Ruokintapäiväkirja

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:6.2.2020
  • Artikkelin kategoria:Koira

Kaikkien ruokaongelmien, oli ne sitten hiivaa, kutinaa, suoliston löysyyttä, allergia, selvittämisessä ruokavalio on kaikki kaikessa. Se ei kuitenkaan auta, jos mukana ei ole

  • suunnitelmallisuutta
  • ruokintapäiväkirja

Suunnitelmallisuus on vaikein asia, koska se edellyttää jotain käsitystä siitä mikä on todennäköisin aiheuttaja. Sen jälkeen olisi vielä osattava päättää, että miten ongelmia lähdetään selättämään. Ruokintaongelmien ratkaisuja on käytännössä mahdotonta selittää Katiskassa. Se johtuu siitä, että koirat ovat yksilöitä ja se mikä toimii yhdelle, sairastuttaa toisen. Siksi käytettävät työkalut joudutaan miettimään koiran historian kautta: mitä se on ennen syönyt ja mitkä ruoka-aineet ovat varmuudella olleet ongelmia.

Kannattaa muistaa kaksi asiaa:

  • nykyinen ruoka ei toimi, joten se on muutettava
  • kukaan ei pysty antamaan taikatemppua tai kikkaa, jolla oireet saadaan heti pois

Tuo tarkoittaa sitä, että jos tilaat puhelinajan, niin aika harvoin kykenen osoittamaan selvän syyn. Sen sijaan pystyn esittämään potentiaalisia ongelmakohtia sekä miten niitä yritetään selvittää.  Yritetään löytää sitä suunnitelmallisuutta. Omistajan harteille jää varsinainen työ.

Hiivan hoito on hidasta

Hiivakoiran kohdalla yritetään karsia minimiin kaikki sulamaton ja vahvistaa immuniteettia. Immuniteetin rakentaminen

on ehkä se epätoivoisin temppu. Tai ei se epätoivoa ole, mutta varmuus toimivuudesta on enemmän jossittelua kuin aitoa asiaa. Enemmänkin pyritään varmistamaan, että ainakaan niistä ei paraneminen ole kiinni.

Se mikä tehdään, on ruokavalion järkeistäminen:

  • keskitytään sulavuuteen
  • karsitaan huonolaatuinen liha, rustot ja mahalaukku
  • usein yritetään saada koira lihomaan, joten rasvaa mietitään paljon, niin laadussa kuin määrässä

Hiivan ongelma on siinä, että se ei läheskään aina ole ruuasta johtuva, vaikka ruoka saattaakin pahentaa tai auttaa. Paljon vaikuttaa sekin, että missä hiivaa on: varpaissa, korvissa vai genitaalialueilla. Siksi täytyy miettiä myös ulkoiset tekijät, kuten kelit ja sateet. Stressi on myös altistava tekijä. Nartuilla, ja joskus nuorilla uroksilla, kiimakierron tai puberteetin hormonisekoilut voivat myös olla hiivan takana – jolloin asian tasaantuessa meillä on Facebookissa omistaja, joka vannoo hiivan parantamisessa viimeisen käytetyn ravintolisän tai ruuan nimeen.

Kun kysyn puhelimessa miten säätila vaikuttaa, niin vastaus on yleensä hyvin epävarma kyllä… ei… ehkä… en tiedä. Saatetaan todeta, että viime syksy oli vaikea. Varmasti olikin, koska (myös) syksy 2019 oli sateiden takia vaikea kaikille hiiva-altteille koirille. Kärki on siinä, että ei tiedetä varmuuteen asti.

Ehkä tärkein ymmärrettävä asia on, että eliminaatiota ei tehdä. Kaikki panostus tehdään sopivan ruuan löytämiselle. Tuossa on selkeä ero. Eliminaatiossa pyritään löytämään yksi yksittäinen ruoka-aine, joka aiheuttaa ongelmia. Siinä tehdään diagnoosia ja se vie aivan tolkuttomasti aikaa oikein tehtynä – eikä yleensä auta, koska aidosti ei löydy varsinaista ruoka-ainetta, joka olisi ongelmien takana – se, että löytyy sopimattomia ruokia on aivan eri asia, eikä liity mitenkään eliminaatioon.

Sopivan ruokavalion etsiminen on ratkaisukeskeinen tie. On aivan se ja sama, että harvoin kyetään osoittamaan selkeää syytä oireille. Ruokavaliota etsiessä löytyy ruokia, jotka eivät sopi, mutta ei tiedetä mikä niissä ei sovi. Kun vihdoin löytyy ruokavalio, joka tappaa hiivan tai ainakin pitää sen kurissa, niin tyydytään siihen ja lopetetaan testailu. Matkan aikana opitaan myös hiivan ulkoinen hoito, joka on taatusti yhtä tärkeää kuin ruokavalio, ellei aika ajoin jopa tärkeämpi työkalu.

Närästys on nopea kokeilla

Närästys on toinen vahvasti ruokaan liittyvä asia. Närästyksen perussyy ei yleensä koskaan ole ruoka, vaan se löytyy tavalla tai toisella vatsalaukusta, joskus myös aivan muualta, kuten haimasta, sapesta tai suolistosta. Mutta närästykseen ei ole tehokasta lääkettä, vaikka osa apua saakin närästyslääkkeistä, vaan hoito on aina ruokaperusteinen. Silloin on selvitettävä vaikuttaako närästykseen

  • ruoka
  • ruuan määrä
  • ruokinnan aikataulu
  • stressi
  • muut sairaudet
  • ulkoiset tekijät

Useimmiten vaihdetaan ruoka, hieman sen mukaan miten närästys käyttäytyy. Yleisimmät oireita aiheuttavat poistetaan:

  • kalsium
  • sinkki
  • kalaöljyt
  • muut lisätyt öljyt
  • merilevä
  • rustot ja luut

Närästys on eräällä tavalla helpompi selvittää kuin vaikka hiiva. Hiiva voi lähteä oireilemaan vasta viikon kuluttua, ja sen ulkoinen hoito vie äkkiä toisen viikon. Närästys oireilee aina enintään 12 tuntia syömisestä. Ihan siksi, että ainoastaan vatsassa oleva ruoka voi närästää. Siksi testejä ja kokeiluja voidaan tehdä nopeaan tahtiin, jopa muutos per päivä. Mutta yleensä siksi, että saadaan poistettua ulkoisen tekijän vaikutus, niin kokeillaan pari päivää – jos kohtaus ei ole paha.

Osaa koiria närästää ruuan puute. Kärjistynyttä tyhjän vatsan oksentelua siis. Tuon ihmiset osaavat yleensä ratkaista itsekin: annetaan hiukan ruokaa.

Korjaa mitä tahansa ruokintaongelmaa, niin ohje antaa ainakin kaksi kuukautta jotain ruokaa, että koira tottuu siihen, on täysin väärä ja myös vaarallinen. Minua ei suuremmin kiinnosta, että tietääkö moisen ohjeen antaja neuvonsa riskit ja ongelmat – se, että ei tiedä eikä osaa, pitäisi olla vahva syy olla neuvomatta toisia – vaan reaktio on useimmiten välitön ja jyrkkä tuollaiseen törmätessäni.

Ruokaa kokeillaan pääsääntöisesti maksimissaan viikon, jos se ei aiheuta välittömiä ongelmia. Jos ruoka ei paranna eikä pahenna, niin siinä voidaan pysyä eräällä tavalla pohjana tai takaporttina, jos se antaa muutoin paremman ravitsemuksen kuin edeltävä viritys.

Asiat muistiin

Koko ajan kokeillaan erilaisia asioita ja haetaan sellaista ruokien ja lisien kombinaatiota, joka

  • parantaa oireet
  • lievittää oireita

Varsinkin viimeinen kohta on ihmisille vaikea hyväksyä. Ymmärrettävää, sillä koirasta toivotaan tervettä. Silti jossain vaiheessa tullaan tilanteeseen, jossa aletaan keskustella aiheesta kuinka kauan kannattaa testaikuja tehdä, koska koira on kroonikko. Osalla koirista on pysyvä ongelma aivosähkön kanssa ja niillä on epilepsia. Osalla koirista on pysyvä ongelma haiman toiminnan kanssa, ja niillä on diabetes. Osalla koirista on pysyvä ongelma vatsan, suoliston tai vastustuskyvyn kanssa, ja niillä on hiivaa, vatsan löysyyttä tai närästystä.

Mutta ennen kuin tiedetään mikä auttaa, mikä ei ja kuinka paljon ylipäätään jokin on auttanut tai pahentanut, niin asiat on oltava muistissa.

Suurin osa ei kykene luotettavasti kertomaan miten koira on viikko sitten reagoinut, ja yksikään ei kykene yhdistämään asioita kuukausi taaksepäin. Omistajat ovat jo kokeilleet erilaisia ruokia, mutta ei olla hajullakaan, että mitä ruokaa koira itseasiassa söi 6 viikkoa sitten. Jossain vaiheessa on ollut helpompaa, kunnes paheni, mutta ei kyetä kertomaan koska se parempi vaihe edes oli ja mitä silloin tehtiin.

Ihmisen muisti on lyhyt ja totaalisen epäluotettava. Siksi asiat on kirjoitettava muistiin ja käyttöön tulee ruokapäiväkirja.

 

Ruokintapäiväkirja 1

 

Ruokintapäiväkirjan tärkeimmät muistettavat:

  • käytetään kuukauden kattavaa seinäkalenteria
  • merkitään vain muuttuneet asiat
  • merkitään vain olennaiset asiat
  • arvioidaan oireet
  • kalenteri myös täytetään joka päivä

Älä käytä sähköistä. Minullakin on koko elämä digitaalisena, mutta asioiden hahmottamisessa mikään ei voita paperia ja asian hukkaamisessa mikään ei ole niin tehokas kuin tietokoneen näyttö – no, puhelimen näyttö on vielä kehnompi.

Älä kirjoita esseitä tai päiväkirjaa. Niitä on mukava selailla aikojen kuluttua ja muistoihin moiset ovat arvokkaita. Mutta niitä ei pysty käyttämään asioiden laajojen yhteyksien hahmottamiseen.

Älä laita muistiin yhtään enempää kuin on pakko. Mitä enemmän sinulla on kalenterissa tekstiä ja dataa, niin sitä hankalampi sitä on hahmottaa. Aika harvoin on olemassa sellaista kuin liikaa tietoa, mutta tässä liika on hyödytöntä.

Älä fuskaa päiväkirjan täytössä tai valehtele itsellesi, että teet sitten huomenna. Joko teet tai et tee, mutta välimuotoa ei ole.

Jokainen roskisfima ainakin toimitti seinäkalenterin vuoden vaihteessa. Melkoinen osa rotu- ja harrastusyhdistyksistä tekee moisen ja oamn yrityksen tukeminen rahallisesti yli jäsenmaksun ei ole periaatteessa koskaan väärin – ainakaan silloin, kun hankinta on vapaaehtoinen. Jos sinulla ei ole kuukausikalenteria tallessa, niin ainakin Wordissä moinen löytyy valmiina pohjana – printtaa se.

Ruokintapäiväkirjan käyttö

Ruokintapäiväkirjan idea on, että yrität löytää siitä säännönmukaisuuksia. Kuvakaappauksessa sellainen olisi märkä ja kylmäkeli, mutta ei agility. Koska oireet vaihtelevat, mutta perusruoka on pysynyt koko ajan samana, niin silloin itse ruoka ei olisi ongelma. Kaappaus on aidosta tapauksesta ja siinä närästys hoidettiin pukemalla koira mantteliin, joka suojasi vatsan – omistaja ja koira kumpikin siirtyivät tuulipukukansaan.

Läheskään aina asiat eivät selviä noin helposti, mutta ymmärtänet idean mitä haetaan ja miksi.

Pisteytä oireet. On makuasia miten sen tekee, mutta minulle helpoin tapa on asteikko 0 -3:

  • 2 = lähtötilanne
  • 1 = lievempää, mutta jotain kuitenkin
  • 3 = ei toimi, onko lähdettävä johonkin tai ei enää koskaan tätä
  • 0 = oho, onko minulla terve koira

Riippuu tilanteesta, että merkitseekö ruokinta kerrallaan vai illalla viimeiseksi eräällä tavalla päivän fiilikset. Pääasia, että mittaat koko ajan samalla tavalla.

  • Närästävillä ehkä ruokinnan jälkeinen tilanne tai miten yö sujui
  • Hiivakoirilla vaikeampaa, mutta ehkä per päivä korvien hajun tai varpaiden välien mukaan
  • Suolisto-ongelmaisilla päivän ”kokonaissaldo”

Älä merkitse makupaloja, jos käytät niitä palkkana. Merkitse mieluummin koska olet treenannut – jos treenaat joka päivä, niin merkitse vain laiskottelupäivät, koska merkitään vain muuttuneet asiat.

Teet ruokintapäiväkirjan miten tahansa, niin tee se niin, että

  • se on helppo
  • ymmärrät merkinnät vielä ensi viikollakin

Sanoinko jo, että täytä kalenteri joka päivä?

 

 

You are currently viewing Ruokintapäiväkirja

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen