Tehdään mitä tahansa koirien kanssa, niin kaikilla on taipumusta keskittyä määrättyihin yksityiskohtiin. Siihen kuuluisaan nippeliin. Joskus yksityiskohdat ovat tärkeitä, varsinkin jos niillä on eräällä tavalla tukijalan merkitys, mutta usein samalla menetetään fokus tärkeimpään: tavoitteeseen. On aivan se ja sama puhutaanko jalostuksesta tai ravitsemuksesta, niin detalji ei ole se mihin pyritään, se mihin keskitytään eli fokusoidaan. Detalji on vain yksi legopalikka, mutta tarve on silti rakentaa jotain isompaa.
Syy siihen miksi yksityiskohdat nousevat aina spottivaloihin, johtuu yleensä muutamasta asiasta:
- yksityiskohdat ovat helpompia kuin laaja kokonaisuus
- yhteen yksityiskohtaan on helpompi keskittyä kuin kymmeneen tai tuhanteen
- asioiden lokeroimisella saadaan helpommin selitettyä asioita
Maksan onni ja autuus
Maksan tarjoama A-vitamiini on paljon käyttämäni esimerkki siitä miten kokonaisuus jää yksityiskohdan alle. Maksan annostelu perustuu A-vitamiiniin ja maksa arvotetaan A-vitamiinilla. Vaikka retinoli, se A-vitamiini, onkin suunnattoman tärkeä, niin maksan arvo tulee sen kaikista muista ravintoaineista, jotka kuitenkin useimmiten unohdetaan.
Useimmiten suositellaan naudan maksaa. Minä teen niin ja myös monet muut. Jossain välissä on syntynyt harhakäsitys, että naudan maksa on jotenkin parempaa kuin muut maksat – ja minulla on oma syntitaakkani tuonkin käsityksen itämisessä, vähintään yhtä suuri vastuu kuin maksan käytössä kerran viikossa. Mutta ei syy naudanmaksan suosimiseen ollut korkeampi A-vitamiinimäärä, vaan se oli peruste sille miksi naudanmaksaa voitiin käyttää grammoina vähemmän.
Naudanmaksan painottaminen ennen possun- tai broilerinmaksaa johtuu oikeastaan kolmesta syystä:
- paremmasta saatavuudesta
- sianmaksa haisee enemmän
- koirilla on sieto-ongelmia isomman gramma-annoksen kanssa (lue: vatsa menee sekaisin)
A-vitamiinipitoisuus on ollut vain annostelua määräävä ja pyrkimys vähäisempiin maksagrammoihin on ollut huoli koirien vatsaongelmista ja pelko omistajien luopumisesta ylipäätään maksan käytöstä oman ruokakammon takia.
Nippeli on silloin ollut A-vitamiini, joka on peittänyt alleen sen aidon asian: maksan ravintoarvon.
Tehokkuus vai määrä
Olen ollut jo pitkään huolissani siitä, että noinkohan painotin aikoinaan asioita väärin. Hukkasin itse eräällä tavalla fokuksen. Naudanmaksa ei nimittäin ole paras mahdollinen. Siinä on vain eniten A-vitamiinia grammassa. Paras saattaisikin olla se, jota huonoimpana pidetään eli broilerin maksa. Syy on taas kerran määrissä.
Jos 20 kg koiralle annettaisiin naudanmaksaa noin 4 grammaa päivässä, joka perustuu A-vitamiinin saantiin, niin siitä saataisiin esimerkiksi
Jos siirryttäisiinkin käyttämään broilerin maksaa, ja noudatettaisiin nyrkkisääntöä annetaan kolme kertaa enemmän kuin naudanmaksaa saman A-vitamiinin saantiin, niin tilanne olisikin 12 grammalla:
- rautaa 1 mg (tarpeesta 10 %)
- tiamiinia 24 µg (tarpeesta 6 %)
Saataisiin enemmän kaikkea muuta vain maltillisesti korkeammalla ruokamäärällä A-vitamiinin saannin pysyessä koko ajan samana.
Broilerin maksan saantiongelmat ovat kuitenkin arkirealismia.
Huomasitko? Puhun kokonaisuuden huomioimisesta ja miten detaljeilla eräällä tavalla häivytetään tai piilotetaan kokonaisuus. Mutta tuo esittää miksi yksityiskohtia on pakko käyttää. Ne antavat meille jonkun mittarin, jotain konkreettista mihin takertua ja käyttää. Tavoite on kuitenkin koiran ravitsemus ja terveys. Tässä kaksi erikseen nostettua nippeliä alleviivaa tavoitetta; maksaa olisi syytä käyttää enemmän.
Kahdella nippelillä annoin selityksen sille miksi broilerinmaksa voisi olla parempi vaihtoehto (enkä sanonut vielä sanaakaan sen lievemmästä tuoksusta ja mukavammasta rakenteesta). Jos olisin selittänyt käytännön tasolla nippeleitä käyttäen ja kokonaisuus huomioiden, niin minun olisi pitänyt luetella maksan kaikki tunnetut ravintoarvot ja miten ne vaikuttavat kokonaisravitsemukseen ja terveyteen. Siihen vaaditaan kirja (kyllä, minulle on runko siihen jo olemassa eikä hajuakaan saanko sitä koskaan valmiiksi).
Jos kuitenkin haluat nippelin, niin tässä sellainen: broilerinmaksaa maksaa kannattaa antaa 1,5 g/kg joka päivä.
Tavoite on valinta
Nippelit helpottavat selittämistä. Mutta on ymmärrettävä, että ne ovat esimerkkejä niistä kaikista tekijöistä, jotka tekevät sen kokonaisuuden, jonka takia maksa on terveellistä ja sitä pitäisi ehdottomasti antaa jokaiselle koiralle.
Nippelien käytössä on selvä painotusero:
- annostellaanko maksaa vähin mahdollinen määrä, jolla saadaan riittävä A-vitamiinimäärä
- annostellaanko maksaa suurin mahdollinen järkevä määrä kattavammelle kokonaisuudelle
Jos fokuksessa on A-vitamiini, niin ensimmäinen on kohdallaan. Jos tähtäimessä on maksimaalinen ravitsemuksellinen hyöty. niin jälkimmäinen on kohdallaan. Ja koira päättää kumpi tavoite on käytännön toteutuksessa oikeampi, vai onko totuus jossain siinä välissä.
Jos jätetään pois laskuista koiramaailman aloittelijat, joille kaikki on uutta sekä ihmeellistä ja ajatuksia, väitteitä sekä faktoja tulee enemmän kuin mitä aivot pystyvät hallitsemaan, niin tyypillistä Katiskan lukijaa tuskin tarvitsee kannustaa maksan käyttöön. Siltä osin maksan käyttö esimerkkinä on ehkä samanlaista ajanhukkaa, johon olen syyllistynyt raakaruokintaluennoilla kannustaessani ihmisiä raakaruokintaan; juuri sen takiahan he ovat ylipäätään luennolle tulleet, eikä aikaa olisi pitänyt hukata motivoimalla valmiiksi motivoituneita.
Maksa on vain esimerkki, nippeli, ja jos nyt keskityt pelkästään maksan ravintosisältöön koirasi ruokinnassa, niin olet hukkaamassa sen ajatuksen mitä yritän kiertäen kaartan postin bussilla Porin kautta herättää: ravitsemuksen tunnusluvut asettavat eräällä tavalla sen minimirajan, jonka alle ei saa mennä ja sen jälkeen on pyrittävä näkemään asiat kokonaisuuksina. Kuten että maksan arvo on enemmän kuin A-vitamiinin määrä ja kalan arvo on enemmän kuin omega-3 rasvahappojen grammat.
Se on vaikeaa. Minulla on vahva taipumus nippeleihin, mutta se ei tule siitä, että nippeli olisi itseisarvo. Se tulee halusta ymmärtää mitä, miksi ja milloin – kuten vaikka miksi eriväristen lihojen vaihteleminen on ajanhukkaa tai miksi broilerin rintaleike kuorrutettuna rypsiöljyllä ei tee samaa asiaa kuin sikanautajauheliha, vaikka excelissä ravintokoostumus olisikin samankaltainen.
Silti nippelin takia Suomeen juurtui ajatus antaa maksaa kerran viikossa, en minä sitä kaikesta selittelystä huolimatta kokonaisuus edellä keksinyt. Vastasin nippelikysymykseen kuinka paljon maksaa on annettava A-vitamiinin takia, ja koska se varastoituu, niin kerta viikossa annostelu riittää – hukkasin A-vitamiinidetaljiin maksan kokonaisarvon, ja ohjasin ihmisiä huonompaan tapaan käyttää maksaa.
Olen jo pitkään ohjannut puhelinasiakkaille paljon suurempia maksamääriä kuin mitä Katiskan ohjeet neuvovat (silloin kun maksa on oleellinen asia, aina se ei ole) . Se tulee maksan suuremmasta merkityksestä kuin mitä pelkkä A-vitamiinimäärä antaisi ymmärtää. Ja koska A-vitamiinin myrkyllisyys on koirilla hyvinkin suhteellista, oikeammin täysin teoreettista, niin isommat annokset ovat turvallisia.
On laskuja suurempaan maksan käyttöön olemassa toinenkin syy – mutta valitettavasti melkoisen nippelikeskeinen sekin.
Maksan A-vitamiiniin perustuvassa annostelussa on käytetty Finelin arvoja. Ne ovat kuitenkin vanhoja analyysejä ja varsinkin A-vitamiinimäärä saattaa hyvinkin olla pielessä. Tanskalaiset ja ruotsalaiset ilmoittavat alempia pitoisuuksia ja siellä nautoja kuitenkin ruokitaan samalla tavalla kuin täällä. Yhdysvallatkin ilmoittaa alempia määriä, mutta heidän arvonsa tuskin ovat vertailukelpoisia – rehut ja ylipäätään lisien käyttö on tyystin erilaista.
Tuo tarkoittaa sitä, että ehkä Katiskan jutuissakin pitäisi tarkistaa määriä.
Hyvä ruoka, parempi terveys
Heti kun koiralla on mitä tahansa ongelmia, niin nippelit nousevat valokeilaan. Ei, en aja nippelikeskeisyyden ongelmallisuudessa takaa huuhaamaailman ”kokonaisvaltaista ajattelua”, joka on käytännössä aina kokonaisvaltaista piittaamattomuutta. Tarkoitan tapaa, jossa osoitetaan yhtä ainutta tekijää, ja sanotaan sen olevan syyllinen.
Usein todellisuus on paljon hankalampi. Kyse on aniharvoin vain yhdestä tekijästä. Yleensä tekijöitä on useita ja kun rikkinäisten osien määrä ylittää koiran sietokyvyn, niin käsissä on närästystä, iho-ongelmia kuten hiivaa, suolisto-oireita…
Eläinlääkintä toki vaatii detaljeja. Ongelmaksi tulee niiden merkityksen ymmärtäminen ja siinä yksityiskohta jyrää nykyään liian usein kokonaisuuden. Lisääntyvissä määrin on alettu diagnosoimaan munuaisten vajaatoimintaa, jossa merkkinä on käytetty einen koholla olevaa SDMA:ta, kreaa tai ureaa. Siinä tuijotetaan matemaattista arvoa ja uskotaan, että se antaa abasoluuttisen totuuden. Unohdetaan kaikki muut tekijät, se ruuan ja koiran muodostama kokonaisuus, joka muuttaa laboratorioiden raja-arvoja. Yritetään pakottaa koira rajoihin, ei muuttaa rajoja sillon kun koira ei enää vastaakaan alunperin asetettuja parametrejä.
Pelkästään korkeampi lihan käyttö nostaa arvoja yli ylärajan. Se on seuraus aineenvaihdunnasta ja on aidosti merkki siitä, että munuaiset tekevät mitä munuaisten kuuluu tehdä. Ei merkki sairaudesta vain siksi, että koira ei syö eikä elä kuten raja-arvojen määrittelyt olettavat.
Eksyn hieman sivupoluille, mutta siinä ei ole mitään uutta.
Olen pitänyt suomalaisen eläinlääkinnän suurimpina ongelmina sitä, että kympin matematiikka ylittää sosiaalisten taitojen ja pyskologisen soveltuvuuden lisäksi kyvyn ymmärtää kokonaisuuksia. Ehkä pääsyvaatimuksissa pitäisikin painottaa enemmän humanistisia aineita. Sairaudet eivät ole allekkain olevia ranskalaisia viivoja tai laboratorioanalyysejä. Työkalusta onkin tullut itseisarvo.
Kun unohdetaan kokonaisuus, niin on helppo todeta ratagreyhoundin omistajalle, että vanha senkka arvolla 5,5 on normaali tai pelotella 2,5:llä omistajalta syöpädiagnoosilla löysät housuihin. Treenatulla ratakireällä valkosolut ovat aina alhaalla, kuten ihmisurheilijallakin, eikä se tarkoita leukemiaa siksi, että arvo on erilainen kuin liikaa painavalla laiskalla kotikoiralla. Silloin myös muiden koirien normaaliarvo tarkoittaa huippukuntoisella tulehdusta, ei terveyttä.
Tai kun eläinlääkäri vaati samaa koiraa yön yli tehohoitoon, koska sen hematokriitti on 62. Kotikoiralla sama arvo tarkoittaa kliinistä kuivumista, mutta greyhoundilla se kertoo kovasta kunnosta ja että koira on juuri tehnyt sprinttisuorituksen. Taaskaan sama yksittäinen arvo ei ole hyödyllinen, jos ei ymmärrä sitä kokonaisuutta ja kontekstiä, josta arvo on saatu.
Toki tässä kokonaisuuden ymmärtäminen vaatii erikoisosaamista, mutta lääketiede on erikoisosaamista. On perusvaatimus, että erikoisia asioita osataan. Jos jämähtää vain johonkin yhteen mitta-arvoon, niin taatusti epäonnistuu.
Allergia on useimmiten silmien sulkemista kokonaisuudelta ja nippeleiltä. Otetaan keksitty syy, jolla saadaan selitettyä aivan kaiken. Entisaikoina samanlainen kaiken pahan aiheuttava yleinen selitys oli huono ilma. Vielä vanhempina aikoina sellainen oli kirous. Nyt se on koiran allergia.
Olen jo pitkään vaatinut, että jokaiseen allergiadiagnoosiin pitäisi lähtökohtaisesti suhtautua hoitovirheenä. Varsinkin aina, kun diagnoosi tehdään veritestillä ruoka-aineallergiaksi ja mukana on varastopunkki – ja lääkkeeksi määrätään huijaus, jota myös anallergeniciksi tai hypo-ruuaksi kutsutaan. Mutta tuossa ei ole enää kysymys nippeleistä ja kokonaisuuksista, vaan ollaan ammattitaidottomuudessa, virheissä ja valehtelussa.
Nippelien ylivalta ruokinnassa liittyy aina sairauksiin ja mitä yritetään hoidossa tehdä. Useimmille tuttu esimerkki on hiilihydraatit ja hiiva – jos ruuassa on hiilihydraatteja, niin se ruokkii hiivaa. Väite pitää ja ei pidä paikkaansa. Sulamaton hiilihydraatti saattaa ruokkia hiivaa, koska se toimii elatuspohjana paksusuolen bakteereille. Sulava hiilihydraatti ei vaikuta mitenkään hiivaan, painoon kylläkin koiran lihotessa.
Kuivamuonan maissiin on helppo takertua, mutta mitä tehdään raakaruokitulle, joka ei saa hiilihydraatteja, ja kärsii yhtä lailla hiivasta tai suolisto-ongelmista?
Allergia on nippeliä pahimmillaan
Allergiaväitteissä nippeliteoriaan takerrutaan koko ajan. Milloin koira on allerginen viljoille, milloin herneelle, milloin jokaiselle mahdolliselle lihalle. Uusin villitys on olla allerginen kananrasvalle, kalaöljylle allergisuus alkaa olla jo eilisen juttuja – kummallekaan ei kylläkään olla allergisia. Koskaan.
Kuivamuonat ovat kokonaisuus, jonka koostumusta ei tiedetä. On täydellistä ajanhukkaa osoittaa sieltä vaikka kana ja sanoa, että tuo on syyllinen. Tai vehnä. Toki ne voivat olla ongelma, mutta ei sitä tuolla tavalla tiedetä. Syy on se, että ei tiedetä mitä se kanaksi tai vehnäksi kutsuttu ylipäätään on. Ne eivät ole koskaan samaa kuin kaupasta ostettu grillattu broileri tai kaapista löytyvä vehnäjauhoa. Ne ovat ruokana ja ruuan koostumukseltaan täysin erilaisia.
Puhumattakaan mitä ne ruuan muut osat ovat.
Aivan samalla tavalla kuin mitä sulamaton hiilihydraatti vaikuttaa paksusuolen bakteerikantaan, niin vaikuttavat kaikki muutkin. Jokainen niistä, proteiinit, rasvat ja ylipäätään sulamaton ruoka, vaikuttaa eri tavalla, mutta lopputulos on aina samanlainen. Hiivaa tai suolisto-oireita, niitä joita myös allergioiksi kutsutaan.
Jopa ruuan kalsiumpitoisuus aiheuttaa täysin vastaavia ongelmia, vaikka kalsiumille ei taatusti olla allergisia. Syy on silloin kalsiumin lähteessä ja miten se vaikuttaa esimerkiksi ruuan sulavuuteen vatsassa, joka vaikuttaa suoliston terveyteen, joka vaikuttaa bakteerikantaan, joka voi oirella vaikka sitten ripulina tai hiivana.
Jos joku nyt luulee, että raakaruokinnassa on asiat paremmin, niin valmistusaineiden suhteen ei ole. Ei kukaan tiedä mitä ruhonosia ruuassa on. Plus kun katsotaan käytännössä minkä tahansa lihatuotteen tuoteselostetta, niin siinä tuppaa olemaan yhtä paljon kysymysmerkkejä kuin kuivamuonissakin. Niitä ei vain kyseenalaisteta samalla tavalla kuin kuivamuonissa.
Siksi on niin oleellista suhtautua ruokaan kokonaisuutena. Pakettina, jonka osasiin ei voida vaikuttaa. Samasta syystä ruoka myös vaikuttaa vatsassa kokonaisuutena, ei omina osasinaan.
Tuo tuo mukanaan esimerkiksi eliminaatiodieetin hyödyttömyyden. Siinä on tavoitteena yrittää keksiä erillisillä nippeleillä selitystä sille, että aivan erilainen kokonaisuus, josta taasen otetaan yksi nippeli, on aiheuttanut koiralle ongelmia.
Koiran oman terveyden suhteen eliminaatio on aina riski, jopa uhka. Fokus ei ole yrittää selittää, että valmistajan X tekemä keuhkoa ja rustoa sisältämä yhden proteiinin lihatuote (ihan oikeasti, siinä on kymmeniä erilaisia proteiineja) ei toimi koiralle – se tiedetään jo koiran historian myötä. Fokus on saada koiralle ruokavalio, jolla se pystyy elämään loppuikänsä. Sitä eliminaatio ei tarjoa. Se ei tarjoa edes eväitä siihen.
Silloin eliminaatio itsessään on nippeli, detalji, jonka kanssa hukataan kokonaisuus: ruokakipon sisältö.
Kuivamuonilla ei voi tehdä minkäänlaista eliminaatiota. Ne ovat vain kokeiluja yhdellä ruualla. Samoja kokeiluja, joita jokainen ongelmallisen koiran omistaja on jo tehnyt lukuisia ennen saapumistaan eläinlääkärin vastaanotolle. Kun eläinlääkäri mainitseekin sanan eliminaatio myymiensä hypo-ruokien yhteydessä, niin pitäisi alkaa arvuuttelemaan, että onko kyseessä hoitovirhe vai kuluttajansuojaongelma, vai molemmat.
Tämä on tällä hetkellä todella suuri ongelma. Väitän, ilman näyttöä, että jos nyt pengottaisiin eläinlääkäriasemien potilastiedot, niin suolisto- ja iho-ongelmaisista 60 % on diagnosoitu allergikoiksi ja 30 % IBD-tyyppiksiksi, ja noissa koirissa 95 prosentille suositeltu hoito on aseman myymä hypo-ruoka yhdessä eliminaatioväitteen kanssa. Onneksi osaa saa myös edes jonkun lääkityksenkin.
Koira ruokaa varten
Ylipäätään asetelma detalji vastaan kokonaisuus on hieman abstrakti asia. Tai asennekysymys. Mitä kukakin sitten kokee nippeliksi. Yleisin väitehän lihapohjaista ruokintaa (jota myös raakaruokinnaksi kutsutaan) vastaan on nimenomaan nippeleihin keskittyminen.
On turhaa nippeliä laskea sinkin tai D-vitamiinin annostus, koska ei laske omia syömisiäänkään (paitsi bikinikauden ollessa nurkan takana) ja ruuasta saa kaiken jopa miettimättä mitä ruoka on. Maksan tai munuaistenkin miettiminen on turhaa nippeliä, koska ruuasta saa kaiken, riippumatta mitä ruoka on ja piittaamatta, että myös maksa ja munuaiset ovat sitä ruokaa. Silloin ei kylläkään olla enää missään muualla kuin pahasti eksyksissä.
Kokonaisuus ollaan aina hukattu siinä vaiheessa, kun halutaan ehdottomasti tehdä jotain. Ruokinnan täytyy olla raakaa tai sen täytyy ehdottomasti olla kuivamuonaa. Silloin omistaja keskittyy yhteen nippeliin, tässä ruokintatyyliin, omien halujensa takia. Usein väitetään, että halun perustana on koira, mutta ei ole. Halun perustana on silloin illuusio raakaruokinnan automaattisesta terveellisyydestä tai halu päästä mahdollisimman helpolla.
Jos koira on terve, niin silloin voidaan mennä omistajan halu edellä. Jos koira on sairas tai sillä on ongelmia, niin on aivan yhdentekevää mitä omistajaa haluaa. Silloin täytyy tehdä se mitä koira tarvitsee. Halu ja tarve ovat kaksi eri asiaa, vaikka usein niiden kuvitellaan olevan sama asia.
Kampaajalla voidaan maksavan asiakkaan ominaisuudessa vaatia jotain määrättyä kampausta (edellytyksellä, että ei ole aiemmin polttanut hiuksiaan permanenteilla ja kotiblondauksilla). Kun käsissä on ongelma, jota ei osata ratkaista ja tarvitaan apua, niin on täysin kestämätöntä sanella millaisen ratkaisun haluaa. Kun ei alunperin ole osannut ratkaista ongelmaa, niin mistä kumpuaa käsitys, että oma osaaminen riittää päättämään mikä apu on kelvollista?
Olen aika ajoin sanonut asiakkaille, että ei minulle makseta siitä, että kerron mitä he haluavat kuulla. Minulle maksetaan siitä, että kerron mitä heidän täytyy kuulla.
Ihmiset eivät pidä väitteestä, että suurin osa ei ruoki koiriaan sen mukaan mitä koira tarvitsee tai edes mitä sille olisi hyvä syöttää. Ihmisten ruokintavalintojen perusteena on turhan usein sosiaalinen hyväksyntä. Sen takia Facebookin ryhmien keskusteluissa niin usein innostutaan mistä tahansa, kunhan joku täysin randomi ja tuntematon henkilö vain sanoo jonkun olevan hyvää. Ei siihen muuta tarvita: ”meillä tämä on toiminut aivan mahtavasti ja Rekkukin tykkää”.
- Uhraa vapaa-aikaasi verkkoluentoon Ruokinnan idea. Siinä on selitetty miksi ihmiset tekevät ruokintapäätöksiä.
Kun kysytään, niin koiran kanssa on olemassa jokin ratkaistava asia. Pennun ruokinta on tyypillinen esimerkki.
On olemassa saatu sääntö. Joko kasvattajalta tai sitten omasta live- tai some-lähipiiristä: pentu on ruokittava kolme kertaa päivässä. Pentu alkaakin syömään huonosti, jonka takia aletaan säätämään ruokaa milloin milläkin kikka kolmosella, että saataisiin penneli syömään kolmasti.
Ruokintakertojen määrä on silloin se nippeli, joka estää näkemästä kokonaisuuden. Kokonaisuus, oikeammin fokus, on tällä kertaa pennun ruokinnan tarkoituksenmukaisuus. Ei pyrkimys saa olla jonkun mielipide ruuan tarjoamiskerroista. Pyrkimys täytyy olla saada pennulle riittävästi ruokaa. Toteutus täytyy silloin olla tavoitteelle tarkoituksenmukainen.
Tiedän erittäin hyvin, että pennun omistaja on huolissaan. Hänelle on sanottu, että ruokaa on syötävä määrätty määrä kolmesti päivässä, tai tapahtuu pahoja asioita. Ei omistajan fokus ole silloin kadoksissa, koska hän ei tiedä eikä osaa. Sen sijaan neuvojien fokus on jossain muualla kuin siinä pennussa – ja lähtökohta on, että jos kokee voivansa neuvoa, niin myös tietää.
Ongelma on siinä, että yritetään pakottaa pentukoira ruokintaan. Asian pitäisi olla juurikin päinvastoin. Ruoka tehdään koiralle. Silloin ratkaisu on hyvin simppeli. Ruokitaan vain kaksi kertaa päivässä. Tai kerran. Ja kysytään sellaisilta, jotka tietävät, että saahan pentu silloin riittävästi kaikkea tarvitsemaansa – nukkuu paremmin, kun ei murehdi.
Koira ei syö ruokintakertoja. Koira syö ruokaa. Tuohon toteamukseen voidaan sijoittaa oikeastaan mikä tahansa ja aina se pitää paikkaansa. Tärkeää ei ole mitä tekee tai miten tekee. Tärkeää on vain se mitä teolla saavutetaan. Kyllä, olen usein pragmaatikko.
Soveltamisen taika
Tiedetään mihin pitää pyrkiä. Tiedetään myös asioiden tärkeysjärjestys. Tiedetään, että toteutustapoja on useita. Siitä seuraa automaattisesti vapaus soveltaa. Minä sanoisin jopa, että siitä seuraa pakko soveltaa.
Jokainen, joka kouluttaa koiria tietää, että työkaluja täytyy soveltaa. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Ja kolmannelle täytyy keksiä jotain aivan uutta.
Siksi yksikään koulutusmetodi, joka on sidottu sääntöihin ja toimintamalleihin, ei ole koskaan toimiva tapa – kannattaa ymmärtää, että tiukat säännöt on tehty tuotteistamista varten, ei koiria varten. Kun on sopivat hienolta kuulostavat teesit ja mielellään joku muista poikkeava nippeli tai vipstaaki, niin asia on helpompi paketoida ja myydä. Eivät ne ® ja ™ merkit tyhjän takia ilmesty metodin nimeen.
Täysin sama pätee ruokintaan. Silti ihmiset ovat kautta aikain sitoneet kätensä säännöillä ja ehdottomuuksilla. Kun samaan palettiin ynnätään vielä taikausko ja vedätys, niin ollaan siinä jamassa missä barf oli – aikakauden pahin ruokintavirhe.
Ruokaa ja ruokintaa saa sekä täytyy soveltaa. Se ei tarkoita sitä, että ehdottomasti pitää keksiä pyörä uudestaan, mutta jos jokin modifikaatio toimii paremmin, niin asioita saa muuttaa.
On vain kaksi ehdotonta sääntöä:
- ruuasta saa vain sen mitä ruuassa on
- ruuasta on saatava se mitä koira tarvitsee
Ensimmäinen kohta tarkoittaa yleensä jotain eteeristä taikauskoa ja maailmankaikkeuden värähtelyä. Valitettavasti se myös tarkoittaa tässä kurjassa arkimaailmassa, että ruokien ja lisäravinteiden myyjät valehtelevat. Esimerkkejä löytyy liikaa lueteltavaksi, joten vastuu on sinulla: opettele, äläkä usko väitteitä vain siksi, että väittäjä haluaa sinulta rahaa. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että sinun on tiedettävä, että raejuustosta ei saa energiaa eikä piimästä kalsiumia koiralle merkityksellisiä määriä. Tai että mädäntyvä ruoka ei ole jotenkin terveellistä. Tai että kasvien entsyymit eivät pysty toimimaan muissa eliöissä kuin aiheuttamassa myrkytyksiä.
Toinen kohta on vielä vaikeampi, ja sen soveltaminen vaatii osaamista enemmän kuin mitä tavallisen koiranomistajan kuuluu tietää ja osata. Joten käytä hyödyksesi meitä, joiden kuuluu osata. Silti on hyvä olla hieman hajulla siitä mistä on kyse.
Koiran tarpeet ovat eräällä tavalla keskiarvoisia saanteja, jotka peruslaiskan perusterveen perusaikuisen on saatava, että se pysyisi terveenä. Tai ainakaan ei saisi pahoja puutoksia. Joten kun jutuissa puhutaan koirien tarpeista, niin niillä tarkoitetaan aina tervettä tavallista kotikoiraa. Asia mutkistuu lisää, koska tarpeet myös edellyttävät, että koira syö kuivamuonaa.
Kuivamuonan takia esimerkiksi proteiinien tarve, noin 5 g/kgME, ei pidä paikkaansa raakaruokinnassa. Tuo määrä pitää sisällään myös kasvisvalkuaista, jota on syötävä lihaproteiinia enemmän, koska se on laadullisesti huonompaa. Silloin lihapohjaisella ruokinnalla olevan tarve on alempi, koska se saa vähemmästä määrästä enemmän ja parempaa.
Sama pätee energiansaantiin, joka on suositusten mukaan jotain 350 – 550 kJ/kgME välillä tavallisilla koirilla tavallisissa olosuhteissa. Sekin perustuu kuivamuoniin ja olettaa, että ruuassa on noin 4o % hiilihydraattia. Raakaruokinnassa hiilihydraattia ei ole, joten ruokamäärää ei voida koostaa tuolla tarvekaavalla.
Molemmat arvot ovat myös sellaisia, joissa nippeli peittää koko todellisen kokonaisuuden. Ei koiran proteiinin tarvetta voi koskaan laskea. Se arvataan, jos joku numeraalinen arvo on pakko saada. Normaalilla ruokinnalla proteiinien saanti täyttyy ilman laskujakin ja jos koiralle jostain syystä tulee proteiinien vajeen oireita – esimerkiksi kuollut turkki ja hilseilevä iho – niin proteiinien laatua ja määrää on muutettava aivan riippumatta mitä tarvelasku sanoo.
Sama asia energian kanssa. Jos koira lihoo, niin se saa liikaa kaloreita. Jos laihtuu, niin liian vähän. On totaalisen yhdentekevää mitä laskenta sanoo.
Koiran kalsiumin tarve on 130 mg/kgME ja siihen lasketaan usein 50 % – 100 % imeytymisvara. Aidosti tuo tarkoittaa, että halutaan taata, että koiralla on varmasti riittävästi kalsiumia ruuassaan lihaksistoa ja luustoa varten, vaikka mikä olisi ja D-vitamiinia ei saataisi. Yliannos ei ole ongelma, koska se kerätään kakkapusseihin.
Mutta jos koiralle kalsium on ongelma, vaikka närästyksen takia, niin tuo määrä pahentaa oireita. Silloin on tiedettävä, että 130 mg sääntö on jo itsessään yliannoksen puolella ja oletus on, että D-vitamiinia ei käytetä. Mutta koska koiralle annetaan D-vitamiinia riittävästi, niin kalsiumin määrää voidaan laskea reippaastikin, koska D-vitamiini tehostaa imeytymistä.
Koiran sinkin tarve on 2 mg/kgME ja se riittää perusimmuniteettiin ja uroksen sperman valmistamiseen.
Jos käsissä on koira, jolla on selvät sinkin vajeen oireet, mm. heikkoa turkinkasvua, niin sinkin määrää on lisättävä, koska kuivamuonien heikosti imeytyvät grammat eivät riitä. Tai jos koira ei voi vatsaongelmien takia syödä sinkkiä, niin annetaan vähemmän, koska tiedetään alemmankin määrän pitävän koiran hengissä.
On siis tiedettävä nippeli. Mutta on myös ymmärrettävä mitä se tarkoittaa ja miten se suhtautuu kokonaisuuteen, jota myös kokonaisravitsemukseksi kutsutaan. Samaten on myös tajuttava mikä on tarkoituksenmukaista juuri sille koiralle.
Oikeaa suurpiirteisyyttä
Vanhan ja lähes kuolleen barffin yksi perusväittämä oli, että ainoastaan pitkän aikavälin ravintoaineiden saannilla on merkitystä, ei päivittäisellä. Väite on idioottimainen, koska suurimman osan ravintoaineiden saanti ja kulutus on nimenomaan päivittäistä. Helposti varastoituvat A-vitamiini tai D-vitamiini ovat poikkeuksia, paitsi että barffaajat ottivat A-vitamiinin usein porkkanasta, jonka beeta-karoteeni ei varastoidu ja luulivat D-vitamiinin saatavan auringosta tai turkkia nuolemalla, joista kumpikaan ei pidä paikkaansa.
Samaten myös määrien suhteen hyvin vähän käytettävät B12-vitamiini tai jodi ovat aika yksinäisiä poikkeuksia.
Aidosti pitkän aikavälin saanti pätee vain kahden ravintoaineen suhteen. Kalsiumia ei tarvita koko ajan, koska aina voidaan purkaa luustoa (tosin, barffaajien syöttämillä luumäärillä tuo ei tullut koskaan vastaan ja siinä pitikin paradoksaalisesti saada joka päivä).
Myöskään kaloreita ei tarvita joka päivä, jos läskiä on riittävästi. Mutta yleensä moinen energiavaje ei liity ruokaan, vaan että ei anneta ruokaa.
Eivät barffajat aivan totaalisen väärässä olleet. Jos asia ilmoitettaisiin, että aivan joka päivä ei tarvitse syödä terveellisesti, vaan riittää, että syö useimmiten oikein, niin asia muuttuu. Tuo kaikki tarkoittaa sitä, että voi pitää paastopäivän, jos siihen on tarvetta. Tai voi antaa pitsaperjantain nimissä koiralle broilerin koipireisiä. Tai pitää maksalaatikkopäivän karkkipäivälauantaina.
Silloin voi työntää syrjään nippelit, hetkeksi, ja harrastaa tarkoituksenmukaista ruokintaa – oikeammin, yhtä sen muunnoksista. Silloin koipireisipäivä ei palvele kalsiumin saantia, vaikka toki sitäkin saadaan, vaan hoidetaan hampaita ja koiran korvienväliä: annetaan sille jotain hauskaa syötävää.
Samaan tarkoituksenmukaisuuteen kuuluu asioiden priorisoiminen. Meille oli syntymässä parin päivän sisään pentue. Narttu lopetti syömisen. Silloin ei mietitä montako milligrammaa se saa E-vitamiinia tai mikä on ruuan proteiinien aminohappojen laatu. Ainoat asiat, joilla on merkitystä, on saada ylipäätään jotain ruokaa sisälle antamaan kaloreita ja mielellään myös hieman kalsiumia.
Yhtenä päivänä narttu söi grillimakkaraa (kyllä, grillattuna) ja pötkön maksamakkaraa höystettynä glukoosisiirapilla. Grillimakkara huijasi koiraan kalkkitabletin ja maksamakkara D-vitamiinin. Seuraavaksi meni einesmaksalaatikko, tilkka öljyä, piimää ja nakki.
Vaikka ruoka kuulostaa epäterveelliseltä, niin itseasiassa se ei sitä ole. Ei se kaikki säännöt täyttävää ole, mutta se on tarkoituksenmukaista ruokaa, joka antaa sen mitä juuri sillä hetkellä tarvittiin.
Nippelin tarkoitus
Yksityiskohtia tarvitaan. Jos ne unohtaa, niin menee aivan yhtä pahasti pieleen kuin jos ei muuta huomioisikaan. Olen joskus kiukutellut NRC-uskovaisista, jotka kuvittelevat ruuan ja ravitsemuksen olevan yhtä kuin NRC:n saantitaulukot. He eivät enää erota yksityiskohtia kokonaisuudesta.
Pienimmät tekijät määräävät pohjan, tai kehikon, jossa toimitaan. Ja toiminnan fokus täytyy olla koira. Siis aidosti, ei vain puheissa ja väitteissä. Kun nuo saa jollain tapaa balanssiin, niin alkaa olla aika vahva tekijä. Olen tuntenut pari sellaista, joilla on lähes intuitiivinen kyky rakentaa koiralleen paras mahdollinen ruokinta helpoimmalla mahdollisella tavalla, ja kadehdin heitä – en aina, mutta välillä ja yleensä silloin, kun sorrun kolmannen pallin syndroomaan eli ajattelemaan asioita liian vaikeasti mutkan kautta.
Aidostihan kyse on paljon monimutkaisemmasta verkosta. Pitää osata perusta, se nippeli. Sitten pitäisi osata soveltaa niitä niin, että saavuttaa halutun lopputuloksen järkevimmällä toteutuksella. Ja sitten pitäisi vielä ymmärtää miten kaikki eri asiat kytkeytyvät toisiinsa. Hyvä puoli on siinä, että ei tämä ole koiranruokintakeskeinen asia. Se pätee aivan kaikkeen, minä vain satun olemaan kiinnostuneempi koirien ravitsemuksesta kuin kaikesta – vaikka on se kaikkikin mielenkiintoista. 42 ja silleen.
Olen puhunut aiheesta ennenkin, ehkä hieman toisessa kontekstissä: Podcast 118: Perusta aina ennen nippeliä
