143: Paljonko on paljon koiralle (podcast)

Maailman monista vaikeista kysymyksistä yksi on paljonko on paljon. Vastaaminen on mahdotonta, oli kyseessä sitten koirien ruokinta, ravitsemus tai aika ajoin jopa terveystutkimukset. Vastaus kun riippuu tilanteesta, yksilöstä ja kymmenistä muista tekijöistä.

Podcast ei valitettavasti paljasta paljouden syvintä ydintä ja totuutta. Oikeastaan päinvastoin. Paljouden matematiikasta tehdään ehkä vielä sekavampi asia. Taka-ajatus ehkä lienee siinä, että ei pitäisi ylipäätään miettiä moista – vaikka usein sen kuvitellaankin olevan sama asia kuin kysymykset paljonko annan koiralle tai onko koirani sairas.

Molemmissa esimerkeissä vastaus joudutaan aina miettimään koiran kautta.

Koiran tarpeet ovat nimenomaan ison massan tyypillisiä vaatimuksia. Ne edellyttävät, että koira ei ole millään tavalla poikkeuksellinen, vaan on perusterve peruslaiska perusaikuinen. Tarpeet ovat eräällä tavalla koiran minimivaatimuksia, kun mietitään koiraa yhtenä eläinlajina. Kun aletaan laittamaan rinnakkain suolistosairas tai allerginen koira, ja radalla kilpaileva vinttikoira, agility-koira tai metsästyskoira, niin ei niillä ole paljoakaan yhteistä. Ei edes tarpeissa.

Tarpeet eivät vastaa kysymykseen paljonko on paljon. Ne vastaavat aika ajoin kysymykseen koska on aivan liian vähän – eikä aina siihenkään.

Koiran rasvantarve on tyypillisesti 15 – 20 % ruoka-annoksesta. Mutta osa tulee toimeen 10 prosentilla. Joku toinen saattaa vaatia 25 %. Rasvassa paljon on siinä vaiheessa, kun rasvan määrä alkaa syrjäyttämään muita ravintoaineita, käytännössä proteiinia.

  • podcast sivuaa hetken aihetta miksi prosenttien vertailu lihapohjaisen raakaruokinnan ja kuivamuonan välillä on vaikeaa, kun mietitään merkityksiä (spoiler: liha on yksi raaka-aine, kun kuivamuonat ovat usean ruoka-aineen kokonainen annos)

Määrän tarkka miettiminen o9n minun mielestäni matemaattisesti ajattelevien henkinen ongelma. Halutaan, että maailma rakentuu säännöille ja tarkkuus on ehdotonta. Valitettavasti ravitsemus, niin koirilla kuin ihmisilläkään, ei ole tarkkarajainen tieteenala. Se hyppii alalta toiselle ja elää harmaalla alueella. Siitä huolimatta ääripäät yleensä rajoittavat, ja suurin osa menee niiden väliin.

Humanisteilla taasen saattaa olla tendessiä olla miettimättä riittävästi määrän merkitystä.

Mutta rajatkaan rivät ole ehdottomia. Ne harvemmin ovat missään ja kun ehdottomuus on olemassa, niin se johtuu ihmisen tarpeesta vetää tiukka raja johonkin. Ei siitä, että asia itsessään olisi tarkka.

Raja-arvojen ymmärtämättömyys on yhtenä syynä aiheuttamassa eläinlääkinnän kahta ehkä yleisintä hoitovirhetason virhediagnoosia: allergia ja munuaisten vajaatoiminta.

Podcastissä viitataan Meta-foorumiin. Se on vahvasti Katiskaan liittyvä foorumimaailma, vaikka aiheiltaan se onkin paljon laajempi kuin vain koiriin keskittynyt. Löydät sen osoitteesta https://foorumi.katiska.eu

Jos scrollaat tätäkin sivua aivan alas asti, niin löydät kohtuullisen usein päivittyvän listan foorumin sillä hetkellä tuoreimmista aiheista.

Kun menet podcastin myötä entistä enemmän sekaisin siitä mitä sinun pitäisi tehdä ja mitä koira tarvitsee, niin buukkaa puhelinaika. Sinua kun ei kiinnosta mitä naapurin koiralle on tehty, tai mitä joku tuntematon some-koira saa. Sinua kiinnostaa vain oma koirasi ja mitä sen kanssa kuuluisi tehdä. Se asia on paljon helpompi selittää sinulle suooraan kuin yrittää jossitella ryhmissä ja foorumeilla.

(Helpotin elämääni ja vähensin editointia. Siksi mukana on kaikki yskähdykset – jotka pyrin muuttamaan pärskähdyksiksi – ja tolkuttomasti itseään toistavia täytesanoja jaja, elieli, siissiis… jotka kertovat kuinka joudun pysähtymään miettimään mitä ihmettä olen selittämässä tai mitä minun pitikään selittää)

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
143: Paljonko on paljon koiralle (podcast)
Loading
/
You are currently viewing 143: Paljonko on paljon koiralle (podcast)

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen