Saako kanankauloista kalsiumia, entä siivistä?

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:21.2.2020
  • Artikkelin kategoria:Koira

Barffin aikana opetettiin, että koiralle on annettava lihaisia luita ja silloin se saa kaiken. Lihaisten luiden määritelmä oli, että siinä on puolet lihaa ja puolet luuta. Väite ei pitänyt millään mittarilla paikkaansa, eikä moisia lihaisia luita edes saanut mistään, vaikka broilerin koipireidet menivätkin lähelle.

Mutta niin kanankaulojen, kalkkunankaulojen kuin kanansiipien myynti lisääntyi ja molemmille muutoin hyödyntämättömille teurasjätteille löytyi markkinat.

Siipien käytölle ei löydy kuin yksi käyttökohde

  • olla makupaloja

Toki aivan pienimmät rodut saavat niistä hieman töitä hampailleen, mutta vaatimatonta se on niillekin. Tosin, niillä on myös vaatimattomat hampaat, eikä aivan kaikilla kääpiöiden edustajille ole niitäkään. Mutta ruokaa millään mittarilla siivet eivät ole.

Maailma on aikojen saatossa muuttunut aika paljon. Kun raakaruokinta ei ollut vielä edes muodissa, niin isommilla roduilla naudan kurkunpäiden käyttöön suhtauduttiin hieman… vinoon katsoen. Jos joku jauhaa kurkunpäätä lihapötköön, niiin tuomio laaduttomuudesta on välitön.

Jos antaa kanan- tai broilerinkauloja, niin ymmärtäjiä ja muita kokemusasiantuntijoita löytyy pilvin pimein. Laatuakin kuulemma löytyy.

Tuo johtuu asioiden ja tekijöiden polarisoitumisesta koirien ruokinnassa, sekä tuplastandardeistä. Mutta poistetaan kummatkin ja otetaan käyttöön yksi ja vain yksi standardi: kalsiumin saanti.

 

kalsiumia per grammakalsiumia yhdessäkattaa koirakiloja (100 % sulavuus, tarve 80 mg/kgEP)20 kg koira (50 % sulavuus)
kanankaula (60 g)13 mg780 mg9.7 kgn. 3 kpl (189 g)
kalkkunankaula (250 g)13 mg3250 g40 kg1 kpl (189 g)
broilerinsiipi (100 g)12 mg1200 mg15 kgn. 2 kpl (209 g)

 

Kuten näkyy, niin on aivan se ja sama syöttääkö kauloja vai siipiä, niin kalsiumia on aina noin 1300 mg/100 g. Se tuo mukanaa myös sen, että aina annetaan sama grammamäärä. 20 kg koiralle saa laskea noin 200 grammaa, että saa kalsiumin  tarpeen tyydytettyä.

Se aiheuttaa toisen kysymysmerkin. Niissä kaikissa on suunnilleen sama määrä rasvaa, noin 7 %. Se tarkoittaa sitä, että rasvan saannin suhteen mennään alle tarpeen ja energialtaa ne ovat laihdutusruokaa. Jos ei pelkää sulamattoman ruston ja luiden aiheuttamia tukoksia, niin kaulojen ja siipien paras käyttökohde on laihduttavien vatsantäyttäminen. Se mihin aika monet antavat puuroa tai parsaa.

20 kg koira syö melkoisen usein keskirasvaista tai rasvaista lihaa noin 500 grammaa. Jos siitä pitäisi korvata lähes puolet siivillä tai kauloilla, niin jos ei nosta kokonaisruokaa, niin koira lähtee äkkiä laihtumaan.

Suurin henkinen ongelma minulle on hinta. Kalsiumin antoon tarkoitettu lihan sukulainen maksaa luokkaa 5 euroa kiloa. Se tarkoittaa silloin sitä, että kalsiumin lähde, joka lisäksi huonostaa ruokaa, maksaisi enemmän kuin lihat.

Tai käännetään asia näinpäin: samalla kilohinnalla saa lihasta tehtyä täysravintoa, josta saa myös kalsiumin.

Joten se mikä sinun pitää asettaa vaakakuppiin on:

  • ovatko kaulat ja siivet oleellinen osa hammashoitoa
  • haittaako se. että siivet ja kaulat vievät osan ruuasta

 

 

You are currently viewing Saako kanankauloista kalsiumia, entä siivistä?

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen