Wikipediasta:

Interleukiini-2 (IL-2) on keskeinen tekijä hankitun immuniteetin ja tarkemmin ottaen etenkin sen soluvälitteisen osan aktivoitumisessa. Soluvälitteinen immuniteetti perustuu sytotoksisten T-lymfosyyttien toimintaan, ja sen avulla elimistö puolustautuu solunsisäisiä taudinaiheuttajia, kuten viruksia vastaan.

Hankitulle immuniteetille yleisesti ottaen ja siten myös sen soluvälitteiselle osalle on tunnusomaista spesifisyys: kukin T-lymfosyyttipopulaatio reagoi vain tietyn antigeenin eli spesifisen pintarakenteen omaaviin taudinaiheuttajiin. Kun T-lymfosyytti tunnistaa antigeenin pinnallaan olevan reseptoriproteiinin avulla, tämä aktivoi interleukiini-2:a ja sen reseptoria (IL-2R) tuottavat geenit kyseisessä solussa. Lymfosyytti alkaa tuottaa sekä solunulkoiseen tilaan erittyvää IL-2:a että solukalvolla ilmenevää Il2R –reseptoria.

Interleukiini-2:n vaikutus on kasvua ja solunjakautumista kiihdyttävä, ja näin ollen johtaa aktivoituneiden T-lymfosyyttien määrän voimakkaaseen nousuun. Vaikutus on sekä autokriininen että parakriininen, toisin sanoen IL-2:n vaikutus kohdistuu sitä itse erittäneeseen soluun ja lähistöllä oleviin samanlaisiin soluihin. Vaikutus on antigeenispesifinen, sillä ne T-lymfosyytit jotka eivät aktivoituneet reaktion käynnistäneestä antigeenistä, eivät myöskään ilmennä IL-2R–reseptoria solukalvollaan.

Immunologiselle järjestelmälle on tunnusomaista myös autotoleranssi eli itsetoleranssin kehittyminen. Tällä tarkoitetaan ilmiötä, jossa immunologinen järjestelmä ei käynnistä immunologisia reaktioita elimistön omia rakenteita vastaan vaan reagoi ainoastaan elimistölle vieraisiin rakenteisiin. Autotoleranssin kehittyminen tapahtuu pitkälti kateenkorvassa, jossa elimistön omia rakenteita vastaan hyökkäävät T-lymfosyytit eliminoidaan. Tämä tapahtuu ns. regulatoristen T-lymfosyyttien (Treg-solut) avulla. Interleukiini-2 on edellytys regulatoristen T-lymfosyyttien kehittymiselle, ja tätä myötä IL-2 osallistuu myös autotoleranssin muodostumiseen.