Puhun aika ajoin vastuusta, niin ammattilaisten kuin harrastajien puolelta, mutta harvemmin kysyjän kannalta. Mutta myös kysyjällä on vastuu, vaikka kysyykin siksi, että ei tiedä. Vastuuseen kuuluu myös ymmärrys olla päättämättä mikä annettu neuvo kelpaa ja mikä ei.
Kysytään kun ei tiedetä, niin miten silloin voi tietää mikä neuvo on hyödyllinen. Mutta eihän tuota valintaa hyödyn mukaan tehdäkään, vaan sen perusteella missä on tarpeeksi pinkkiä hattaraa täyttämään oma kupla.
Ehdotan podcastissä diapam-kuuria jokaiselle koiranomistajalle. Tai oikeammin heille, joille mikä tahansa mitätön pikkujuttu muuttuu elämän ja kuoleman kysymykseksi. En pohdi sitä mikä somessa tekee ihmiset mulkuiksi ja ovatko he yhtä epäsosiaalisia livenä kuin sosiaalisessa mediassa, mutta heitän ilmaan epäreilun kysymyksen, että hoidetaanko lapset samalla uskonnollisfanaattisella suhtautumisella kuin koiratkin.
Kyse on neuvojen valikoinnissa suolistosairaan koiran suhteen. Luiden ja kuivattujen korvien suosituksiin suhtauduttiin avarasti, mutta tieto siitä, että potentiaaliselle IBD-tapaukselle ei saisi antaa luita eikä välipaloja, aiheutti primitiivireaktion. Kuten yleensäkin, niin taas kerran kyselen maalaisjärjen tai järjettömyyden perään.
Ihmettelen, että onko taas täysikuu, koska ihmiset tukehtuvat herneisiin ja hiekka hiertää intiimialueita. Vastaus on, että arvaus meni kohdalleen: parin päivän päästä on täysikuu.
Mainitsin muutamasta vastuuta käsitelleestä jutusta:
