Koiran ruokinnan tuskallinen hinta

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:28.11.2022
  • Artikkelin kategoria:Koira

Vuosia sitten yksi vahva perustelu käyttää koiralle raakaruokintaa oli edullisempi hinta. On hyvin muodikasta sanoa, että koiran ruoka saa maksaa mitä tahansa eikä kuluilla ole merkitystä, mutta suurin osa myös tietää, että tuo ei pidä paikkaansa.

Mietitäänkö koiran ruuan hintaa, vai ei?

Yleensä meemiä rahan merkityksestä levittävät he, joilla ruokinta ei todellakaan maksa mitään – yleensä kääpiöiden omistajat tai sellaiset, joilla on riittävän korkeat tulot. Hinta on edelleen yleisin syy vaihtaa ruokintaa tai ottaa koiralle eläinlääkärivakuutus. Lihan hinta nousee koko ajan, eikä muinainen ajatus raakaruokinnan edullisuudesta enää pidä täysin paikkaansa.

Kuivamuonathan ovat aina olleet kalliita. Sitä perustellaakseen valmistajat ja myyjät kehitetivät meemin, että kallis olisikin halpa syöttää. Ja koska ruoka on super-hyper-premium tasoa, niin itseasiassa kallis onkin halpaa, sillä erinomainenhan ei ole koskaan edullista.

Yle oli haastatellut yhtä kivijalkakauppiasta, Musti ja Mirriä sekä eläinsuojeluyhdistystä. Myyjät totesivat kuin yhdestä suusta, että ihmiset eivät valitse ruokaa hinnan takia, vaan laadun. Eläinsuojelupuolen kokemukset olivat aivan toiset — ihmisiltä alkaa olla raha loppu ja etsitään halvempaa vaihtoehtoa.

Minä näen ruokinnan kallistumisen vaikutukset joka päivä. Asiakkaat sanovat hellyttävän yksimielisesti, että ruokinta saa maksaa aivan mitä tahansa, kunhan koira tulee kuntoon. Paitsi, että ei saa.

Yleinen syy ottaa minuun yhteyttä on, että koiran eläinlääkärikulut ovat yhteensä käytetyn auton hintaluokassa — mutta koira ei ole parantunut, tai edes tullut paremmaksi. Samalla mainitaan, että eläinlääkäri komentama ruoka maksaa huomattavan paljon, se ei maistu koiralle, koira laihtuu eikä mikään ole korjaantunut.

Kyllä. Peräkkäisissä lauseissa todetaan, että ruokinta saa maksaa mitä tahansa. Mutta nykyinen ruokinta on liian kallista.

Ymmärrän toki senkin, että tarve on saada koira kuntoon. Jos koira olotila ei parane, ja ruokinta maksaa enemmän kuin omat ruokalaskut, niin motivaatio maksaa alkaa olla aika nollissa.

Mutta kuulen huolen koiran ruokinnan kalleudesta muissakin yhteyksissä — paitsi yhdessä: alle 5 kg koirien kohdalla.

Kun ruokaa myyvä sanoo, että kaupassa ei hinnannousut näy, eivätkä ihmiset valikoi ostoksiaan koiran ruuassa hinnan suhteen, niin aidosti sanotaan, että

  • ihmisillä ei ole valinnan varaa ostaa edullisempia, koska edullisempia ei ole
  • ihmisillä ei ole valinnan varaa ostaa laadussa, koska kaikki ovat samanlaisia
  • myyjällä on suuri pelko omasta taloudestaan, jos koiranomistajat alkaisivatkin miettiä hintaa, joten annetaan mielellään kuva, että hinnnan perään ei kysellä

Raha ja kulut ovat aina vaikea asia, koska se riippuu monesta. Hevosta käytettiin aikoinaan paljon isoissa koiratalouksissa, koska se maksoi luokkaa 80 senttiä kilo. Se oli halpaa. Nykyään melkoisen normaali hinta hevosen jauhelihasta on tasolla 5 euroa kilo, ja sitä pitää edullisena vain sellaiset tavisruokijat, joiden mielestä jo 10 kilon laatikko menee aksellille suurostos.

Hinta on köyhän ongelma

Kuukausitulot vaikuttavat myös, oikeammin nettotulot. Jos elämisen muiden kulujen jälkeen käyttöön jää muutama satanen, niin jo 50 euroa koiranruokintaan on iso raha. Jos sen sijaan verotettavat tulot ovat tasolla, jossa Teslan S-model on aidosti harkinnassa, niin on aivan se ja sama maksaako koiranruokakilo euron vai kymmenen.

Meillä maksoi yhdessä vaiheessa lauman ruokkiminen lähemmäs 2000 euroa kuussa, mutta useimmiten päästiin 1200 euron tasoon. Voidaan sanoa, että silloin yksi aikuinen kävi töissä vain siksi, että saatiin koirat ruokittua. Jos silloin saa leikattua kilohintaa vaikka vain eurolla, niin merkitys perheen käytettävissä oleviin rahoihin oli suuri.

Samalla oppi laskemaan hieman pidemmälle; 12 euroa vitamiinipurkista ei ole paljon, mutta jos sen joutuu ostamaan joka kuukausi, niin samanlainen halvempi oli paljon järkevämpää. Tai jos yksi ainut lisä maksoi saman kuin ruoka-annos, niin lisän käyttöön sai olla vahvat perusteet.

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että on huomattavan hankalaa sanoa, että koska jokin on kallis tai edes, että jossain tuotteessa hyvä hinta/laatu-suhde.

Puhelimessa kanssani asioineet tietävät, että pyrin ainakin jollain tasolla huomioimaan tuota koko ajan. Saatan todeta, että jokin on kallis, mutta koiran koko sekä kulutus huomioiden sillä ei ole merkitystä. Tai olen saattanut jopa kysyä suoraan, että missä kulutusluokassa mennään.

Vaikka koiran kulut saavat olla mitä tahansa, niin silti vuokra, lainat, sähkö, puhelin ja oma ruokakin täytyy maksaa. Noin puolet asiakkaistani on tilanteessa, että yhteyttä otetaan siksi, että ei ole enää varaa maksaa eläinlääkärien ruokaehdotuksia – asia, joka eläinlääkinnän puolella olisi syytä todellakin ottaa huomioon tilanteessa, jossa vakavalla naamalla ehdotetaan parin tonnin tutkimuksen jälkeen satasen viikossa maksavaa ruokaa.

Mutta usein sairaan koiran omistajat ovat niin väsyneitä, myös huolesta, että ruuasta ollaan valmiit maksamaan aivan mitä tahansa. Ainakin niin kauan kun tilillä riittää katetta. Ja koira on sairas.

Mutta tiedän myös senkin, että kun koira tulee kuntoon, niin parin kuukauden kuluttua aletaan metsästämään edullisempaa ruokaa. Siinä vaiheessa ei ruokinta enää saakaan maksaa mitä tahansa.

Puhuvatko kauppiaat omiaan kun sanotaan, että ihmiset eivät mene hintojen perässä ja että koiranruuan ostopäätös ei ole hintariippuvainen? Minä väitän, että jossain määrin tuossa väitteessä on ilmaa.

Musti ja Mirri onnistui hankkimaan itselleen monin paikoin de facto monopolin. Joten tarkkaan ottaen mihin ihmiset vaihtaisivat, jos he haluaisivat etsiä edullisempaa ratkaisua? Kauppojen valikoimassa ei suuremmin vaihtelua ole hinnoissa.

Mutta ilmeisesti sitten koiranomistajat tilaavat Peteltä tai Verkkokaupasta vain toimituksen helppouden takia — ja Peten tuplasäkkitarjoukset ilman postikuluja ovatkin vain markkinoinnillinen töppi, koska ihmiset eivät seuraa halvempia hintoja.

Tai jotain.

Mitä perusraakaruoka maksaa?

Ruokamäärät vaihtelevat koirien välillä ja raakaruokinnassa varsinkin ruuan rasvamäärä vaikuttaa suoraan annoksiin. Vähärasvaista hevosta 30 kg koira söisi helposti kilon päivässä ja silti paino saattaisi lähteä laskemaan. 20 % rasvalla olevaa sikanautaa saattaisi riittää 500 grammaa. 

