Kaffepaussin aika on koira-aiheinen podcast-sarja ja oppaana toimii aina Jakke Lehtonen. Alunperin se oli rakennettu videolla vlogiksi. Aiheina ovat aina koirat, välillä asiaa ja välillä vähän kevyemmin.

 

13: Kuumia kysymyksiä (vlog)

Minulta kysyttiin, että mikä on minun vastuuni antamissani neuvoissa. Vastaus ei ollut ehkä haluttu, tai edes toivottu, mutta muutakaan ei ole antaa. Mitään vastuuta on mahdotonta kantaa muutoin kuin oman uskottavuuden suhteen. Samalla tulin sanoneeksi ääneen, että on olemassa tyhmiä kysymyksiä – vastuun kiertämistä ehkä sekin?

(lisää…)

2 kommenttia

12: Lampaita ja liimasidettä (vlog)

Kaffepaussissa ihmettelen josko lampaiden raakavillaa voisi käyttää esimerkiksi kipsinalusvanun korvikkeena estämässä lastojen ja muiden tiukempien siteiden aiheuttamia ihotulehduksia. Kiukuttelen myös eläinlääkärien suunnattomasta innosta paketoida koirat liimasiteellä.

(lisää…)

Kommentit pois päältä artikkelissa 12: Lampaita ja liimasidettä (vlog)

11: Pyramidipommi (vlog)

Vihanneksissa, hedelmissä ja marjoissa ei ole niin paljon ravintoaineita kuin luullaan. Eikä koira ole vegaani. Koiran ruokapyramidi on erilainen kuin ihmisellä, eikä nokkonen ja chia ole missään tärkeässä roolissa siinä.

Kommentit pois päältä artikkelissa 11: Pyramidipommi (vlog)

10: Aktivoitua pakkoliikuntaa (podcast/vlog)

Koiranpentua on lähes mahdotonta liikuttaa liikaa, jos ihminenkin liikkuu omilla jaloillaan. Laiskuus suurempi ongelma on.

Kommentit pois päältä artikkelissa 10: Aktivoitua pakkoliikuntaa (podcast/vlog)

7: Kolmannen pallin syndrooma (podcast/vlog)

Kun koiralla on ongelma, niin asioita ei saisi ajatella liian vaikeasti. Yksinkertaisin selitys on yleensä oikea ja sillä kannattaa koiraa hoitaa. Yksi syy siihen miksi koiran allergiatestit ovat hyödyttömiä.

Kommentit pois päältä artikkelissa 7: Kolmannen pallin syndrooma (podcast/vlog)

6: Lihaa ja helppoutta (podcast)

Kaffepaussi pohtii paljonko koira tarvitsee lihaa. Oleellinen perusasia, kun aiheena on koiran raakaruokinta.

Kommentit pois päältä artikkelissa 6: Lihaa ja helppoutta (podcast)

4: Kakkaa ja kuonokoppia (podcast/vlog)

Kun koiran mielestä kakka eli ulosteiden syöminen on nautinnoista paras, niin omistajaa ällöttää. Se ei ole kovinkaan vaarallista ja usein kuonokoppa on paras apuväline.

Kommentit pois päältä artikkelissa 4: Kakkaa ja kuonokoppia (podcast/vlog)

3: Kuitua ja laksatiiveja (podcast/vlog)

Koiran vatsan toiminta saattaa tarvita kuitua ja joskus ummetus vaatii laksatiiveja. Mutta kummankin antaminen koiralle vaatii tiedon mitä antaa ja miksi.

Kommentit pois päältä artikkelissa 3: Kuitua ja laksatiiveja (podcast/vlog)

2: Lisiä ja käärmeöljyä (podcast/vlog)

Kaffepaussissa pähkäillään miksi urheileville koirille kannattaa käyttää lisäravinteita, miksi ihmiset kuitenkin haluavat käyttää omituisia superfoodeja ja mainitaan agilityn riskeistä.

Kommentit pois päältä artikkelissa 2: Lisiä ja käärmeöljyä (podcast/vlog)

Tervetuloa Katiskaan

Katiska neuvoo ja opastaa, kun et tiedä aiheesta koira. Koiralle raakaruokaa? Katiska neuvoo. Koiralle vitamiinit? Katiska opastaa. Koiran allergia tai koiran haimatulehdus? Katiska selittää.

Kommentit pois päältä artikkelissa Tervetuloa Katiskaan