Vielä kymmenenkin vuotta sitten kirjamarkkinoilta puuttuivat lähes kokonaan koirien ravitsemukseen keskittyvät julkaisut. Kaiken maailman pentuhoito-oppaita ja rotuesittelyitä olikin pilvin pimein. Tähän markkinarakoon Malin Ekblom tuli kirjallaan Koiran luonnollinen ruokinta.
Kysyntää ei varmastikaan hidastanut barffin ja muiden raakaruokintatapojen yleistyminen, puhumattakaan kuin kulovalkeana leviävistä koirien erilaisista allergioista, jotka alkoivat varastopunkkidiagnooseista ja tällä hetkellä ollaan päästy vehnään asti. Koirien omistajilla oli siis hätä koiristaan, sekä melkoinen epävarmuus ja -luulo kuivamuonia kohtaan.
Yleisemmän ravitsemustietouden (tai oikeammin halun) vallatessa alaa pelkät nettisivut eivät enää riittäneet. Nykyään jokaisen foorumin jokaisessa raakaruokinta- ja barf-ketjussa joku jossain vaiheessa vetäisee ässän hihastaan, tai oikeammin jokerin, koska se ratkaisee kaikki ongelmat: lue Malinin kirja. Mutta antaako Ekblomin hengentuotos ratkaisuja raakaruokkijoiden ongelmiin ja kysymyksiin, ja voidaanko sitä tituleerata suomenkielisen barf-kirjallisuuden, jos ei aivan raamatuksi, niin raamatulliseksi päänavaukseksi kuitenkin; tulkoon valo.
Kirja ei ole aivan halvimmasta päästä. Hinta vaihtelee, rahti huomioiden, mutta on hivenen alle 30 euroa. Se ei siis ole halvimmasta päästä opuksia, joskaan ei pelkän hinnan suhteen kalleimmastakaan päästä. Jokainen joka haluaa, luultavammin kykenee sen siis taloudellisesti hankkimaan. Kun kirjan saa ensimmäistä kertaa käteensä, niin ensimmäinen ihmetys nostaa päätään. Sivuja on 70 luokkaa, eikä se itseasiassa ole kirja, vaan sitä olisi reilumpaa kutsua vihkoseksi. Ensimmäinen kysymys nostaa päätään: saadaanko 70 sivuun mahdutettua koiran luonnollisen ruokinnan perusteet, ja onko sivumäärä enää hintansa väärtti.
Malin Ekblom on luontaisterapeutti, joka opiskelee (opiskeli?) kukkaterapiaa. Hän on myös käynyt yksityisen koulutuksen koirien ravintoneuvojaksi, ja myy myös alan palveluja koirien omistajille.
Vaatimukset kirjan sisällöstä, asioista, tulkinnoista ja varsinkin faktoista ovat siis korkeammat kuin kustantajan palkkaamalla ”haamukirjoittajalla”. Kun kirjaa on lukenut ensimmäiset pari sivua, niin käy hyvinkin selväksi, että Ekblom ei missään vaiheessa karista harteiltaan luontaisterapeutin viittaa.
Oma ideologia ei sinällään ole haitaksi, varsinkaan kun markkinoi omaa aatettaan, jota luonnolliseksi ruokinnaksi kutsuttu tyyli eittämättä on. Ongelma kuitenkin on, että 60-luvun ihmisten elävän ravinnon suosion jälkeen luontaispuoli ei ole ollut suuremmin kiinnostunut elimistön toiminnasta, aineenvaihdunnasta tai edes ravintoaineista tieteellisesti tutkituin perustein, vaan he ovat muuttaneet ympäröivän maailman omaan malliinsa sopivaksi. Samaan kuoppaan kompastuu Malin Ekblomkin.
Kirja on täynnä törkeitä asiavirheitä. Se rakentuu uskomuksille, joita tuodaan lukijalle väitteinä. Koirien ruuansulatus perustuu vastaaville faktoille, millä aikoinaan perusteltiin miksi junien huimaava 30km/h vauhti on liian nopea ja tappaa ihmisen. Asioita selitetään entsyymitarinoilla ja bakteeriluuloilla – tuhannen ja yhden yön tarinoissa on vahvempi faktapohja kuin Malin Ekblomin Koirien luonnollisessa ruokinnassa.
Luojan tähden – koira siis saa lihasta ruuansulatuksensa tarvitsemia entsyymejä sekä bakteereja. Ensinnäkin lihassa ei ole bakteereja. Jokainen peruskoulun läpikäynyt tietää mitä elimistölle tapahtuu, kun mihin tahansa lihakseen tulee bakteereja. Uskomushoitoihin turvautuvat ottavat siinä vaiheessa homeopaattisia pillereitä, normiväestö aloittaa antibioottikuurin tulehduksen tappamiseksi. Lihas on bakteereista steriili. Eikä elimistössä kiertele ruuansulatusentsyymejä.
On perusteltu syy, miksi haima erittää nimenomaan esimerkiksi trypsiinin esiasetetta trypsinogeenia. Trypsiini pilkkoo valkuaisaineita, ja jos sitä olisi lihaksissa, niin se ei erittelisi hauista vatsassa kelluvasta jauhelihapihvistä – kaikki pilkottaisiin. Mikä tahansa eläin olisi hyvinkin kuollut, ja imupaperiin imeytettävä eläin, jos ruuansulatusentsyymit olisivat valloillaan.
Tuo oli vain yksi kohta. Samaa löytyy kirjan ihan jokaiselta sivulta. Herää kysymys, että jos tuo on tyyppiesimerkki terveysopisto Saluksen opetuksen tasosta, niin ehkä olisi syytä lyödä pillit pussiin ja lopettaa kansanvalistus. Herää myös kysymys, että millä rahkeilla Ekblom antaa ravintoneuvontaa?
Raakaravinnon nostaminen valokeilaan on aivan hyväksyttävää, barf sen sijaan onkin toinen juttu. Mutta on vähintäänkin kummallista, että barffia täytyy ylistää keksityillä väitteillä. Kuivamuonateollisuutta pystyy nimittäin potkimaan päähän ja kyykyttämään ihan faktoillakin. Mutta on täysin epämoraalista perustella barffin ylivoimaisuutta pelottelemalla sairauksilla (ei, kuivamuonat eivät sairastuta haimaa) ja lähes lupaamalla barffin rakentavan koiralle terveet lonkat ja parantavan allergiat. No, moisiin sumutuksiin ja katteettomiin lupauksiin syyllistyvät kaikki vaihtoehtohoitojen ”ammattilaiset” – se on peruspilari.
Kirjasta puuttuu täysin kaikki ravintolaskelmat, jotka olisivat perusvaatimus, kun ruokinta rakennetaan itse. Asia ohitetaan olankohautuksella; kaikki on kunnossa kun syöttää raakaa sekaisin, ja laskeminen on turhaa, koska vain pitkä aikaväli pätee. Jos joku aloitteleva barffaaja hakee kirjasta käytännön neuvoja, niin turhaan selailee sivuja – tuttuakin tutumpi yrjölän puuro tosin neuvotaan.
Kirjan lopussa oleva lähde/linkkivalikoima paljastaa surkean totuuden; syyn, miksi vihkosta lukiessa on jatkuva deja vu-ilmiö. Pohjana on käytetty samoja suurempia barf-aiheisia web-sivuja, jotka lukee jokainen, joka erehtyy Googleen laittamaan hakusanaksi barf. Ja ihan jokaisella on samat asiavirheet, koska perustieto on kopioitu kritiikittä Ian Billinghurstin tuotoksista ruokien erilaisia sulamisaikoja myöten. Mutta taas kerran – ilman broilerin eri osien kalsiumpitoisuuksia; niitä saavat barffaajat edelleenkin kysellä foorumeilla, turhaan.
Malin Ekblomin Koiran luonnollista ruokintaa ei voi missään nimessä suositella yhdellekään ruokinnan teoriasta kiinnostuneelle aloittelijalle. Se sisältää aivan liian paljon asiavirheitä, sekä tulkinnat ja mielipiteet on meikattu wannabe-faktoiksi, siis faktoideiksi.
Sitä ei voi myöskään suositella ajanvietelukemiseksi kellekään, joka jo tietää jotain ruokinnasta ja ravitsemuksesta. Kirja herättää liikaa ärtymystä. Toki se on erittäin helppolukuinen, ja ääriliikkeille tyypillisesti erittäin mustavalkoinen, jonka ajatus on yksinkertaistettu niin paljon, että se on helppo omaksua, mutta ei sitä poikkeuksellisen isosta fontista ja sivun kokoisista kananmunavalokuvista huolimatta kannata iltalukemiseksi ottaa. Nukkumatti voipi jäädä tulematta, kun jää pohtimaan, että miksi fiktiota kutsutaan tietokirjallisuudeksi.
Floppi. Paha sellainen.
Ostin aikoinani tuon läpyskän erehdyksissäni
Kyllä, tilasin sen netistä, joten en päässyt selailemaan etukäteen.
Vielä tänäpäivänäkään en ole lukenut vihkosta loppuun, koska tökki niin paljon nuo asiavirheet.
Ostin uudenkin version. En päässyt toista aukeamaa pidemmälle. Mutta joskus vielä.
Katos vaan, siitä on tullut uusi laajempi painos.
Tuo edellinenkin on kesken… Jään ennemmin odottelemaan sinun loppuarvostelua tästä uudesta painoksesta.
Minä vuorostani en suosittele kirjaa: Villivihannekset koiran raakaruokinnassa.
Ihan mielenkiinnosta kyselen onko kukaan käynnyt näillä koiranruokinnan ravitsemusneuvojilla?
Minulla on nyt muutaman tovin pyörinyt mainos
luonnollinenruokinta.fija joku haukun ruokaremontti-kurssi jolla opin ruokkimaan koiraani luonnollisesti.Melkein uteliaisuudesta voisin tilata kurssin, mutta jos en nyt kuitenkaan. Onkohan joku ryhmäläinen tilannut kurssin?
Jos se on tasoa Malin Ekblomin kirjan tasoa niin voi unohtaa sen ainakin omalta kohdaltani.
luonnollinenruokinta on nimenomaan Ekblomin. Joten… ajattelitko, että kurssi olisi jotenkin erilainen kuin kirja
Apua!!!
En, ihan rehellisesti en katsonut kuka tuon kurssin vetäjä on.
Luin vaan tuota ruokaremontti mainosta, kun siinä selitettiin että video-opastusta ja mitä vielä ja sitten lopussa oli tuo luonnollinenruokinta-sivusto mainittu.
Ja jotenkin ne mainoksen jutut oli kuin suoraan siitä kirjasta niin sillä heitin sen.
En viitsinyt mennä sivustolle koska kun kävin perehtymässä siihen vallan werrattomaan koiranruokaan, niin nyt mulla pyörii niitä mainoksia koko ajan jossain.
Kuuntelin Ekblomin ilmaisen esittelyluennon. Samaa jauhaa edelleen. Koska hänellä oli haiman vajaatoiminnasta kärsivä ja kutiseva saku, jolle ei ollut auttanut mm. homeopatia, ja sitten hän oli törmännyt netissä tekstiin, jonka mukaan viljat ovat vaarallisia koiralle. Sitten lihalla se tuli kuntoon.
Sitten hän opetteli koirien ravitsemustiedettä – joka ei sillai kuitenkaan pidä paikkaansa.
Perustelut ovat aina samat: koiran ei kuulu syödä mautonta lisäaineilla kyllästettyä kuivamuonaa, vaan maukasta lajityypillistä ravintoa. Kuivamuonien mineraalitkin on keinotekoisia, eikä se toimi koiran kehossa. Plus tietty lisäaineet aiheuttaa allergiaa.
Säilöntäaineetkin on pahoja, vaikka ne olisi luonnollisia.
50/50-ruokinta on bullshittiä. Ihan siksi, että täysmuonat ovat täysravintoja ja antavat oikean määrän koiralle ja jos jatkaa lihalla, niin koira menee puutteeseen (älä kysy miten tuo on mahdollista, kun ne kuivamuonien keinotekoiset mineraalithan ei toimi).
Milligramman ruokuntalaskut ovat turhia, koska ruokintaa ei saa tehdä antamalla jauhelihaa ja sitten vitamiineja purkeista. Kun se ei ole luonnonmukaista.
Koira on melkein 90 prosenttinen lihansyöjä, koska se pystyy hyödyntämään hieman tärkkelystä. Kissa taasen on 100 prosenttinen lihansyöjä, joten ilmeisesti ei pysty syömään tärkkelystä. Ja taas - älkää kysykö miten se, että aivan jokainen nisäkäs hyödyntää kypsän tärkkelyksen.
Sitten tietysti puutaheinää syljen amylaasista ja sen merkityksestä tärkkelyksen sulavuudelle, vatsalaukun entsyymitoiminnasta jne.
Ruuan täytyy olla sulavuudeltaan sellaista, että paksuolen maitohappobakteereille riittää ruokaa, mutta ei sitten jollekin haitallisille bakteereille. Tämä oli minulle aivan käsittämätön ajatus, koska ei siellä ole haitallisia bakteereja ilman ruokamyrkytystä.
Koiran korvia ei kuulu puhdistaa, koskaan. Jos joutuu puhdistamaan, niin ruokinta on pielessä.
Märkä koira ei saa haista, vaan sen viereen on mukava käpertyä sohvalle pusuttelemaan (ei tsiisus…)
Oikein tehty raakaruoka antaa aivan kaikki ravintoaineet – ja taas, 10 purkkia mainittu. Silti saa käyttää täydennykseen ravintolisiä, mutta käytetään vain laadukkaita.
Ruokinta koostetaan whole prey idealla ja ei lasketa, kun se on monimutkaista, niin sitten annetaan noin kymmentä eri ruoka-aineita aika monimutkaisella systeemillä. Siitäkään ei kuitenkaan tarvitse piitata, koska saa ja voi jättää asioita pois, koska osa ihmisistäkin voi paremmin jos ei syö maitotuotteita tai hiilareita.
Sisäelimet ovat kaikki samanlaisia.
Raakatäysravinnot kelpaavat. Jostain syystä sitten niissä ne keinotekoiset vitamiinit ja mineraalit eivät ole ongelma. Ne ei imeydy vain kuivamuonista.
Sitten loikataan barffiin. Koska eläimen painosta on 10 - 15 % luuta, niin sama määrä on oltava ruuassakin. Pyydän – älkää pyytäkö minua avaamaan tuota logiikkaa, koska siinä ei ole sellaista. Se on whole pray ajattelun ihna ikiomaa keksintöä, joka on johdettu barffista. Outoa, että vastaavaa prosenttiajattelua ei sitten tarvitse noudattaa missään muussa osa-alueessa, ainoastaan luissa.
Luu on aina ja poikkeuksetta aitoa luuta. Riittää vissiin, että luuksi kutsuttu sillai niinkuin liittyy jotenkin johonkin, jota kutsutaan luurangoksi, Perustelu on niinkin vanha kuin että pakettien analyyseistä löytyy kalsiumia (se, että ohitetaan kokonaan määrät ja analyysitekniikan hauskuus tehdä se gramman annoksesta, lienee täysun merkityksellinen). Mutta onhan elämä helpompaa, kun kaulat ja siivet ovat ihan samanlainen mineraalien lähde kuin vaikka putkiluut.
Se mikä minua hieman pelotti, oli väite, että ei ole mitään merkitystä onko se luuainekseksi kutsutty jauhettu lihan joukkoon vai annetaanko erikseen.
Broikun kaulojen kanssa on turvallista totuttaa koira luihin. Ja jos niistä sitten koira oksentaa ja menee ripulille, niin se ei ole vaarallista. Sitten luut onkin vaikeaa sulatettavaa, ja sitten ne ei kuitenkaan ole. Samalla tavalla sitten siivet onkin vaarallisia isoille koirille. Paitsi että ei ole.
Kasvisten kanssa sitten alettiinkin rimpuilemaan. Tärkkelyshän ei sovi, mutta sitten sopiikin. Kuidun kanssa sitten syötetäänkin vain maitohappobakteereja ja hiivoja (äh… missähän ravintokoulutuksessa noin on opetettu?).
Sitten mennäänkin veikeisiin asioihin. Kasvikset, jotka eivät sulaneet, sitten sulavatkin ja antavat täydennystä eli ravintoaineiden saantiin. Tärkeitä ovat fytoravinteet eli antioksidantit, jotka tehostavat muiden ravintoaineiden imeytymistä.
Tuo on lähes Nobelin arvoinen oivallus ja aivan poikkeuksellista toimintaa antioksidanteilta.
Ja homma jatkuu tutulla ja turvallisella barffin aikaisilla kusetuksilla. Koska sitä hemmetin amylaasia ei ole riittävästi, niin kasvikset täytyy soseuttaa, pakastaa tai hapattaa.
Ravintolisät… jos/kun koira ei syö riittäåvästi kalaa, niin omega-3 rasvahapot on lisättävä (nyt sitten ei enää noudatetakaan sitä lajityypillistä ravintoa, sillä koskas sudet ovat ruvenneet nuottaa vetämään?). Ja koska laatu on tärkeää, niin erikseen mainitaan Nutrolin ja Effektri. Nutrolin on tismalleen samaa kuin kaikki muutkin ja Effektri on laimennettu kasviöljyillä.
EPA ja DHA ovat sitten pitkäketjuisempia kuin kasvipuolen ALA. Sanoisin, että ehkä ravitsemustiedettä opiskelleen olisi syytä kerrata uudestaan mitä ne numerot rasvahapoissa tarkoittavat ihan oikeasti.
Vaikka kaikki saatiin ruuasta, niin jodi ja D-vitamiini jäävät vajaaksi. Juu, niin tekee. Mutta jos koira syö paljon riistaa, luomua (!) tai rasvaista ruokaa, niin D-vitamiinilisää ei tarvita. Outoa, että tässä sitten teollinen valmistaminen ei olekaan ongelma.
Jos ei ole selvää, niin metsässä eläminen, maatalouden luomujärjestelmä tai rasvapitoisuus eivät nosta D-vitamiinin määrää. Tarkkaan ottaen ne laskevat.
Kun koira vaihdetaan kuivamuonasta lihaan, niin vaihto tehdään niin nopeasti kuin mahdollista, muutoin riskinä on pitkäkestoinen ripuli Syy on se, että raakaruokinnassa koiran aineenvaihdunta muuttuu, koska sen ei tarvitse enää sulattaa hiilihydraatteja, vaan se alkaa sulattamaan proteiineja ja rasvoja.
Tuota… aineenvaihdunta ei muutu, vaan ruuansulatus muuttuu. Siksi toiseksi aineenvaihdunnalla ei ole yhtään mitään tekemistä ruuansulatuksen kanssa. Ja eikö niitä kuivamuonan protskuja ja rasvoja ole tarvinnut ennen sulattaa? Ekblom yrittää selittää rasvojen käytön muuttumista sekä vatsalaukun pH:n muutosta, mutta hän ei ymmärrä mitä siinä tapahtuu ja selittää siksi ihan höpöjä.
Lihaan siis vaihdetaan nopeasti. Sen sijaan ruokavalion laajentaminen tehdään hitaasti. Jostain syystä se koiralle luonnollinen ja lajityypillinen ruokavalio onkin koiralle aika hankala, joten totutellaan – onkohan sekin aineenvaihduntakysymys?
Tuo vaihto sitten vie viikkoja, jopa kuukausia.
Jos koira oksentaa uutta ruokaa, niin se johtuu tottumuksesta.
Kuivamuona sitten turpoaa vatsassa, vaikka se olisi turvotettua, ja sen takia hukataan nestettä. Tuohan ei pidä mitenkään paikkaansa.
Jos koiran vatsa menee sekaisin lihaan siirtyessä, ja kakka haisee ja siinä on limapussi, niin se on ihan normaalia ja on vaihteeksi taas tottumuskysymys. Se korjataan sitten ylläripylläri maitohappobakteereilla tai (teollisella) kuidulla kuten Canikurilla.
–
Eli ihan samaa kuin aina. Ei yllätys.
@Jagster käy hyviksesi katsomassa sukokan kasvattajapäivien ohjelma.
.
Etenkinkin se ruokinta luennoitsijan esittely
Just. Sanotaan näin – hyvin on onnistunut pitämään intohimonsa irti jakamastaan huuhaasta.
Ei ole mikään salaisuus, että pidän Sukokaa yhtä turhana kuin Kennelliiton kasvattajakursseja. Enkä näe edelleenkään mitään syytä muuttaa käsitystäni.
Tein uuden ketjun näille, koska tätä sontaa tulee muutama joka viikko.Siirsin aloituksen ketjuun, johon se paremmin sopii.Aloitetaan tuoreimmasta:
Koska huuhaadiplomineuvojalla ei ole perustiedot hallussa, niin…
Tämä on taas tätä
Katiskan kommentteja 16.1.2011
—
Minulle tiedon hankkiminen sinällään on itseisarvo, jopa disinformaation. Joten kyllä se lainata kannattaa – ostaminen onkin asia, jotka kannattaa harkita pidempään. Kunhan pitää mielen ja järjen avoimena lukiessaan. Ja samalla pohtii, että miksi joku väite heitetään. Siitäkin oppii, yllättävän paljon
Se kysytty Hellemannin ja Marjetan kirja on tämä:
Katiskan kommenteista 17.1.2011
—
Toki saa, mutta jokainen tietää, että olen hemmetin hidas vastaamaan maileihin. Joko en edes huomaa niitä, tai sitten unohdan koko jutun. Sorry vaan kaikki, jotka joutuivat odottamaan puoli vuotta tai eivät ole koskaan saaneet vastausta. Mutta syy ei ollut minun – vanha tuttu tuli käymään, tuli tulva, heinäsirkkoja, maanjäristys…
oikeassa olet, kestävyyspuoli on pahasti jäänyt huomioimatta. Aika pitkälle siksi, että alunperin tämä yritelmä syntyi greyhoundien tarpeisiin, eli sprinttereille. Ja olen myös hiukan epävarma, koska olen suunnattoman vähän tehnyt käytännön ruokintaa aerobisille koirille. Mutta uskon, että homma toimii hyvin pitkälle samalla tavalla kuin sprinttereille, paitsi että proteiineille ei ole yhtä paljon vaatimuksia (aerobinen, pitkä rasitus aiheuttaa vähemmän kataboliaa, koska happamuus ei nouse yhtä korkeaksi), mutta sen sijaan rasvalle – määrässä ja laadussa – on huomattavan kovatkin vaatimukset. Mutta tuossa ne käytännön erot sitten taisivat ollakin.
Mutta jos joku kokee haluavansa kirjoittaa aiheesta, niin vapaasti vaan. Kyllä tänne kirjoittajavieraita mahtuu. Kunhan tietää mistä kirjoittaa, ja kestää kritiikkiä
Katiskan kommenteista 2.3.2011
—
Oikeaoppisuus on hiukan laaja käsite
kannattaa seurata eri barf-foorumeita (barf-suomi kotimaisista) ja rakentaa sitten ihan omanlaisen systeemin.
Mutta neuvoisin aloittamaan Hellemannin ja sen-toisen-jonka-nimeä-en muista – Marjeta? – kirjasta Koiran ruokinta. Lyhyt esittely löytyy Katiskasta. Se on hyvä perusteos ihan yleisiin asioihin, jotka eivät ole ruokintatavasta riippuvaisia. Sen jälkeen, mutta vasta sen jälkeen
En ole törmännyt yhteenkään järkevään barf-kirjaan. Valitettavasti. Mutta jos jollakulla on tiedossa, niin mielelläni kuulisin. Liikaa ei saisi olla uskomuksia, ja mielellään analyysit barffaajien edes eniten käyttämistä raaka-aineista.
Olenpa ollut tuolloin kiltti ja kohtelias. Nykyään toteaisin, että ”oikeaoppinen” barf on ruokintavirhe, mutta jos raakaruokintaan haluaa apuja, niin Katiskan selaaminen on erinomainen vaihtoehto.