Meillä on russelipentue. Alkaisikohan ne olla jo lähellä 7 viikkoa – olen aivan tolkuttoman huono muistamaan koirien ikää.
En ole ihan aloittelija pennutuksessa. Niitä on takana aika monta ja pari päälle. Minua ei siis monikaan asia jaksa enää hetkauttaa. Silti nämä wörkit ovat einen poikkeuksellisia.
Minulla ei ole koskaan ollut näin helppoa poikuetta. Siis ovathan ne riiviöitä sen mitä terrierit voivat olla, mutta positiivisessa mielessä. Meillä otettiin kokeiluun kissanhiekan käyttö – ei se aitoa kissanhiekkaa ole, vaan sitä puupellettiä. Ikeasta pari sellaista muovialtaan tapaista, kengille ne on viissiin tarkoitettu, ja yksi pentuaitaukseen ja toinen pentuaitauksen eteen, että joutuu kävelemään sen yli.
Ei ne sisäsiistejä ole, mutta alkoivat todella nopeasti hakeutua hiekkalaatikolle. En tiedä, ehkä hiukan auttaa sekin, että meillä pennut ovat todella paljon ulkona. Ulko-ovi on auki, joten kulkevat miten tahtovat. Kulkevat aika paljonkin, aika ajoin.
Suurin ero greyhoundeihin on liikkumisessa. Grey oppii ketteräksi ja nopeaksi äkkiä. Ne kykenevät hallittuun liikkumiseen jo siinä vaihessa, kun muut rodut ihmettelevät miten etujalat toimivat. Mutta nopeus ja oitkähköt jalat tuovat mukanaan sen, että grey on myös tarkka alustasta. Russeli ei ole.
Nykyään ne juoksevat kuistin poikki, hyppäävät kaidelautojen tapaisten välistä (voiko seinäidealla olevista puhua kaidelautoina) vajaan klapipinon päälle ja siitä sitten persliukua osittain suojana olevan pressun päältä maahan. Ei tunnu missään ja vaan nössöt kiertää portaiden kautta.
Jos greyhoundin jalostus on aiheuttanut sen, että juokseminen on se pop, niin näille on mikä tahansa kolo, kuoppa tai tunneli – mitä ahtaampi, sitä parempi.
Olin alkujaan hieman huolissani emästä. Ensikertalainen, terrierimäisen häslä. Mutta suotta. On yksi parhaista äideistä mitä on ollut. Toki ensimmäiset päivät se oli pakotettava pois pentulaatikosta, mutta suurin osa ensikertalaista on tuollaisia. Sen jälkeen siitä tuli tolkkuinen.
Vierottaa pentunsa siististi, mutta määrätietoisesti. Opettaa niitä leikkimään ja käyttäytymään – mutta ei pyöri koko ajan niiden joukossa, vaan viettää vahvasti myös omaa aikaansa.
Opettaminen on ollut mielenkiintoinen piirre.
- näin purraan ja näin ravistetaan
- näin kaivetaan
- rätillä leikitään eri tavalla kuin purulelulla
- näin syödään luuta
Esimerkin antaminen ja sitten väistyminen pennun tieltä on todella jännää katseltavaa. Greyhoundit eivät olleet todellakaan hyviä tuossa. Beauceroneista osa oli vastaavia.
Mitä muuta, että saataisiin tähän aloitukseen asiaakin?
Pennut syövät nyt 2,5 kertaa päivässä. Kuvitelma 4x syömisestä ei aidosti perustu mihinkään muuhun kuin laskennalliseen määrään energialtaan vaadittavasta ruokamäärästä, että se vastaa imetyksen määrää.