Lisäravinnekauppiaat ovat ikiajat vedättäneet asiakkaitaan. Kun mukaan otetaan luontaistuotekauppa, niin siirrytään turhan usein huijauksiin. Kun keskitytään hyvinvointimarkkinoihin, niin toimiva luonnehdinta lienee ihan suoranainen valehtelu.

Yksi vedätyksen muoto on mainostaa jotain, joka on tuotteessa jo itsessään. Irlannissa nauroin vatsa kippuralla light-kivennäisvesiä, joissa oli 0 % rasvaa laput kyljessä. Koiramaailmassa tutuin sellainen on kalsiumin ja fosforin suhde, Ca/P.

Kalsiumin ja fosforin suhdetta ei tarvitse edes miettiä. Sillä ei ole mitään merkitystä. Mutta kun kalsiumia laitetaan koiran ruokaan sellainen määrä, että kalsiumin tarve tyydyttyy, niin Ca/P on automaattisesti niissä rajoissa, että Ca/P on oikeissa rajoissa.

Koska kalsiumin määrä vaihtelee merkeittäin sen mukaan paljonko sitä on lisätty tai paljonko luuta on kuivamuonassa, niin suunnilleen jokaisessa ruuassa on erilainen kalsiumin ja fosforin suhde, jota jokainen mainostaa optimaaliseksi.

Tietenkään Ca/P-suhteella ratsastaminen ei sinällään ole edes synti. Sehän on ruuassa ja se mikä luvataankin. Kyse on lähinnä mielikuvamarkkinoinnista ja niin kauan kun se edes keskittyy omaan tuotteeseen, niin ehkä ollaan hyväksyttävän rajoissa. Tosin Dagsmark aloitti negatiivisen markkinoinnin[ref]Kauppalehti 21.2.2020: Koiranruokafirma arvostelee Mustia ja Mirriä koko sivun mainoksessa Helsingin Sanomissa – Musti ja Mirri: ”Mainoksessa on väärää tietoa” Suomessa. Tilanne: 2.2.2020[/ref].

Toki he perustelevat sitä kuluttajien halulla tietää ruuan raaka-aineiden valmistusmaat[ref]Dagsmark 28.1.2020: Koiranomistajat haluavat tietää koiranruokansa valmistusmaan. Tilanne 2.2.2020[/ref], joka sinällään on validi pointti, mutta ongelma on siinä, että ei kuluttaja aidosti jäljitettävyyttä saa Dagsmarkiltakaan.

En minä edelleenkään tiedä mistä heidän raaka-aineensa on kotoisin ja miten vastuullisesti ne on tuotettu. Kotimaisuus ei ole tae mistään muusta kuin lyhyemmista rahtimatkoista, mutta nyt Dagsmark kääntää valokeilaa siihen aidosti koiranomistajien esittämään kysymykseen: mikä on raaka-aineiden laatu.

Kyse on siitä, että Dagsmark ei oletettavasti kehnolla markkinaosuudellaan tyytynyt enää positiiviseen mielikuvamarkkinointiin omien tuotteiden suhteen, vaan aloitti – minusta täysin perusteettoman – negatiivisen mielikuvamarkkinoinnin vähittäismyyjää ja toista valmistuttajaa kohtaan (ihan oikeasti, kaikki me tiedetään, että kohde valikoitu siksi, että ette saaneet tuotteita sinne myyntiin; Golden Eagle, Jahti&Vahti jne. jätettiin tarkoituksella pois).

Mielikuvat ovatkin vahvin myyntivaltti, heti suorien valheiden ja antaa-ymmärtää-mutta-ei-ymmärrä-antaa väitteiden jälkeen. Jos ette usko, niin vilkaiskaa minkä tahansa kuivamuonasäkin painatusta ja lupauksia. Jos vieläkin on epäilyksiä, niin suuntaa seuraavaksi naisten kosmetiikkaan.

LIsäksi on muistettava, että käytännössä aivan kaikki rehujen terveysvaikutukset ovat puutaheinää. Osa täyttää lain minimivaatimukset, ollen silloinkin ihmispuolella laittomia, mutta laki ei vaadikaan, että funktionaalinen rehu olisi oikeasti funktionaalinen.

Raisio maksoi aika paljon kolesterolimargariinistaan, kun taasen Hills, Royal Caninin ja kaikki muutkin maksoivat vain reseptiikan hinnan omista funktionaalisista ja lääkinnällisistä ruuistaan. Ja eläinlääkärien mielestä se on ihan ok, jopa kannustettavaa.

Yksi mielikuvamarkkinoinnin tapa on myydä tuotetta kohderyhmän mieltymysten mukaan. Vilkaiskaapa vaikka jalkinemainoksia riippuen siitä, että onko kohderyhmänä itä-suomalainen metsästäjä vai uusimaalainen ulkoilija.

Sama löytyy koirien kuivamuonistakin, kun vilkaistaan metsästäjien norjanharmailleen ja jämpteilleen syöttämiä eväitä vastaan ilmastotietoinen vastuullista kulutusta harrastava kaupunkilainen.

Siksi ei liene yllätys, että markkinoilta löytyy myös vegaaninen C-vitamiini. C-vitamiini on aina vegaanista. Poikkeuksetta.

Toki tiedän, että vegaanius liittyy kapselointiin eikä siinä ole silloin liivatetta. Mutta se, että nimenomaan C-vitamiinia mainostetaan vegaanisena, on kestämätöntä. Se, että moista mainostetaan myös lisäaineettomana, on tismalleen samaa kuin anglojen rasvaton kivennäisvesi.

Tosin saan orastavaa päänsärkyä siitä, että C-vitamiini, joka on itsessään lisäaine, mainostetaan lisäaineettomana. Hiukan vegaanisuuden ideaa kampittaa myöskin muovipurkki, mutta ehkä vain minä olen tässä se ongelma.

Lisäravinnemarkkinat ovat aina mielellään käyttäneet teollisuuden lisäaineita, koska ne ovat halpoja sekä isoissa määrin saatavilla vaivatta. Se, että niistä ei sinällään useinkaan ole apua, on toinen juttu.

Nyt muistettava se, että lisäaineet eivät saa muuttaa syöjän ravitsemustilaa. Siksi säilöntään käytetyt antioksidantit eivät saa olla olleellisin määrin vitamiiniaktiivisia. Jos lisäaine vaikuttaa ravitsemukseen, niin silloin täytyy käyttää merkintöjä vitaminisoitu, mineralisoitu, lisättyä D-vitamiinia jne.

Jotta tuo saataisiin varmistettua, niin ravintoihin lisättäville E-koodillisille aineille on määrätty enimmäissaannit.

Magnesiumoksidi (E530) on happamuudensäätely- ja paakkuuntumisenestoaine, jolle ei ole määrätty ihmisille ylintä saantia. Se on käytännössä myrkytöntä suurissakin määrissä, mutta isoilla annoksilla sitä käytetään laksatiivina.

Kaliumsitraatti (E332) on sitruunahapon suolo ja happamuudensäätelyaine. Sille ei ole enimmäissaantia, koska se ei käytännössä imeydy, mutta viinihapon suololl, kaliumtartraatille, sen sijaan on 30 mg/kg/vrk enimmäissaanti. Vastaavia esimerkkejä on useita.

Eräällä tavalla luovin esimerkki teollisuuden lisäaineiden siirtämisestä muuhun käyttöön ei ole Symppiksen maustepanta, jota myydään punkkihäätöön. Se löytyy kummajaisesta nimeltään rasvaliukoinen C-vitamiini.

Se imeytyy myyjän mukaan tehokkaammin kuin vesiliukoinen C-vitamiini sekä rasvaliukoisena varastoituu. Lisäksi saadaan aikaiseksi terveysväite, jonka mukaan se auttaa tavallista C-vitamiinia paremmin niveliin.

En puutu terveysväitteeseen, joka haiskahtaa vahvasti laittomalta, koska Ruokavirastolla on viranomaisvelvollisuus valvoa, tutkia ja puuttua asiaan – mutta ei heitä taida kiinnostaa.

Ihmetellään rasvaliukoisuutta. Meille kaikille on aina opetettu, että C-vitamiini on vesiliukoinen.

C-vitamiinia (kuten suurinta osa muistakin aineista) ei voida varastoida ja kuljettaa puhtaassa muodossa, koska ovat on liian epästabiileja. Aine hapettuu ja kuolee, valon sekä ilman vaikutuksesta. Sen takia aineet ”pakataan” joko suolomuotoon tai suolomuoto johonkin muussa käytössä (kuljetuksessa, varastoinnissa, lopputuotannossa) näppärämpään. Mutta tässä on eri kusetuksesta kyse kuin kutsua suolomuotoa perusaineen nimellä.

Se mitä kutsuttiin rasvaliukoiseksi C-vitamiiniksi on L-askorbyyli-6-palmitaatti, ei C-vitamiinia eli askorbiinihappoa.

L-askorbyyli-6-palmitaatti ei ole C-vitamiini, vaan palmitiinihapon esteri, jossa esteröinti on tehty askorbiinihapolla. Osa siitä kyetään rasvahapposynteesissä maksassa palauttamaan askorbiinihapoksi, jolloin se on ihan samalla tavalla vesiliukoinen ja varastoituu sen minkä varastoituu maksaan.

L-askorbyyli-6-palmitaatti tunnetaan paremmin merkinnällä E304 ja se on (huomattavan) halpa ruokateollisuuden happamuudensäätelyaine, jota käytetään rasvapitoisissa tuotteissa. Hyväksyttävä päiväsaanti on 1,25 mg/kg/vrk

Kun tuo kaikki yhdistetään, niin rasvaliukoisena C-vitamiinina myytävä tuote on aidosti rasvahapon suolo, josta osa voi määrätyissä tilanteissa muuttua elimistössä aineenvaihdunnassa C-vitamiiniksi.

Etäinen yhtymäkohta C-vitamiiniin löytyy sen valmistuksesta, jossa käytetään askorbiinihappoa, palmitiinihappoa ja sterariinihappoa – kaksi viimeistä ovat rasvahappoja.

Pidän mielenkiintoisena myös väitettä, että L-askorbyyli-6-palmitaattia voisi antaa C-vitamiinin saantiin vähemmmän kuin C-vitamiinia – eli yksi ainesosa pelkistyessään lisääntyisi; ikiliikkuja on keksitty (oikeastí sen keksi Back On Track, jotka saavat lämpöenergiaa ilmaiseksi).

Joskus on sanottu, että tilaston aste-ero on vale – emävale – tilasto. Sekin saattaa pitää paikkaansa, mutta vahvemmin se toteutuu ajatuksessa vale – emävale – ravinto/terveysväite.