Kaffepaussin aika on koira-aiheinen podcast-sarja ja oppaana toimii aina Jakke Lehtonen. Alunperin se oli rakennettu videolla vlogiksi. Aiheina ovat aina koirat, välillä asiaa ja välillä vähän kevyemmin.
Urheilukoira tarvitsee perusruokintaansa samat lisät kuin kotikoira, mutta enemmän. Siihen päälle on käytettävä myös palautumisen tehostamiseen lisäravinteita. Varsinaisen suorituskyvyn buustaamiseen ei ole kuin kolme lisäravinnetta: kreatiini, beeta-alaniini ja bikarbonaatti — ja niistäkin on apua vain anaerobisessa rasituksessa, kun käytetään lyhytaikaisesti räjähtävää voimaa ja huimaa nopeutta.
Koiralle ei saisi antaa makupaloja, koska se lihoo ja oppii kerjäämään. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. Koira kerjää luontojaan aina, ilmentymä vain vaihtelee. Koiran lihomisen aiheuttavat liiallinen ruoka ja välipalat, ei pienet snacksit.
Lehtien otsikoita ei saa uskoa. Ei koirauutistenkaan. Ja sekarotuiset eivät ole rotukoiria terveempiä tai sairaampia, koska ei ole olemassa sellaista yhtenäistä ryhmää kuin sekarotuiset tai rotukoirat.
Kommentit pois päältä artikkelissa 137: Terveemmät mediasekarotuiset (podcast)
Koirien ruuansulatusongelmat ja suolistosairaudet näyttäisivät lisääntyvän. Onko syy kasvattajissa ja/tai pennut on rikotaan jo pienenä niin pahasti, että niitä ei saa korjattua?
Kommentit pois päältä artikkelissa 136: Vuolaanavirtaa suolisto-ongelmia (podcast)
Ihmisillä on vastuu koiransa hoidosta. Vastuuseen kuuluu olla rähjäämättä neuvoja antaville ja vasta myöhemmin päättää mikä neuvo ehkä auttaisi. Maalaisjärkeäkin saa käyttää.
Koirien ripuli on useimmiten ärsyttävä, mutta vaaraton. Se hoidetaan kuin ihmisten vatsatauti, mutta usein paasto on helpoin. Vakavassa veriripulissa tai jos koira kuivuu oahasti, on syytä kiirehtiä eläinkääkäriin.
Koiran närästys voi olla myös stressipohjaista. Silloin vatsa- ja suolisto-ongelmien aiheuttaja on omistaja, harrastukset ja asuinpaikka. Niiden muuttaminen voi olla mahdotonta ja tärkein työkalu on ruoka. Silti koiralta ei saa vaatia liikaa.
Kommentit pois päältä artikkelissa 131: Ympäristö, stressi ja koiran närästys (podcast)
Koiran lihasvenähdys tai revähdys vaikuttaa aina vakavalta, koska koira ontuu. Aidosti kyse on kohtuullisen helposta tapaturmasta, ja suurin kysymysmerkki on, että tuleeko siitä koskaan enää harrastuskoiraa vaikka agilityyn.
Kommentit pois päältä artikkelissa 130: Koiralla on venähdys tai revähdys (podcast)
Venla on valeraskas ja tällä kertaa se ilmenee nirsoutena. Koiran nirsous voi johtua närästyksestä, tai suolisto-oireista. Se voi olla myös anoreksiaa, vapaaehtoista syömättömyyttä.
Kommentit pois päältä artikkelissa 129: Venla, päivä 588 (podcast)
Koiran munuaisten vajaatoiminta on vakava sairaus, jota yritetään hillitä ravinnolla ja käyttöön otetaan usein munuaisruoka. Teollisilla sairas koira usein laihtuu, jolloin munuaisruokinta ei tee tehtäväänsä. Parempi vaihtoehto on suunniteltu raakaruokinta.
Laiha koira on keskustelun aiheena vaarallinen. Siinä on vain kaksi suuntaa. Joko siirrytään ihmettelemään eläinsuojeluilmoitusten hyötyjä tai haittoja. Tai ketju täyttyy omistajista, joiden mielestä koiran laihuudesta huomauttelu on vain kateellisten höpinää ja tietämättömien pöhinää. Kerron uutisen. Laiha koira on laiha. Se ei ole hoikka, kevyt, hento tai keiju. Se on laiha, jonka paino on liian matala.
Koiran omistaminen on vapaa oikeus. Silti se vaatii taitoja, jotka on opeteltava. Siitä huolimatta niitä ei opetella ja tämä luo pohjaa epäterveelle koirien ympärille rakentuneelle taloudelle.
Kommentit pois päältä artikkelissa 124: Koiran omistaminen ei ole ihmisoikeus (podcast)
Koiran lihasjumeille ja lihasongelmille suositellaan usein magnesiumia. Se on enintään ensiapua ja melkoisen tehoton, jos varsinaista syytä ei korjata.
Kommentit pois päältä artikkelissa 123: Koiran lihasjumeille magnesiumia? (podcast)
Kasvavan pennun nirsous johtuu lähes aina liiasta ruokinnasta. Omistaja on tehnyt pennustaan nirson ollessaan liian huolehtiva. Mutta joskus syynä on sairaudet.
Kommentit pois päältä artikkelissa 122: Pentujen ruokintakerrat. Taas. (podcast)
Koiran närästykselle voi olla monta syytä. Niiden löytäminen voi olla yhtä vaikeaa kuin edes päättää, onko närästys yleistynyt koirilla vai ei. Stressi ja huono kunto yhdessä sopimattoman ruuan kanssa altistavat.
Harrastaa koiransa kanssa tai ”vain” ruokkii sitä, niin perusta täytyy saada kuntoon. Vasta sitten säädöt niin koiran rasituksen tai ruokinnan vajausten kanssa hyödyttää.
Kommentit pois päältä artikkelissa 118: Perusta aina ennen nippeliä (podcast)
Koiralle puetaan mantteli, kun on liian kylmää tai jopa märkää. Toki rotuerot vaikuttavat siihen kuinka helpolla loimitetaan. Pukeminen ei ole kuitenkaan koskaan turhaa.
Koirien ruokinnassa lihankäytön merkitys on erilainen, jos sitä pohditaan eettiseltä tai ekologiselta kannalta. Mutta koirien ruokkiminen lihalla ei kuitenkaan kasvata hiilijalanjälkeä eikä lisää ilamstonmuutosta. Koirien lihat ovat ihmisten tuotennon sivuvirta ja hävikin vähentämistä.
Kommentit pois päältä artikkelissa 109: Koiranruoka goes ilmastonmuutos (podcast)
Homaopatian ja vaihtoehtohoitojen katteettomien väitteiden kumoaminen, debunkkaus, vie niin paljon aikaa, ettei se kannata. Uskovaisiin ei voi vaikuttaa.
Kommentit pois päältä artikkelissa 108: Helppoheikkejä ja homeopatiaa (podcast)