derby on Pohjoismaiden kovatasoinen kilpailu. Hugo Houdini voitti sen 2004 kilpailun historian kovimmilla voittoajalla ja Ruotsin Veteraaniderbyn vuonna 2005.
Coursing on maailman vanhin koiraurheilu. Coursing käännettynä tarkoittaa juoksemista tai juoksuttamista, ja nimenomaan koiraa elävän riistan perässä. Coursing yhdistetään yleensä greyhoundeihin, mutta sitä voi, ja ollaan harrastettu, kaikilla muillakin roduilla ja koirilla, jotka ylipäätään ajavat elävää riistaa näköyhteydellä. Varsinainen kilpacoursing taasen on ollut käytännössä greyhoundien heiniä. Espanjan galgoilla tosin coursingia harrastetaan nykyään, mutta galgo on enemmänkin greyhoundin espanjalainen muunnos, joka on eriytynyt omaksi rodukseen.
Coursingin historia on yhtä pitkä kuin greyhoundinkin. Voitaisiin jopa sanoa, että yhtä pitkä kuin ihmisenkin. Metsästysaseet eivät olleet tarpeeksi tehokkaita, joten ihmisen oli käytettävä koiria. Osan tehtävä oli jäljittää ja pysäyttää saaliseläin, osa jäljitti ja ajoi saaliin metsästäjälle. Osa taasen jäljityksen jälkeen osoitti saaliin paikan. Kaikissa tapauksissa metsästäjän oli kuitenkin itse saatava eläin hengiltä, useimmiten tehottomilla ja epätarkoilla aseilla. Siksi metsästykseen kehittyi huomattavan aikaisin täsmäaseita. Käytettiin eläimiä, jotka kykenivät saamaan saaliin kiinni ja hengiltä. Nämä eläimet ovat kautta aikain olleet kalliita ja arvostettuja, nimittäin haukka ja greyhound, ja muutama muu vinttikoira.
Kukaan ei tiedä, koska greyhound varsinaisesti ilmestyi omaksi rodukseen. Se kuitenkin tiedetään, että greyhoundin tyyppinen rotu on alkujaan lähtöisin Lähi-Idän ja pohjoisen Afrikan alueelta kotoisin. Varsinaiset ensimmäiset kirjalliset merkinnät vinttikoiran tapaisesta koirasta löytyvät muinaisilta egyptiläisiltä jo yli 6000 ennen ajanlaskumme alkua.
Greyhoundeilla ehkä yleisin tapa treenata on vetoharjoittelu. Joko koiraa huudetaan ihmiseltä ihmiselle matkalla x toistoilla y, joiden välissä on palautumisaika z. Tai sama käsivieheelle.
Lepokautena ei tehdä mitään ja työkautena taasen koirat eivät lepäile.
Greyhound on jalostuksellisesti nopea rotu, josta saa treenaamisella vielä nopeamman kilpakoiran.
Yksi jatkuvasti jopa skismaa aiheuttavista aiheista greyhound-treenareilla suhteessa ulkomaailmaan on rasituksen merkitys elimistölle. Vinttiliiton poppoo on vakuuttunut siitä, että kyseessä on vain ja ainoastaan merkki greyhoundjalostuksen päätymisestä umpikujaan (koirat eivät kestä) ja lääkärit ovat milloin diagnosoimassa verisyöpää, milloin akuuttia, kuolemaan johtavaa kuivumista. Pörröturkkien omistajille treenarit yleensä toteavat, että laittakaa koiranne edes kerran juoksemaan täysillä, ja eläinlääkärien olisi syytä hankkia ammattitaitoa ennen kuin yrittävät pelästyttää ns. paskat pihalle greyhoundien omistajilta. Katiskasta löytyy oman lauman perusveriarvoja talven peruskuntokaudelta ja netin syövereistä taasen kisarasituksen jälkeisiä arvoja. Laitetaan yksi sellainen tutkimusyhteenveto näkyviin – saadaan mitta-arvoja mitä rasitus oikeasti elimistölle tekee, jolloin voidaan jopa joskus – muissa piireissä – pohtia kahden ja kolmen startin päivävauhdin mielekkyyttä.
Ratagreyhoundeilla on muutamia kirjoittamattomia sääntöjä tai tapoja. yksi sellainen on, että kun keskenkasvuinen aloittaa ratatreeninsä, niin viimeistelyssä tulee usein kiire, koska kauden lopussa oleva Junior Derby painaa päälle. Se on ikäkausikilpailu kaudella kaksi vuotta täyttäville. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että nuorten kanssa kuuluu opetella rataa huolellisesti sekä pitkään, ja antaa koirien aikuistua rauhassa.
Ratalinjaisia greyhoundeja arvostellaan monesti siitä, että ne eivät ole rotumääritelmän mukaisia, että ratajalostus olisi hukannut greyhoundin tyypin. Kauneus on katsojan silmissä, samaten rotumääritelmän tulkitseminen. Voidaankin kysyä, että onko ns. geelien liioitteleva rakenne rotumääritelmän mukainen.
Greyhound on monellakin tavalla esimerkki äärijalostuksesta. Sen takia monet rodun ominaisuuksia tai suorituskykyä kuvaavista arvoista ovat myös äärimmäisiä.
Rodun englanninkielinen nimi greyhound tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä harmaata ajokoiraa. Erään tulkinnan mukaan se on muotoutunut sanasta greek hound, kreikkalainen ajokoira. Se johtuisi siitä, että ensimmäiset greyhoundit saapuivat mahdollisesti Brittein saarille Kreikan vaikutuspiiristä roomalaisten tai foinikialaisten kauppiaitten mukana.
OAKS on greyhoundeissa narttujen kilpailu, mutta sama pätee hevosissa esimerkiksi tammoille. Niitä on eri ikäluokille, matkoille, radoille jne., mutta maan se nimenomainen kaikille nartuille avoin kilpailu eli OAKS on yleensä…
Derby on yleensä arvostettu klassikkokilpailu. Missään ei ole kuitenkaan määritelty millainen kilpailun täytyy olla, että siitä voidaan käyttää nimeä Derby. Mutta yleensä - tosin ei aina - kilpailun järjestäjillä on…
Me kaikki tiedämme, yleisellä tasolla ainakin, että urheilussa voittaa hän, jolla on kovin nälkä. Tappavin halu. Ei välttämättä se urheilija, jolla on absoluuttisesti eniten voimaa tai nopeutta. Sama pätee koirillakin. Greyhound-treenarit yrittävät virittää koiran korvien välin sellaiseen tilaan, jonka he uskovat parhaiten palvelevan pyrkimystä päästä pätemään koiran taistelemalla suorituksella: olla voittoisa treenari.
Kautta aikain koira- ja vinttimaailmassa treeni on ajettu kahteen eri tyyliin. Lyhyillä vedoilla tehdään nopeita sprinttereitä ja parannetaan anaerobista kykyä. Fillarilenkeillä taasen rakennetaan aerobista, pitkäkestoista kestävyyttä. Näinhän asia periaatteessa on, mutta kestävyyden rakentaminen pitkillä lenkityksillä vaatii melkoista viitseliäisyyttä omistajilta, kunnosta puhumattakaan. Sillä aika iron man saa olla, että kestävän koiran kävelylenkeillä väsyttää – polkupyörällä toki onnistuu.
Wikipedia määrittelee elitismin näin:
Elitismi on uskomus tai asenne, jonka mukaan niin sanottu eliitti eli tietty ryhmä ihmisiä, joiden varakkuus, kyvyt, lahjakkuudet tai muut ominaisuudet asettavat heidät muiden ihmisten yläpuolelle ja jonkun tietyn alan huipulle. Elitismin mukaan näiden ihmisten mielipiteet ovat muita arvokkaampia ja tärkeämpiä ohjenuoria sosiaalisessa kanssakäymisessä tai vaikka valtion johtamisessa.
Elitismiä voi liittyä myös ylimielisyyteen, sellaiseen näkemykseen, että vauraus, sosiaalinen asema tai muu sellainen oikeuttaa niiden omaavia toisia parempaan kohteluun.
Elitismiä, ja siten myös eliittiä, löytyy kaikkialta. Tuonkin toteamuksen uutisarvo on nolla. Sinällään se ei ole ongelma. Yleensä eliitti on nimenomaan se ryhmä, joka pitää pyörät pyörimässä. Koska he osaavat ja tietävät, he myös vastaavat. Silloin kyseessä on käsitteen positiivinen puoli. Jotkut täydellistä tasa-arvoa vaativat ovat sitä mieltä, että elitismi on kategorisesti väärin. Se on aina ja kaikessa paha, siitä ei seuraa mitään hyvää. Mutta tässäkään ei ole yhtä ja ainutta totuutta. Sekin riippuu. Elitismi voi olla pahasta, jos joku nostaa itse itsensä muiden yläpuolelle. Vaikka osaisikin. Se ilmentää kuitenkin itsekkyyttä. Silloin on helppo katsoa alaspäin. Asia muuttuu – perusasetelmiltaan – jos yhteisö itse nostaa jonkun ylemmäs. Silloin se tapahtuu muiden hyväksymisellä. Muut ovat sitä mieltä, että joku osaa, tietää ja taitaa. Silloin elitismi ei ole alistavasti ja vähättelevästi toisiin suhtautumista, vaan tunnustus. Toki valta turmelee, mutta tästähän ei ole kysymys. Se saattaa olla seuraus, mutta ei syy. Ehkä kannattaisi puhua asiantuntijoista, tai osaajista – samasta asiasta on kuitenkin kysymys.
Greyhound, tai englanninvinttikoira, on maailman nopein pystylähtijä ja nisäkkäiden kakkonen gepardin jälkeen. Kennelmaailmassa koirat on jaettu tyypeittäin, ainakin periaatteessa, ja Kennelliitossa kaikki vinttikoirarodut kuuluvat samaan ryhmään. Ainakin periaatteessa.
Greyhound racingissä koira juoksee ilman ihmisen vaikutusta. Toki ihminen ohjaa viehettä, mutta sen enempää koiriin ei vaikuteta. Treenari ei juokse vierellä ja kannusta, ei sanoilla eikä raipalla. Jos koira ei halua juosta, niin se ei juokse. Mutta kuten yleensäkin koirat, niin myös greyhound on viettiensä orja. Sille toiminnon laukaiseva tekijä on saaliinomaisen hahmon liike. Ja kun se ajaa, niin se ei näe eikä kuule mitään muuta. Se antaa kaikkensa.
Greyhound racing on välineurheilua. Väite, joka saa monet takajaloilleen. Samalla tapaa kuin että Suomessa ovaaliradalla menestyvät nimenomaan ammattilaiset – pitkällä aikajänteellä. Molemmat väitteet ymmärretään väärin. Tai halutaan ymmärtää väärin. Välineurheilu ei tarkoita koirien välineellistämistä, kuten ammattilaisuus ei tarkoita suoraan ansiotoimintaa. Ansiotoiminnassakaan ei ole mitään vikaa. Kirjoitin aiheesta yli 20 vuotta sitten lyhyen ja erittäin kevyesti pintaa viistävän jutun Rakkaudesta lajiin, silti money matters. Se oli aikaa, jolloin kukaan ei tiennyt blogeista mitään.
Kävimme koirien kanssa Irlannissa ollessa Banteeran schooling-radalla, koulutusradalla. Ainahan me kävimme, vähintään viikonloppuisin. Jos jotakuta kiinnostaa tietää, niin siellä radan kastelu ja lanaus vaikuttaa 480 metrillä noin neljä kymmenystä. Puhutaan siis useammasta koiranmitasta. Tämän ei pitäisi olla uutinen yhdellekään greyhound-treenarille. Kunhan muistutin asiasta. Asioilla on tietysti kaksi puolta. Vähintään. Jos välillä kastellaan kunnolla, välillä ei, niin siitä on se hyöty, että rata ei ”suosi” aina samaa koiratyyppiä. Kastellulla, nopealla radalla pärjäävät maksiminopeuskoirat, kun taas kuivalla, raskaalla, radalla taasen nopeuskestävät. Ei puhuta turvallisuudesta. Jokaisen pitäisi muistaa se asia ulkoa. Me opimme sen asian silloin kun Nereidi rikkoi ranteensa Turun Vätin radalla. Se ei mennyt rikki tiukkojen kaarteiden takia. Se meni rikki siksi, että rata oli rutikuiva ja siinä oli kerros irtonaista, liikkuvaa hiekkaa sementinkovalla alustalla. Siperia opettaa. Kuulemma.
Kuonokoppa on mielenkiintoinen vekotin. Osa pitää kuonokopan käyttöä suurimpana syntinä mitä maailma päällään kantaa. Greyhoundeilla sitä kuitenkin pidetään pääsääntöisesti normaaliin ulkoilupukeutumiseen kuuluvana varusteena siinä kuin kaulapantaa, talutinta ja kävelyttäjän kenkiä.
Aina silloin tällöin törmää näkemykseen, että greyhound on monikäyttökoira – pentuja käyttöön ja näyttöön. Että sillä voi harrastaa mitä mielii. Periaatteessa näin onkin, sillä kyse on vain ja ainoastaan omistajan tavoitteellisuuden ja vaatimuksien tasoista. Toiset tyytyvät vähempään kuin toiset. On kuitenkin muistettava, että greyhoundia on jalostettu satoja vuosia tuhansien vuosien käyttötarkoituksen jälkeen vain yhteen suuntaan: juoksemaan kilpaa mahdollisimman nopeasti noin 30 sekuntia.
Ratalinjainen greyhound on äärimmäinen koira. Triviaali data kertoo kuinka ihmeellisestä eläimestä on kyse.
Laukka on greyhoundin tyypillisin askellus, ja ainoa, jota se käyttää kilpailuissa. Siksi jokaisen greyhound-treenarin on ymmärrettävä laukan rakenne.
Greyhound ei kuulu niihin pahimpiin tappelijoihin kotioloissa, mutta vahinkoja sattuu. Pienet kähinät kuuluvat kaikkien rotujen puuhasteluun. Siinä selvitellään laumasuhteita, poltellaan päreitä tai ollaan muuten vaan ollakseen. Varsinainen tappeleminen on ilman huumorinhäivää tapahtuvaa yhteenottoa. Riippuen koirien luonteista, niin siinä saattaa olla enemmän ääntä kuin toimintaa, vaikka koko kalusto onkin näkyvissä. Toisissa tapauksissa kaverista yritetään ottaa henki pois. Jos tilanne kiehahtaa, niin usein tulee myös paikattavaa. Reiät, naarmut, repeämät ja aidot purmajäljet tulevat helposti, koska greyhoundilla ei turkki suuremmin suojaa.
Jos koira tekee täydellisen suorituksen radalla, voitti se tai ei, niin sen ainoa informaatio treenarille on, että kaikki on kunnossa – tai paremmin kuin muilla. Mutta kaikki poikkeuksellinen kertoo jostain ongelmasta. Useimmiten kysymys on aika tyypillisistä asioista, ja poikkeaman tapahtumapaikka radalla sekä mitä koira teki, antaa jo itsessään vahvan viitteen siitä, mikä on ongelman aiheuttajana. Erinomaista treenaria ei tunnista nopeasta koirasta, siihen ei tarvita kuin geneettinen lahjakkuus, vaan hänen kyvystään löytää ja ratkaista ongelmat.
Greyhound on kohtuullisen vapaa perinnöllisistä sairauksista. Sen sijaan sillä on muita rotuja korkeampi riski vammoihin ja tapaturmiin. Tämä johtuu suoraan sen lihaksistosta ja voimasta: nopeudesta. Treenattu greyhound on huippu-urheilija, jonka elimistö venytetään äärirajoilleen. Tämä vaatii erikoishuomiota niin treenareilta kuin myös ratojen ylläpidosta huolehtivilta. Koirien riskiä loukkaantua ei saa missään tilanteessa kasvattaa välinpitämättömyydellä tai ahneudella. Hyvin hoidettu greyhound jaksaa terveenä uransa, jos onni on myötä, sillä vapaa-aikana tapahtuville tapaturmille ei kukaan voi mitään.
Harjoittelevan koiran ravintovaatimukset antaa erään näkemyksen greyhoundin ruokintaan. Mutta mitä artikkelin suositukset sitten tarkoittavat käytännön elämässä? Suosituksiksi tarjotut prosentit kun eivät olleet kuivamuonien tuoteselosteissa olevia prosentteja. Ne ovat osuuksia greyhoundin päivittäisestä muuntokelpoisen energian tarpeesta.
The Journal of Nutrition Vol. 128 No. 12 December 1998, pp. 2686S-2690S
Richard C. Hill
Department of Small Animal Clinical Sciences, College of Veterinary Medicine, University of Florida, Gainesville, FL 32610
Urheilevien koirien ravintovaatimukset ovat ainutlaatuisia. Koirilla on suurempi kapasiteetti rasvojen hapettamiselle kuin ihmisillä niin levossa kuin harjoittelun aikanakin. Koirilla kestävyysharjoittelussa, kuten rekikoirilla, korkea rasva (>50 % energiasta) lisää voimaa ja maksimoi energiatuotannon, ja korkea proteiini (>30 % energiasta) ehkäisee harjoitteluperäistä anemiaa. Ravintovaatimukset ovat kuitenkin erilaiset sprinttikoirilla, kuten greyhoundeilla. Greyhound juoksee nopeammin kun se on ruokittu kohtuullisesti lisätyllä rasvamäärällä, mutta juoksee hitaammin kun proteiinin määrää on lisätty. Levossa rekikoirilla on samankaltainen energiantarve lämpöneutraalissa ympäristössä kuin muillakin koiraroduilla (~550W0.75 kJ/d jossa W on paino kg), mutta voi tarvita jopa niinkin paljon kuin 4200W0.75 kJ/d kilpailun aikana. Treenauksessa olevan greyhoundin energiatarve on kuitenkin vain ~600W0.75 kJ/d.
Tässä artikkelissa on hieman tietoa koskien vitamiineja, mineraaleja sekä muita urheilevien koirien ravintovaatimuksia; useimmat rekikoirat ja greyhoundit ruokitaan ”kotiruualla”. Nämä reseptit sisältävät useimmiten raakaa lihaa ja aiheuttavat terveysriskin. Työ- ja kilpailevien koirien terveyden ja suorituskyvyn parantamiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia.
(lisää…)