Ravitsemuksessa käytetään usein vertailuarvona kuiva-aineita. Verrataan esimerkiksi 100 grammaa kuiva-ainetta ja mitä siitä määrästä saadaan. Kyse on nimenomaan teoreettisesta vertailusta, eikä se liity mitenkään syötävään ruokaan. Kurkku on kuiva-aineeltaan melkoisen hyvä kaliumin lähde, mutta jotta ”hyvyys” saataisiin syöjälle, niin pitäisi syödä luokkaa 100 kg tuoretta kurkkua päivässä. Ei se ole realistista ja siksi banaani on parempi vaihtoehto.

Jokin mittaluku, tai vertailu, on keksittävä kulupuolellekin. Luotettavaa mittaria ei kuitenkaan ole.

Ostossa sen sijaan kuiva-ainevertailu olisi huomattavan teennäistä. Koiranruoka ostetaan sellaisenaan, ja samanlaisena sitä käytetään. Ei veden lisääminen kuivamuonaan saa sitä riittämään yhtään pidempään, eikä lihasta saada vettä puristettua pois ja sitä kautta laskettua kulutusta.

Kilohintavertailu on turhaa, jos toisessa joutuu antamaan tuplamäärän ja samalla ostopakkaus kestää vähemmän aikaa.

Pitäisikö vertailla kalliimpia keskenään, vai halvimpia? Entä se kaupankin paljon mainostama laatukysymys — miten se mitataan ja hinnoitellaan?

Joten ainoa tapa vertailla ruokia on tehdä se per jokainen koira ja niillä ruokinnoilla, jotka ovat mahdollisia. Plus periaatteessa pitäisi mukaan laskea myös tarvittavat lisät.

Jos minä saavutan koiralla samanlaisen (tai paremman) tuloksen 60 €/15 kg kuivamuonalla ja 2 €/kg lihalla, niin silloin vertailun ratkaisee suoraan kuukauden kulutus. Ja kummassakaan tapauksessa jokainen noita kalliimpi on liian kallis — miksi maksaisin enemmän, jos noilla tulee toimeen?

Joten tehdään esimerkinomainen vertailu. Jokaisella koiranomistajalla hänen koiriensa kanssa vertailu olisi kuitenkin erilainen, joten tätä ei voi käyttää yleisenä sääntönä.

Tiedän, että 30 kg koira tarvitsee 30/20 tyyppistä kuivamuonaa 8 dl päivä, lasketaan se noin 400 grammaksi. Kun moinen ruoka maksaa 60 €/15 kg, niin suostun maksamaan sen. Silloin päivän ruoka-annos maksaisi 1,60 € ja säkki kestäisi noin 37 päivää, eli 5 viikkoa.

Tuo olkoot vertailuarvo.

Tiedän, että sama koira tarvitsisi 600 g lihaa päivässä, jonka rasvaprosentti on sama 2o %. Tuosta saadaan suoraan laskettua, että liha ei saisi maksaa enempää kuin 2,67 €/kg.

Oikeammin. Kun liha maksaa enemmän kuin 2,67 €/kg, niin se on tuon koiran käytössä kalliimpaa kuin 60 €/15 kg maksava kuivamuona.

Tai. Jos on valmis maksamaan koiran kuivamuonasta 80 €/12 kg, niin annoksen hinta olisi 2,67 € ja liha saisikin maksaa jo 6,68 €/kg ollakseen saman hintaista käytössä.

Koska kallis on kallista?

Kun nuo rajat ovat itselle selviä, niin sitten ei tarvitse enää muuta kuin miettiä mihin oman kuukausitulot riittävät. Esimerkin koiralla käytetyillä ruuilla kuukauden ruokintakulut olisivat noin 50 euroa. 

Se on maksettavissa. Mutta kyllä minä kahteen kertaan miettisin vaihtoehtojani, jos 50 euroa nousisikin vaikka 80 euroon ja olisi vuodessa j0 lähes tuhannen euroa. Entä jos olisikin jaloissa edelleen pyörimässä ne edeltävät vähintään 6 koiraa, ja pelkkä ruokinta kallistuisi 3600 eurosta 5800 euroon? Aika pätevä myyjä saa olla, joka tuon minulle perustelee laatukysymyksillä.

You are currently viewing Koiran ruokinnan tuskallinen hinta

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen